Psykologisesti herättelevä Huone





















Emma Donoghue: Huone (<- Adlibris)
Alkuteos: Room, 2010
Suomentanut: Sari Karhulahti
Kustantaja: Tammi, 2012
Sivuja: 325
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Äiti puhisee. 'Tämä on minun syytäni, minä suututin sen äijän.' Katson häntä pitkään mutta on tosi vaikea nähdä hänen kasvojaan. 
'Hän ei siedä minun kirkumistani. En ole kirkunut vuosiin. Hän haluaa rangaista meitä.' 
Minun rinnassani jyskyttää tosi kovaa. 'Miten hän aikoo tehdä sen?'
'Siis minä tarkoitan, että hän on jo tehnyt sen. Katkaisemalla sähköt.'
'Ai jaa, ei se mitään.'
Äiti nauraa. 'Miten niin? Me palellaan ja syödään limaisia rehuja...'
'Joo mutta minä luulin että hän rangaisisi meitä myös.' Koetan kuvitella jotain rangaistusta. 'Vaikka niin että jos olisi kaksi Huonetta hän panisi sinut yhteen ja minut toiseen.'
'Sinä Jack olet ihmeellinen.'
'Miksi minä olen ihmeellinen?'
'En tiedä', sanoo Äiti. 'Sellaisena sinä putkahdit maailmaan ja sillä siisti.'

Hei! Emma Donoghuen kirjoittama Huone oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Odotin kaapatusta nuoresta naisesta ja tämän kidnappaajalle synnyttämästä lapsesta kertovan tarinan olevan pintaa raapiva kuvaus karmeasta elosta vankeuteen teljettynä. Mutta Huone sukelsikin pienen huoneen kokoisessa maailmassa kasvavan viisivuotiaan Jackin pään ja sydämen sisälle. Mitä tapahtuu lapsen kehityksessä, jos viettää lapsuutensa neljän seinän sisällä?

Jack on kasvanut huoneessa ruokaa säännöstellen, muutamaa kirjaa aina uudestaan lukien ja ummehtunutta ilmaa hengittäen. Hän nukkuu äitinsä määräyksestä huoneen vaatekomerossa, jotta ei joutuisi kohtaamaan kaappaajaa, biologista isäänsä, hänen yöllisillä kammottavilla vierailuillaan. Silti Jack tuntuu tyytyväiseltä elämäänsä. Hänellä on rakastava äiti, joka tekee kaikkensa, että lapsella olisi turvallinen olo. Jo viisivuotiaana Jack on oppinut lukemaan ja vaikuttaa luovalta pojalta. Toisaalta äiti vajoaa joinakin päivinä apatiaan. Tilanne on psyykkisesti kestämätön. Myös fyysinen uhka on läsnä.

Huone muistutti, miten useat asiat lapsen kehityksessä ovat itsestään selviä. Lapsi tutustuu esimerkiksi sateeseen pienestä lähtien. Lapsi käy kaupassa vanhempiensa mukana. Lapsi matkustaa useimmiten autossakin jo ihan pienenä vauvana. Minulle Huone toimi adoptioäitinä hyvänä muistutuksena siitä, miten paljon uutta lastenkodissa koko siihen astisen elämänsä viettänyt lapsi joutuu kokemaan saapuessaan perheeseen, ja miten paljosta rakkaasta hän joutuu yllättäin luopumaan. Vaikka elämä lastenkodissa ei useimmiten ole auvoista, on paikka kuitenkin lapselle muodostunut rakkaaksi omine tuttuine tuoksuineen ja tavaroineen. Vaikka olin aiemminkin sisäistänyt muutosten rankkuuden lapselle, avasi kirja Jackin mietteiden kautta kerrottuna silmiäni entisestään. Donoghuen Huone auttaa siis yleisemmälläkin tasolla ymmärtämään lapsia, jotka ovat jostain syystä irrotettu nopeasti entisestä tutusta ympäristöstään.

Kirjassa välähteli pariin kertaan ympäristöstä tullutta palautetta Jackin biologisesta perimästä. Osaa Jack muistutti biologisen isänsä pahoista teoista, mutta äidilleen Jack on siunaus. Jostakin niin pahasta asiasta syntyi jotakin niin hyvää ja ihanaa. Joskus televisiosta tuli dokumentti, joka käsitteli SS-upseerien lastenlasten kokemaa syyllisyyttä isoisiensä raakuuksista. Minusta asiassa ei ole järkeä, lapsi ei ole koskaan vastuussa vanhempiensa synneistä. Hän on aina ihan oma tarinansa.

Kommentit

  1. Minusta kammottavinta kirjan juonessa on se, että tämmöistä tapahtuu koko ajan maailmalla. Lapsia vangitaan pikku koppeihin ja heitä käytetään seks. hyväksi...inhottavaa sakkia. Nämä lasten vangitsijat voivat olla ihan tavallisia ihmisiä naapurista. kukaan ei tiedä, että puutarhavajassa on nuori tyttö ja pikkulapsi vangittuna, kuten tässä kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin karmea asia, etten voinut alkaa sitä kirjan ulkopuolella edes ajatella. Tässä kirjassa oli pahuuden vastapainona paljon hyvyyttä ja rakkautta, mikä pehmitti kirjaa.

      Poista
  2. Kirjoitat mielenkiintoisesti tästä kirjasta, joka minullakin odottaa (on odottanut jo kauan) lukuvuoroaan. En ole saanut tartuttua siihen juuri ajattelemani klaustrofobisen tunnelman takia. Minua etoo jo pelkkä ajatus suljetusta tilasta ja siihen vielä sitten se kaikki muu päälle. Jossakin vaiheessa jo unohdin omistavani tämän kirjan, mutta taidanpa sen nyt kaivaa taas esille jostain pinosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle klaustrofobinen tunne tuli vasta luettuani kirjan. Aloin miettiä, että itse olisin varmasti seonnut kopperossa. Tämä kirja ei ole kuitenkaan hirveän rankka siihen nähden mikä aihe on. Tarina on kerrottu lapsen katsantokannasta ja mikä viiltää sydämestä, eivät yleensä luovu optimistisuudestaan ja kiintymyksensä kohteista pahassakaan tilanteessa.

      Poista
  3. Sattuipa hyvin, lainasin tämän vasta itselleni, kun muistin että tätä on kehuttu. Kiva kuulla, että myös sinä tykkäsit.
    Hei, käy katsomassa blogissani haluaisitko liittyä haasteseuraan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli yllättävän hyvä kirja. Ei mennyt siitä mistä aita on matalin.

      Kävin liittymässä seuraan, eihän tuollaista haastetta voinut ohittaa! :)

      Poista
  4. Muistan vieläkin, kuinka hirveästi pelkäsin tätä lukiessani, siinä puoli välin paikkeilla. Kammottava aihe, mutta etenkin ensimmäinen osa oli kirjoitettu todella hyvin. Jälkimmäiseen osaan olisin kaivannut paljon lisää, mutta kokonaisuutenakin hyvä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donoghue ei päästänyt lukijaa helpolla siinä jännässä kohdassa. Minulle puolestaan jälkimmäinen puolisko toimi hyvin varmaankin sen vuoksi, että siinä minulle tuli vahvaa samaistumista adoptiolasten kokemiin muutoksiin.

      Poista
  5. Tästä aiheesta olisi saanut kyllä varmasti tosi ahdistavankin tarinan, mutta hienoa että Donoghue oli onnistunut luomaan vangitun äidin ja lapsen maailmasta kuitenkin jotenkin kauniin ja lohdullisen, oman pienen minimaailman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Oli jotenkin hienoa, että Donoghue lähti aiheen kanssa vähän syvemmille vesille eikä esim. mässäilylinjalle.

