perjantai 25. huhtikuuta 2014

Mukana Vaatevallankumouksessa ja Ompelumielenosoituksessa


















Hei! Eilen vietettiin ympäri maailmaa Vaatevallankumousta eri tapahtumineen. Tapahtumaan osallistumalla muistimme tasan vuosi sitten Bangladeshin Plaza Rana-vaatetehtaan romahtamisessa menehtyneitä 1133 ihmistä ja halusimme osoittaa, että me kuluttajat haluamme vaatteita, jotka on valmistettu turvallisissa ja reiluissa oloissa. Vallankumoukseen saattoi osallistua pukemalla vaatteen nurinpäin ja kertomalla näin vaativansa lisää läpinäkyvyyttä vaateteollisuudelta.



Heti aamusta puin päälleni paidan ja villatakin nurin. Iltapäivällä suuntasin kohti yhtä vallankumouksen tapahtumaa, Helsingin Makkaratalossa järjestettyä Ompelumielenosoitusta. Mielenosoituksessa saattoi korjata omia rikkoontuneita vaatteitaan ompelukoneilla tai parsien. Paikalla oli ompelemisen taitureita opastamassa ja auttamassa korjaamisessa. Koneet surisivat putkeen täydet 12 tuntia. Bangladeshilaisen ompelijan yhden perustyöpäivän verran. Itse vietin tapahtumassa miltei kolme tuntia ja jo se tuntui rankalta ompelu-urakalta. Saati sitten 12 tuntia. Sain korjattua seitsemän vaatekappaletta, jotka nyt palvelevat jälleen perheenjäseniämme. Eihän heitetä rikkoontunutta roskiin. Olisipa säännöllisesti tarjolla ompelukoneilla varustettu paikka, jossa voisi käydä korjaamassa vaatteitaan. Tämä olisi yhteiskunnaltakin hieno kannanotto kestävän kehityksen suhteen. Ostetaan harkiten.

Kuva: Vaatevallankumous

8 kommenttia:

  1. Hieno tapahtuma ja hyvä muistutus meille kaikille.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä, ja tärkeä. Kauhistuttaa se, että olemme koko ajan menossa enemmän ja enemmän kertakäyttökulttuuriin myös vaatteissa. Nyt pitäisi painaa jarrua ja ottaa askelia taakse kohti kestävyyttä.

      Poista
  3. Kuulostaa hienolta. Minusta on hienoa, kun kierrätys ja kirpputorit ovat niin voimissaan. Varsinkin lastenvaatteissa on kiva, kun saa jollekin käyttöön (siis silloin, kun poikien jäljiltä on muuta kiertoon laitettavaa kuin räsyjä). Omat vaatteeni käytänkin suht' loppuun.

    Vielä kun osaisi (jaksaisi) korjata enemmän, niin selviäisi tosi pienillä vaateostoksilla vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se antaa kyllä toivoa kun näkee miten kirpparikulttuuri on voimissaan. Toivotaan sille kukoistavaa jatkoa. :)

      Poista
  4. Tämä oli hyvä tempaus! Itse en osallistunut tällä kertaa, mutta arjessani on menossa koko ajan pieni vaatevallankumous ;)

    Kirpparikulttuurista täytyy sanoa, että se on hienoa ja itsekin käytän paljon kirppareita, mutta toisille se tuntuu olevan jonkin sortin synninpäästö. Ostetaan hulluna vaatteita ja sitten myydään ne pois, kun ei käytettykään. Ei järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeellinen tempaus, toivottavasti se herätteli ihmisiä miettimään kulutuskäyttäytymistään. Oi tulisipa pian trendi jossa shoppailu ei enää olisi coolia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!