torstai 6. helmikuuta 2014

Finnphonia Emigrantica - suomalaista runoutta maahanmuuttajan silmin

Hurmaavat Ágnes Kaszás, Sara Soulié, Romulus Chiciuc, Olga Shishkina, Mad Ice ja ohjaaja David Kozma




























(Kiitos lipuista European theatre collective)

Hei! Eilen Itäkeskuksen Stoan (Turunlinnantie 1) musiikkisalin lava täyttyi lahjakkaista ulkomaalaistaustaisista esiintyjistä Finnphonia Emigrantica-esityksen saadessa ensi-iltansa. Esitys oli mielenkiintoinen matka suomalaiseen runouteen kymmenellä eri kielellä lausuttuna. Miten taipuu esimerkiksi Eino Leinon runo Mies mieheltä unkariksi tai Uuno Kailaksen Syyllinen mies tanskaksi? Saimme huomata, että varsin koskettavasti.

Finnphonia Emigrantica on Romaniasta Suomeen muuttaneen ohjaaja David Kozman tutkimusmatka uuden kotimaansa kulttuuriin. Esitys onkin hänen mukaansa eräänlainen välitilinpäätös Suomessa vietetyistä kahdeksasta vuodesta. Tuntojaan hän on saanut välittämään viiden teatteriammattilaisen joukon. Mukana ovat Unkarista Suomeen muuttanut mm. Circus Maximuksessa työskentelevä monipuolinen Ágnes Kaszás, maaliskuussa televisiossa käyntiin pyörähtävän Nymfit-sarjan yhtä pääosaa näyttelevä, suomalais-tanskalainen Sara Soulié, romanialaistaustainen, näytöksessä yhdessä venäläissyntyisen Olga Shishkinan kanssa musiikista vastaava Romulus Chiciuc ja Ugandasta Suomeen muuttanut maailmanmusiikkiuran swahiliksi ja gandaksi laulaen luonut Mad Ice. Esityksessä tunnutaan hyödyntävän onnistuneesti heidän kaikkien vahvuuksia. Yksi illan kohokohdista oli Mad Icen syvältä kumpuava laulu. 

Esitystä on hieman vaikeaa kuvailla. Se on yhdistelmä runoutta, musiikkia ja videota. Ennen näytöksen alkua olin hieman jännittynyt, mutta esitys toi hyvän, rennon olon. Runot on tekstitetty suomeksi, joten katsoja pysyy hyvin mukana. Itse sain esityksen jälkeen käsiini käsiohjelman, josta vasta tunnistin kirjoittajat tekstien takaa. Käsiohjelma oli siis varsin tärkeä lisä. Esitykseenkin olisin toivonut tekstityksen yhteyteen maininnan, kenen teoksesta on kulloinkin kyse. Minulle Mad Icen laulun lisäksi esityksen parasta antia oli esiintyjien yhdessä suomeksi lausuma Jukka Vienon Saunassa-runo. Vieläkin päässä mukavasti sihisee ja kihisee esiintyjien tulkitsema teksti. 

Suomalaista aikalaispohdiskelua tuntui tärkeästä sanomastaan huolimatta melko myöhäiseen kellonaikaan esityksen lopussa esitettynä hieman pitkältä. Sitä olisi mielestäni voinut pikkuisen tiivistää. Muutoin puolitoistatuntinen hujahti kuin siivillä esityksestä nauttien. Perinteistä taidemuotoa etsiville en Finnphonia Emigranticaa uskalla varauksetta suositella, mutta heille, jotka ovat avoimia uudelle hienolle kokemukselle, suosittelen näytöstä lämpimästi. Kannattaa mennä kokemaan! Tulevat näytökset ovat Stoassa la 8.2. klo 17, su 9.2. klo 17, ti 18.3. klo 19 ja ke 19.3. klo 19. Lippu irtoaa varsin kohtuulliseen 13 euron hintaan. Lisää infoa esityksestä voi katsoa täältä

4 kommenttia:

  1. Mainiota kuulla, me menemme lauantaina kuulemaan ja katsomaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauttikaahan. :) Esitys oli jännällä tavalla (elektrobiitin ja sähköviulun sekä -kanteleen soidessa) todella rentouttava. Yksi katsoja kuvasi kokemusta unenomaiseksi. Esitys on itse nähtävä ja koettava.

      Hyvin muuten huomasi, että esiintyjien saadessa lausua runon tai laulaa omalla äidinkielellään, lausuntaan tuli lisää pontta ja tunnetta. Oma äidinkieli on tärkeä juttu. Ja ehkäpä Saunassa-runo vetosi minuun juuri siksi eniten, se kun lausutaan suomeksi.

      Poista
    2. Huikeaa! Kohta lähdetään, odotan jo innolla.

      Poista
    3. Kivaa ja mielenkiintoista iltaa! Huomasin vasta jälkikäteen etten paljon esityksen teemoista hoksannut kirjoittaa. Vaivuin johonkin ihmeelliseen transsiin esityksen äänimaailman ja arki-illan pienen väsymystilan tuloksena. Jos esityksen katsoisi toisen kerran, kiinnittäisin varmaan syvemmin huomiota runojen aiheisiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!