      Poista
  6. Olen kiertänyt Huonetta kuin kissa kuumaa puuroa. Kaikki lapsiin liittyvä paha ahdistaa niin suunnattomasti. Kirjoitat kirjasta kuitenkin niin houkuttelevasti, että taidan uskaltaa jossain vaiheessa tarttua tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. Toisaakta onneksi tässä kirjassa pahat jutut eivät suoraan kohdistu lapseen. Mutta kun katsoin tämän kirjan lisäksi sattumalta yhden rankan samaa aihetta käsittelevän leffan. tuntuu että nyt tuli liikaa koettua.

      Poista
  7. Huone on aivan mielettömän hieno kuvaus siitä, miten lapsi omaksuu kielen ja miten hän alkaa mieltää maailman ja mitä pitää totena. Kuten Maija edellä olin minäkin siinä kirjan keskivaiheilla tosi peloissani ja teki mieli selata teosta eteen päin, että näkisi kuinka käy. Tämä on yksi mieleenpainuvimmista teoksista, joita olen lukenut viime vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huone oli tosiaan hieno matka lapsen mieleen ja kehitykseen. Tästä kirjasta jäi käteen yllättävän paljon. Se keskivaiheen juttu piti hurjan onnistuneesti jännityksessä, ei oikeasti pystynyt tietämään miten käy.

      Poista
  8. Pidän tästä kirjasta kovasti. Oli niin hienoa, miten äiti pyrki järjestämään pojalleen onnellisen lapsuuden siinä yhden huoneen käsittävässä maailmassa. Elämä Huoneen ulkopuolella on myös kuvattu uskottavasti. Jollakin tavalla elämä oli helpompaa siinä rajatussa olossa kuin ulkopuolisen maailman hälyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattomasti tosiaan saivat huoneessa ylläpidettyä mm. luovuutta. Kirjaa lukiessa tuli vähän morkkis, että pitäisi itsekin nähdä maailmaa lasten kanssa vähän luovemmin.

      Poista
    2. Pihi nainen, se on se äitien ja isoäitien ikuinen syyllisyys! Minä olen kokenut ihan samaa!
      Olisi ehkä pitänyt lukea ranskalaisesta lastenkasvatuksesta. ;) Luin juuri kirjan Kuinka kasvattaa bébé. Ranskalaiset pitävät tavoiteltavana, että lapset puuhaavat itsekseen ja vanhemmat ovat aikuisten maailmassa, johon myös hyvin nopeasti siiirtävät lapsensa. Synnytyslaitokselta tuodulle vauvalle esitellään koti kai kuin vaihto-oppilaalle. En minä tätäkään kyllä hyvänä pidä, mutta kirjan lukeminen huojensi huomattavasti.

      Poista
    3. Tuo Kuinka kasvattaa bébé voisi tehdä minulle hyvää. Sen luettua voisi sitten pysytellä siinä kultaisella keskitiellä. Kiitos kommentistasi, oikeasti hieman lievitti syyllisyydentunteitani.

      Poista
    4. Vielä unohtui sanoa se, että onnittelut ja ihailuni sinulle adoptioäitiydestä. Minulla oli joskus myös adoptiohaave, joka ei kuitenkaan toteutunut.

      Poista
    5. Kiitos, tämä on tuntunut meidän perheelle juuri siltä oikealta polulta. Aikoinaan kovan vauvakuumeen kourissa mietimme, mikä tie vie nopeimmin vanhemmuuteen ja se oli meidän kohdalla adoptio. Niin biologinen kuin adoptiovanhemmuus olivat meille aivan tasaveroisina vaihtoehtoina tulla lapsiperheeksi. Nyt haaveilemme jo kolmannesta adoptiolapsesta. :)

      Poista
  9. Kirjan uskomaton tarina alkoi kiinnostaa kovasti... Kiitos hienosta arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Onhan tämä rankka aihe, ja kirja jakaa aika vahvasti mielipiteet. Äidin ja lapsen puolesta saa välillä todella jännittää. Itse pidin kirjasta kovin enkä kokenut sitä liian ahdistavaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit