Rentoutumassa Haltialan Metsäpolulla






















Hei! Pyysin äitienpäivälahjaksi metsäretkeä ja sellaisen myös ilokseni sain. Ihanan iso ja rentouttava paketti! Suuntasimme Pohjois-Helsinkiin Paloheinän ulkoilumajalle (Pakilantie 124), jonka läheltä lähtee kolme Haltialan alueella kiemurtelevaa luontopolkua. Lapsiperheenä valitsimme lyhyimmän eli kolmen kilometrin mittaisen Metsäpolun, joka on merkitty vihreillä käpymerkeillä. Ympyränmuotoisen reitin varrelta löytyi 12 maastotaulua, jotka kertovat Haltialan metsäluonnosta. Taulut olivat todella kivoja tietoiskuja ja tekivät reitin etenkin lapsille vieläkin mielekkäämmäksi. Metsäpolun keskivaiheilta löytyi lisäksi pieni ruokailupaikka, jossa valmistimme trangialla lounasta ja hörppäsimme kahvit.






























Matkan varrella näimme monenlaista metsämaisemaa. Oli vanhaa metsää, taimikkoa ja suomaisempaakin aluetta. Reitillä kuljettiin paljon pitkospuilla, joka miellytti pitkospuita fanittavaa perhettämme. Näin keväällä maa oli yhä märkää, joten kumpparit tulivat tarpeeseen monissa kohdissa pitkospuiden ulkopuolella. Polkua osoittavia käpymerkkejä on melko harvakseen, joten parissa kohtaa saa olla tarkkana, ettei poistu vahingossa reitiltä. Mutta kaikenkaikkiaan todella kiva luontopolku, joka sopii hyvin lapsillekin. Meidän 4- ja 8-vuotiaat lapsemme jaksoivat polun hyvin etenkin kun pidimme kunnollisen ruokatauon puolimatkassa. Kumpparit siis jalkaan, eväät reppuun ja luontoon rentoutumaan.

Kommentit

  1. Metsäretki kuulostaa mukavalta äitienpäivälahjalta! Sääkin suosi tänään metsäretkeilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella mieluisa lahja. Ja onneksi tosiaan sääkin suosi. :)

      Poista
  2. Hieno lahja - vielä kun oli itse toivottu;)
    Kivaa äitienpäivän iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella onnistunut lahja, toivominen selvästi kannattaa. Synttärini ovat ensi viikolla joten ehkä saan toivoa taas. Jännittävää. :) Kaunista äitienpäivän iltaa sinulle. :)

      Poista
  3. Upea idea ja lahja!!! Ihanat kuvat :)! Meillä on usein käyty myös äitienpäiväkävelyllä, mutta nyt satoi niin kovasti että pääsin kuntosalille ylhäisessä yksinäisyydessäni. Toimipa sekin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä jo synttärilahjasta haaveilen. ;) Harmi että siellä sateli mutta omassa rauhassa kuntoilukin kuulostaa vallan rentouttavalta. :)

      Poista
  4. Olipa kiva lahja ja kiva postaus. Meillä meni äitienpäivä niin, että heräsin aamulla vatsatautiin, ja koko päivä meni sängyssä - heh, jäipä sekin mieleen. Mutta ei se mitään. Iloista puuhaa voi onneksi keksiä koska vain. Mitäköhän keksit toivoa synttärilahjaksi? Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsatauti ei ole kyllä herkkua, toivottavasti olet jo toipumaan päin. Vielä hieman salaisena synttäritoiveenani on retki Sipoonkorpeen. Katsotaan miten käy. Onneksi koko perheemme tykkää retkeilystä. Kaunista kevättä toivotellen. :)

      Poista
  5. Hieno äitienpäivälahja :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa että lahja onnistui eikä edes satanut! Pitääkin suunnata Haltialaan, vaikka Pölyn ja T:n kanssa, ja taitaa siellä olla pari geokätköäkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava sää. Huomenna sitten suuntana Sipoonkorpi synttäreideni kunniaksi. Pidetään jälleen peukkuja että sää suosii. Tuo geokätköily kiinnostaisi. Olen kyllä mahdottoman huono suunnistamaan mutta siinähän sitä oppisi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit