lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hulvatonta improa Teatteri Toivossa




















Hei! Voitin eilen Extemporen Facebook-sivuilta vapaaliput Teatteri Toivossa (Telakkakatu 6) esitettävään Neljäs seinä-ryhmän improvisaatioesitykseen. Tekstari ystävälle ja suuntasimme samana iltana kohti Hietalahden telakka-aluetta ja Teatteri Toivoa. Teatteri Toivon löytäminen oli hivenen haasteellista. Teatteri sijaitsee vanhassa telakassa sisäpihan puolella. Kuvassa näkyvä iso nosturi on hyvä maamerkki. Kun löytää nosturin luo, löytää Teatteri Toivon luo. Ja aika lähelle nosturia pääsee ratikoilla 6 ja 3 keskustasta.


Mutta itse esitykseen. Forssalainen Neljäs seinä on keskittynyt improvisaatioon ja kiertää esittämässä sitä ympäri Suomea. Alkuun hivenen jännitti, tuleeko illasta vaivaannuttavaa seurattavaa. Improvisaatiossa esitys on siis joka kerta erilainen ja siihen vaikuttaa yleisöltä saadut sanat. Oli kivaa itse päästä osallistumaan esityksen etenemiseen. Neljäs seinä-ryhmä osoittautui niin taitavaksi hommassaan, että vaivaannuttavuudesta ei todellakaan tarvinnut kärsiä. Maha kylläkin tuli kipeäksi nauramisesta. Eilinen ilta olikin esityksen ansiosta todella hauska ja virkistävä. Esitykselle sai aidosti nauraa miltei täydet kaksi tuntia, onneksi välissä sympaattinen Teatteri Toivo tarjosi yleisölle kahvia ja teetä kurkun kostukkeeksi.

Improilemassa hulvattomat Riku Tuominen, Kirsi Lindholm, Markus Kaustell ja Ville Juhola.




















Esityksessä oltiin mm. tietovisojen maailmassa, palauttamassa ostettua mystistä tavaraa innokkaille asiakaspalvelijoille, seliteltiin työpaikalta myöhästymistä eri tyylilajeilla (myöhästymisen syyt ja laulun tyylilajit valitsivat luonnollisesti yleisö) ja haettiin töihin haudankaivajaksi. Ryhmä osasi asiansa ja tilanteet ja tyylilajit vaihtuivat tehokkaasti. Vitsejä ei venytetty vaan seuraavaan edettiin tuota pikaa.

Ryhmä koostui kolmesta miehestä ja yhdestä naisesta. Välillä tuli tunne, että ryhmä olisi ollut tasapainoisempi, jos esityksessä olisi ollut mukana toinenkin nainen. Neljäs seinä-ryhmän kotisivuilta selvisikin, että ryhmässä on toinenkin naisesiintyjä, mutta hän ei ollut mukana illan näytöksessä. Nyt ilta vedettiin ehkä enemmän miesten ronskin huumorin ehdoilla. Esityksessä oli havaittavissa paikoitellen seksismiä, mikä sai kulmani kohoamaan. Muutoin esitys oli täynnä varsin hyväntahtoista huumoria ja tilannekomiikkaa, jonka mukana sai nauraa vapautuneesti. Suosittelen esitystä ronskiakin huumoria kestäville. Jos siis haluat kunnon naurut, tämä esitys on sinulle.

Neljäs seinä esiintyy vielä tänään lauantaina 8.3. Teatteri Toivossa klo 15 ja klo 19. Extempore-sivuston kautta lipun saa 10 eurolla (normaali hinta 15 euroa). Uskallan suositella lämpimästi. Hauskaa lauantaita kaikille esitykseen suuntaaville!

2 kommenttia:

  1. Olipa hauskan kuuloinen esitys! Harmi, että tänään ei ehdi katsomaan Toivoa kun menemme Cirkoon. :) Mutta improa voisi joka tapauksessa mennä pitkästä aikaa katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin että olisit tykännyt tästä, sai nauraa ihan olan takaa. En ole aiemmin ollut katsomassa improa, minusta tuli kerralla fani. Mukavaa Cirko-reissua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!