keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tukahdutettujen tunteiden Neljäntienristeys


















Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Kansi: Martti Ruokonen
Kustantaja: WSOY, 2014
Sivuja: 334
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

- Minä en halua että telkkä kuolee. Kaarina kuiskaa sanat nykäyksittäin itkun takaa.
- Ei se kuole. 
Johanneksenkin äänessä kuuluu itkua. Ote tiukentuu ja hän silittää toisella kädellä Kaarinan hiuksia. 
- Ei kuole. Se vain lepää.
Kaarina nojautuu Johannesta päin ja he heijaavat yhdessä pimeyttä ja syksyä loitommalle.
Maailma on tässä, kuikanhuudossa.

Hei! Tommi Kinnusen Neljäntienristeys imaisi heti alusta mukaansa. Vuodesta 1895 vuoteen 1996 kurottava tarina antoikin minulle parhaat palansa heti ensimmäisten sadan sivun aikana. Vaikka alku on mielestäni ehdottomasti kirjan vahvin osuus, kantaa neljän ihmisen elämänkohtaloita yhteen nitova kirja hyvin loppuun asti ja tulee luettua miltei ahmien.

Maria, Lahja, Kaarina ja Onni. Neljä ihmistä, jotka ovat toisilleen huonetta ja sukua. Kaarina kylläkin avioliiton kautta mutta silti yhdistävällä kärsimyksellä sukuun vahvasti taputeltu. Nelikkoa yhdistää puhumattomuuden ja vahvuuden sairaus. Yksin on kunkin pärjättävä tässä kurjassa maassa. Apua on vaikea ottaa vastaan ja tukahdutetut tunteet puretaan työhön. Jos ei saa olla ihmisenä sitä mikä on, nousee rakennus sitten ainakin kaikkein korkeimmalle. Mutta pakeneminen uurastukseen ei tunnu auttavan. Suvun valtavassa talossa tyhjyys tuntuu entistäkin voimakkaammin.

Neljäntienristeyksessä on kotimaisessa kirjallisuudessa entuudestaan melko paljon käsiteltyä asiaa. Kätilön työn hurjuutta ja itsellisen naisen asemaa on käsitelty aiemmin mm. Katja Ketun avaamana Kätilössä. Myös Heidi Könkään vahva valokuvaajanainen romaanista Vieras mies tulee mieleen Neljäntienristeystä lukiessa. Myös tekstillisesti Kinnusesta huokuu mielestäni jonkinlaista sukulaisuutta Könkään vahvan ja kauniin kielen kanssa. Omintakeisimmillaan Neljäntienristeys on mielestäni kuvatessaan homoseksuaalien kokemaa vainoa. Kirja paljastaa kylmäävästi, miten homojen on ollut historian saatossa pakko yrittää tukahduttaa tunteensa ja esittää heteroa. Todennäköisesti omassakin suvussani on ollut homoseksuaaleja, jotka ovat esittäneet heteroroolia yhteiskunnan paineessa. Homoseksuaalisuus kun oli pitkään rikollista. Nyt tuo kaikki tuntuu uskomattomalta. Kuin painajaiselta johon ei haluaisi uskoa.

Neljäntienristeys on tarkan ihmissuhdekuvauksensa lisäksi läpiajo kotimaamme historiaan. Kirjassa edetään rääsyläistuvasta, likaiselle taljalle synnyttämisestä sota-ajan ja jälleenrakentamisen kautta aina steriilinä hohtavaan moderniin terveyskeskukseen. Ihminen kaiken keskellä pysyy kuitenkin varsin samanlaisena. Yhä on helpompi lähteä ajamaan autolla ongelmia pakoon kuin istua alas ja alkaa purkaa asioita puhumalla. Lopulta kirjan henkilöiden tukahtunut tunne-elämä vaikeutti jopa kirjaan tunteella eläytymistä. Neljäntienristeys ei itkettänyt. Päähenkilöiden kuori esti minua lukijanakin rakastumasta heihin. Mutta mietteitä kirja herätti. Jos jotakin niin turhan hyssyttelyn lopettamista Neljäntienristeys opetti.

Neljäntienristeys on luettu monessa blogissa. Ilselässä kirjasta löydettiin yhteyttä myös Pentti Holapan Ystävän muotokuvaan.

20 kommenttia:

  1. Ensimmäinen osa muistutti minustakin paljon Kätilön tunnelmia. Pidin Marian osuudesta eniten, vaikka hurjahan sekin oli. Hieno kirja, jonka huikeus avautui minulle vähitellen - en nimittäin hoksannut tuota vaiettua salaisuutta ennen kuin kirjan loppupuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Marian osuus oli se mieluisin. Ensimmäisen sadan sivun eli Marian osuuden aikana olin ihan fiiliksissä. Sen jälkeen kirjasta tuli makuuni hieman vaisu. Neljäntienristeystä uskaltaisin suositella kuitenkin kaikille. Vetävä, tunnelmallinen romaani. Se viimeinen ravistelu ja huippu jäi kirjasta minun kohdallani vain lopulta puuttumaan.

      Poista
    2. Ihanan lohdullista, että en ole ainoa puusilmä, vaan Maijan tavoin oivallus siitä pahimmasta salaisuudesta tuli minulle vähitellen. Maria on vaikuttava, mutta minua kosketti eniten juuri Onnin tarina ja hänen osuutensa. Pidin Kinnusen metodista valaista samoja hetkiä ristivalossa. Hieno kirja.

      Poista
    3. Olisin toivonut vielä enemmän palasten loksauttelua muidenkin henkilöiden kuin Onnin suhteen. Mutta se olisi kyllä saattanut alkaa tuntua kikkailulta.

      Poista
  2. Kirjastossa tuo odottelee. Haen sen sieltä vasta ensi viikolla, koska en nyt kuitenkaan ehdi lukemaan ihan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tulevia lukuhetkiä tämän parissa! Suosittelen kyllä lukemaan vaikkei jättänytkään tajunnanräjäyttävää jälkimakua.

      Poista
  3. Samat fiilikset minullekin jäi. Alku jäi voimakkaasti mieleen ja homoseksuaalisuuden kuvaus historiassa oli hyvä. Muuten kirjassa oli paljon sellaista tasaisen hyvää muttei kovin mieleenpainuvaa. Lukemisen arvoinen, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisen arvoinen ehdottomasti minustakin. Lisää tunnetta jäin kaipaamaan vahvan alun jälkeen.

      Poista
  4. Minäkin juuri tästä bloggasin. Tosi hieno kirja, vahva ja vaikuttava. Kinnusen kerronta on ihastuttavan pakotonta, se vain liitää eteenpäin, muttei ole yhtään korkealentoista tai muuten teennäistä. Huikeaa!

    Maria oli minullekin vaikuttavin hahmo. Onnia kohtaan tunsin vain surua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin juuri lukemassa postauksesi. Minäkin lähdin lukemaan tätä varsin korkein odotuksin mutta lopulta päädyin ihan hivenen pettymään. Kirjan teksti todella liitää kuin itsekseen ja kirjaa uskaltaa suositella ihan kaikille. Se viimeinen takapotku jäi kuitenkin kohdallani uupumaan.

      Poista
  5. Vahvoja naisia ja mies salaisuuksineen. Tämä kirja oli luettava kannesta kanteen heti. Hienot tarinat sadan vuoden ajalta. Elämä voi olla kovaa ja se voi olla myös helpompaa. Kirja kertoi omasta uskalluksesta elää tai antaa muiden määrittää oma elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin luen näin ahmien mitään kirjaa joten sekin kertonee kirjasta paljon (hyvää). Minä näin kirjan jokaisessa hahmossa pelkoa kohdata omat toiveet ja toisen ihmisen kaipuun.

      Poista
  6. Pihi nainen, minusta Kinnunen kirjoittaa jollakin 'tatsilla', jota en saa määritellyksi. En nimittäin aikonut lukea tätä kirjaa ollenkaan, sillä aihehan on tavallaan tuttu ja kaluttu. Onneksi lukaisin muutaman sivun ja se olikin sitten menoa. Tässä kirjassa vain on se jokin...taika. Veikkaan kirjalle vähintäinkin Finlandia-ehdokkuutta.

    Rohkein suomalainen kirja homoseksuaalisuudesta on minusta Reunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Reunalla pitääkin hakea kirjastosta luettavaksi. Ystävän muotokuva on tullut luettua mutta sen jälkeen en ole jostain syystä törmännyt aiheeseen kotimaisen kirjallisuuden puolella paljonkaan.

      Toivoisin Neljäntienristeykselle menestystä kisoissa, sillä se on mielenkiintoisen sisältönsä lisäksi helposti lähestyttävä ja lukijaystävällinen. Ei ole varmaan suuri arvaus, jos veikkaan menestystä ainakin Hesarin esikoiskisassa. Loppuvuosi näyttäköön miten Finlandian suhteen kisa kovenee. Peli on ainakin avattu.

      Poista
  7. Tuo oli hyvä kirja, vaikka en aivan kärkeen sitä kuitenkaan rankkaa, olen lukenut niin vahvoja kotimaisia tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäntienristeyksen hyvä puoli on se, että se uppoaa niin moneen makuun. Kamala sanoa mutta hivenen turvallinen vaihtoehto. Itse vielä odottelen sitä tämän vuoden räjäyttävää kotimaista.

      Poista
  8. Tykkäsin kirjasta, se vei mukanaan. Ihmettelen edelleen, miten nuorehko mies pystyy moisen tarinavyyhden kirjoittamaan naisten näkökulmasta. No olihan siinä toki Onni ja salaisuutensa.
    Varmasti Finlandia-ehdokkaana, näin uskon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herätti kyllä huomiota miten kaunista kieltä Kinnunen osaa kirjoittaa ja naisten äänet ovat varsin uskottavia. On tämä sellainen tapaus ollut, että paikka Finlandia-ehdokkaana voi hyvinkin olla totta. Vaikka vieläkin kyllä ihmettelen, miksei Ketun Kätilö noussut aikoinaan ehdolle. Huikeampi minusta kuin Neljäntienristeys mutta nämä ovat tietysti makuasioita.

      Poista
  9. Minäkin ahmin tämän kirjan ja nautin, nautin, nautin! Marian osuus oli minullekin mieleisin. Sen Suuren Salaisuuden arvasin viimeistään hautajaiskuvauksen kohdalla, mutta jotenkin toivoin, että se olisi ollut jotain muuta. Homoseksuaalisuutta käsitellään nykyään niin paljon ja kaikkialla, että olen tainnut saada pienen yliannostuksen. ;)

    Finlandia-ehdokkuutta povasin minäkin. Tapaan olla väärässä, mutta toivottavasti tämä on se poikkeus, joka vahvistaa säännön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marian osuuden aikana olin valmis sanomaan, että tässä on nyt todellakin kirjatapaus. Loppuosa kirjasta kuitenkin hieman jäähdytti tunteitani, vaikka kirjan loppuun asti ahminkin. Mielenkiintoista seurata miten Finlandia-ehdokkuuden suhteen käy.

      Poista

Kiitos kommentistasi!