Kurkistus Käsityökortteliin

































Hei! Suomen käsityöyrittäjien Käsityökortteli-kiertue majaili tämän viikonlopun Helsingin Narinkkatorilla. Täytyihän siellä pyörähtää katsastamassa taidokkaita käsitöitä ja päätyipä yksi ihanuus kotiinkin asti. Yläkuvan Tuunin nappikorvikset ihastuttivat, mutta korvareiättömänä henkilönä ne jäivät tällä erää ostamatta. Onneksi noita korviksia on kuulemma mahdollista saada myös klipsillä. Ehkäpä siis sellaiset hankintalistalle. Suloiset on.


































Vanhoja pitsejä hyödyntävät Lorun korut ja hiuspannat houkuttivat taas. Kauniilla pannalla saa katastrofaalisimmankin hiuspäivän kääntymään hyväksi. Testattu on. Lopulta mukaan tarttui todelliseen tarpeeseen tullut Paulanka-merkin tunika. Vanhasta verhosta valmistetussa vaatteessa oli heti kotoisa (ja hieman Scarlett O'Hara-tyylinen ;)) olo. Hienoa että vanhat kankaat saavat uuden elämän tällä tavoin hyötykäytössä. Taskullisesta puuvillatunikasta pyydettiin 39 euroa, minkä maksoin hyvillä mielin kotimaisesta, kestävästä vaatteesta. Tulee varmasti pidettyä paljon ja pitkään. Käsityökortteli päättää kiertueensa Seinäjoelle lauantaina 7.6. Jos olet lähistöllä, niin kannattaa käydä piipahtamassa. Tarjolla on kaunista ja kestävää laatua.

Kommentit

  1. Onpa kaunis vaate, ja tyylikäs kokonaisuus sinulla. Ihanat rusunpunaiset kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, selkäpuolelta tämä on sitten vähän rauhallisempi, sillä takaosaan on käytetty enemmän vihreää osaa kankaasta. Kengät tuli hankittua Huuto.netistä jokin aika sitten. Hauskaa että sattuivat sopimaan niin hyvin yhteen tämän uuden tanttuni kanssa. :)

      Poista
  2. Kiva tunika. Minäkin piipahdin tänään Käsityökorttelissa. Oli ihania juttuja tarjolla, jotain tarttui mukaankin. Yritän ehtiä alkuviikon aikana tehdä blogipostauksen aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tulenpa sitten kurkkimaan mitä mukaasi tarttui. Tapahtuma oli täynnä mitä ihanimpia juttuja. Hienoa että käsityötaitoa vielä löytyy Suomesta, täytyy aina mahdollisuuksien mukaan tukea käsityöläisiä ostosten muodossa. Muutoin ei tule mitään uutena yleensä ostettua.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit