Omituinen mutta kiva kaupunkipääsiäinen













Hei! Vietin pääsiäiseni Helsingissä muun perheen sukuloidessa länsirannikolla. Oma loma oli mukava juttu, vaikka perhettä tulikin aika nopeasti ikävä. Aloitin lomani lukemalla viitisen rästiin jäänyttä Hesaria (pihi kun olen en voi tietenkään laittaa yhtäkään lehteä lukematta kierrätykseen) ja katsomalla Areenasta Valokuvan voimaa-ohjelmasarjan katsomatta jääneet jaksot. Katsoin mm. tämän jakson, jossa siskokset etsivät kadotettua yhteyttä. Päädyn aina kyynelehtimään sarjan parissa. Hienoa ja korjaavaa katsottavaa.

Seuraavaksi piipahdin aikapankin kautta tutuksi tulleen kaverin luona rupattelemassa ja järjestelemässä vaatekomeroa. Mukaan löytyi vaivanpalkaksi mm. hyväkuntoinen anorakki lapselle. Kiva ja hyödyllinen aamupäivä siis molemmille osapuolille.

Keskustassa tapasin ystäväni, jota en ollut vielä ehtinyt muistaa vuosipäivän johdosta. Tarjosin hänelle synttärien kunniaksi kakkubuffetin Kakkugalleriassa. Suosittelen erityisesti paikan mansikka- ja mustikkatartalettia. Niin hyvää muttei liian äkkimakeaa. Lautasilla näkyy myös kahvilan makeinta valikoimaa valkosuklaa-appelsiinikakun ja sofiankakun edustamana. Kakkubuffet irtoaa 11,90 euron hintaan ja sisältää ison kupillisen kahvia tai teetä (itse otan aina mustaa teetä makeiden leivosten vastapainoksi). Jaksoin tällä kertaa syödä kuusi kakkupalaa. Kivat synttärit!

Illalla kävimme vielä katsomassa Kirjavaras-leffan (kiitos leffalipuista SF Film Finlandille). Leffa perustuu samannimiseen kirjaan (postaukseni kirjasta löytyy täältä). Kirjavaras kertoo Liesel-tytöstä, joka saa toisen maailmansodan pyörteissä voimaa kirjoista. Aiheensa puolesta siis oivallinen leffa kaikille kirjafaneille. Niin kirja kuin leffakin olivat makuuni ihan ok. Leffa onnistui koskettamaan ja huomasin muidenkin yleisössä pyyhkivän silmiään. Ystävääni tässä natsi-Saksaan sijoittuvassa leffassa esiintyneet saksankieliset sanat häiritsivät. Minua tämä tehokeino ei häirinnyt, vaikka huomasinkin kiinnittäväni siihen huomiota. Yli kaksituntinen leffa tuntui hivenen liian pitkältä. Pienellä varauksella uskallan kuitenkin suositella leffaa kirjoista ja sodan aiheuttamista inhimillisistä tragedioista kiinnostuneille. Antaisin leffalle kolme ja puoli tähteä viidestä.

Värjäsin kevään kunniaksi vielä hiukseni Lushin punaisella hennalla. Kunhan saan kuvan otettua, niin pitää postata juttua värjäyssessiosta ja lopputuloksesta. Tällainen oli minun pääsiäiseni.

Kommentit

  1. Mukavan kuuloinen pääsiäinen! Ehdit tehdä monia juttuja, jotka selvästi olivat myös kivoja. :)

    Millaista oli värjätä pitkät hiukset Lushin hennalla? Minä hennasin hiuksia kouluaikoina ja vaikka pidinkin sen antamasta väristä, itse värjääminen oli tuskallista. Hennan tuoksu on silti ollut aina enemmän mieleeni kuin perusväriaineiden pistävä ammoniakki tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin postauksesta pois keittiön kaapistojen siivoamisen, joka ei kyllä ollut mitenkään hauskaa mutta tulipa tehtyä. Muuten oli kyllä mukavan leppoisa pääsiäinen. :)

      Olen värjännyt jo niin monta kertaa hennalla, että olen tottunut puuhaan. Seison vanhan ison pyyhkeen päällä värjäyksen aikana ja olkapäilläni on kampausviitta ihon suojana. Ensimmäisille hennauskerroille suosittelen kyllä kaverin apua. Kun mössön on saanut levitettyä, kannattaa hiukset muotoilla pään päälle keoksi ja peittää muovikelmulla. Kelmu tehostaa punaisen värin tarttumista ja estää värin valumista. Pitääkin tehdä postaus mihin laitan kaikki värjäyskikat. Nuo Lushin hennapalat kannattaa myös pienentää murskaksi ennen veteen liuottamista ettei vesi ehdi jäähtyä ennen kuin henna on liuennut.

      Poista
  2. OI, minä unelmoin ajasta kotona ilman, että koko popula on paikalla tai että pitää tehdä töitä... ehkä sitten joskus :-) Enhän minä noita sentään Ranskaan sukuloimaan kuitenkaan päästä ilman minua... Viikonloppusi kuulostaa mukavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ollut kyllä kivaa kun koti on pysynyt siistinä. Välillä olen vain kuunnellut hiljaisuutta sohvalla. ;) Nyt täällä on jo koko poppoo paikalla ja koti hillittömässä kaaoksessa matkatavaroiden ansiosta.

      Poista
  3. Pääsiäisesi kuulostaa hauskalta.

    Minä olen ihan samanlainen, yhtä pihi, lukemattomien lehtien kanssa. Viikon matkan jälkeen esim. on sekä Hesarit että maakuntalehdet luettava tarkkaan ja kulttuuriosioita säilytän monesti pitkäänkin jonkin artikkelin vuoksi!

    Hyvää paluuta arkitouhuiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen lomapäivä hupsahtikin melkein noita Hesareita lukien. Olen yleensä aina lehtien kanssa hieman jäljessä. Joskus alan pauhata jostain uutisesta viikon viiveellä. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos toivotuksesta ja sitä samaa sinne! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tulee tarpeeseen aina välillä. :) Nyt olen luvannut järkätä miehellekin hengähdystaukoa. Ainakin hän pääsee kaverinsa kanssa lounaalle. :)

      Poista
  5. Oi, milloinkahan saisin tilaisuuden pitää edes päivän ihan omaa lomaa? Mukavalta kuulostaa pääsiäisesi. Kiva, että kävit katsomassa Kirjavarkaan ja pidit, vaikket varauksetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oman loman tilaisuus tulee. Hetki itselle omassa kodissa teki terää. Kirjavaras-leffasta olisin toivonut tykänneeni enemmänkin mutta ihan täysillä se ei sykähdyttänyt. Mutta ei mikään maailman huonoinkaan leffa. :)

      Poista
  6. Kuulostaa mukavalta ja rennolta pääsiäiseltä :D Itsekin päätin ettei blogiin (tai muihin arkihommiin) ole mitään asiaa ennen tiistaita ja jotenkin tuli pääsiäisen aikana sellainen olo että mitä tässä nyt tekisi :D Innostuin kuitenkin taas pitkästä aikaaa ahmimaan pokkareita mikä oli kyllä rentouttavaa. Eikä arkeenpaluu ole isittenkään han niin mutkattomasti sujunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokkareiden ahmiminen kuulostaa mainiolta tavalta viettää pääsiäinen. :) Täällä menossa karmea stressiviikko, harmi ettei lomarentoutuminen ole pitkävaikutteisempi teholtaan. ;) Pikku hiljaa taas arkeen kiinni, onneksi ensi viikko on rauhallisempi tapaus.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit