perjantai 10. tammikuuta 2014

50-lukua ihmettelemässä Rasvaletti-näyttelyssä






















Hei! Hipsaisin Hakasalmen huvilalle (Mannerheimintie 13b) tutustumaan Rasvaletti-näyttelyyn. Näyttely on mukavan laaja, kahteen kerrokseen levittäytynyt valokuvanäyttely 50-luvun Helsingistä. Valokuvat kuljettavat sodan jälkeisestä pula-ajasta uusien lähiöiden, neuvoloiden ja heränneen matkailukulttuurin maailmaan. Kuvista heijastuu paljon kokenut mutta toiveikas kansa.


Valokuvien lisäksi näyttelyyn on rakennettu 50-luvun kampaamo, jossa pääsee itse kokeilemaan papiljottien laittoa ja muuta aikakauden välineistöä. Moni museovieras näyttikin tutkivan innokkaasti tarpeistoa. Kuvien äärellä kuulin monien muistelevan omaa elämäänsä 50-luvulla. Valokuvista tuntui löytyvän hyväntuulista samaistumiskohtaa.



















Rasvaletti-näyttely on avoinna marraskuun 2014 loppuun asti ja sisäänpääsy on aina ilmainen. Valokuvien äärellä voi piipahtaa joko muistelemassa tai hämmästelemässä 50-luvun Helsinkiä. Tai vaikka inspiroitumassa 50-luvun muotoilusta, joka sekin vilahtelee kuvissa. Uskon jokaisen saavan näyttelystä jotakin henkiseen selkäreppuunsa.

12 kommenttia:

  1. Nämä kuvat ovat niin kauniita! En ole käynyt katsomassa näyttelyä, mutta aion mennä. Joten kaikki tunteet ja mennyt aika välittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, todella monta aivan ihanaa kuvaa jäi tämän postauksen ulkopuolelle joten kannattaa mennä Hakasalmen huvilalle fiilistelemään.

      Poista
  2. Hauskoja kuvia. Näistä tosin saa todennäköisesti enemmän irti jos Helsinki on tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaltaan totta. Toisaalta 50-luvun henki välittyy kuvista eikä sinänsä ole väliä missä kuvat on otettu. Toisaalta oli tietysti kiva bongata kuvista tuttuja paikkoja.

      Poista
  3. Minulla on ollut aikomus mennä tähän näyttelyyn, kun siitä kuulin! 50-luvun Helsinki kiinnostaa. Hyvä, että tässä on vielä runsaasti aikaa melkein tämän vuoden loppuun. :)

    VastaaPoista
  4. Hei Leila! Nyt vasta huomaan tuon kuvasi nimen kera blogin laidassa. Onko se ollut pitkään?

    Aion ehdottomasti katsoa tämän. Esittelysi antaa näyttelystä houlkuttavan kuvan. Viimeksi Helsingissä käydessä piti katsoa pari muuta näyttelyä, jotka olivat esillä lyhyemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kuva on ollut jonkin aikaa, aiemmin siinä oli kylläkin toisenlainen kuva minusta. Tämä kissakaverikuva taitaa vain osua herkemmin silmään.

      Tämä Rasvaletti on kiva näyttely, suosittelen!

      Poista
  5. Käyhän kurkkaamassa blogissani, siellä on kysymyksiä sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ah, tää onkin ollut treffipaikkalistalla. Onneksi on aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan hyvä että näyttely on miltei vuoden loppuun asti pystyssä. Vaikkei olekaan sattuneesta syystä viettänyt aikaa 50-luvulla, niin fiilis välittyy kuvista hyvin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!