sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Veripailakat - murhamysteeri Lapissa















Milla Ollikainen: Veripailakat
Kansi: Tommi Tukiainen
Kustantaja: Like, 2013
Sivuja: 221
Pisteet: 3/5

'Vistonkylä', mies sanoi mahtipontisella äänellä, kuin olisi aloittanut puheen, vaikeni sitten ja piti katseensa aukean läpi mutkittelevassa tiessä. Suunnilleen aukean puolivälissä mies hiljensi ja kääntyi vilkuttamatta kohti pientä harmailla mineriittilevyillä päällystettyä taloa. Sen molemmin puolin pihan rajasivat matalat punaiset rakennukset, toinen oli ehkä vanha navetta. Pihassa oli renkaanjälkiä mutta ei autoa. Mies käänsi autonsa talon portaiden eteen. 
'Sielhä olhaan aina kotona. Sano Timpalta terveisiä.'
Krisse nousi autosta ja kääntyi kiittääkseen. Mies arvasi sen ja huitaisi kärsimättömästi kädellään. 
'Mutta yhen asian mie sanon. Semmosten miljonääritten rahat on kansan persenahasta revitty.'
Mies vetäisi oven kiinni ja kaasutti pois pihasta.

Hei! Milla Ollikaisen Veripailakat oli mukavan näpsäkkä ja persoonallinen dekkarikokemus. Ylläkselle sijoittuva murhamysteeri on höystetty Lapin murteella ja Kolarin sotahistorialla. Parisataasivuinen romaani oli mukavan nopeatempoinen hiukopala parin raskaamman lukukokemuksen välissä.

Veripailakat alkaa, kun Ylläksen hiihtohissistä löytyy murhattu poika. Selviää, että lapsi on miljonääri Jussi Riitolan poika. Tämä herättää epäilykset, olisiko Riitolan yhtiökaupat kenties murhamotiivina. Kun yksi Ylläksen työntekijöistä kokee saman kohtalon kuin Riitolan poika, alkaa paikallisten poliisien mieleen vaania ikävä ajatus. Olisiko kyseessä sittenkin jonkun paikallisen tekoset. Ylläksellä sattumalta matkaileva ja elämässään eksyksissä oleva kolmekymppinen valokuvaaja Krisse päätyy kuvaamaan iltapäivälehdelle tulenarkaa tapahtumasarjaa. Pian hän huomaa olevansa vaarallisen lähellä tapahtumia. On aika selvittää niin historiassa tapahtuneet vääryydet kuin Krissen oman elämän sotkut.

Kävin kuuntelemassa kirjan kirjoittanutta Milla Ollikaista Otavan ja Liken kirjakaupalla. Pitkään Lapissa asunut Ollikainen aikoo pitää trilogian seuraavatkin osat hänelle rakkaissa pohjoisen maisemissa. Kysäisin Ollikaiselta, oliko Lapin murretta vaikea krjoittaa, sillä hän ei ole syntyjään Lapista. H:n paikat kuulemma löytyivät helposti, mutta muualla tuli lipsahduksia. Apunaan Ollikaisella oli Lapin murretta osaava tuttu, joka korjaili tarvittaessa murretekstiä. Totesin entisenä lappilaisena Ollikaisen ainakin omasta mielestäni onnistuneen murteen kanssa hyvin, sillä huomasin kirjan luettuani puhuvani vahvemmin Lapin murretta. Yleensä murteen vahvistumista tapahtuu vain Lapissa käydessäni.

Veripailakat sitoo itsensä kiinni Lapin sotahistoriaan ja piipahtelu menneessä on mielenkiintoista. Historian kanssa olisi saanut makuuni mehustella enemmänkin. Ollikainen totesi Kolarin olleen yksi punaisimmista paikkakunnista ja paikkakunnan päätöksenteossa onkin välillä vilahdellut historian vaikutus ja paikkakunnan vahva poliittinen kahtiajakautuneisuus. Sodan arvet umpeutuvat hitaasti. Mielenkiinnolla dekkaritrilogian kakkososaa odotellen.

Veripailakat on luettu myös mm. näissä blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin (jossa dekkaria kuvattiin hersyvän nuorekkaaksi), Sonjan lukuhetket (jossa päähenkilö Krisse ei ihastuttanut mutta missä nautittiin virkistävästä murredialogista), Kolmas linja (jossa kirjaa pidetään kelpo viihteenä vaikka henkilöhahmoja olisi bloggaajan mielestä voinut karsia) ja Lukutoukan kulttuuriblogi (jossa dekkarille olisi kaivattu lisää pituutta etenkin motiivin selkeyttämiseksi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!