maanantai 2. joulukuuta 2013

Sydänverellä kirjoitettu Pääoma

Anja Snellman: Pääoma (<- Adlibris)
Kustantaja: Otava, 2013
Sivuja: 299
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Sisarensa elämän viimeisten yhdeksän päivän aikana hän kirjoittaa jo mielessään listoja, kirkko, muistotilaisuus, musiikki, kuolinilmoituksen tekstit, hautajaiskutsut, kukat, seppeleet, kortit, nauhat. Hautakiven väri. Aurinkolaakson huoneen tyhjentäminen Marun tavaroista. Kaiken tulee sujua koruttomasti ja yksinkertaisesti. Marun tapaan. Hetkinen, mitä Maru olisi halunnut? Hän ei koskaan käyttänyt sitä sanaa. Hän ei 'halunnut'. Hän ei 'tahtonut'. Hän kommunikoi konditionaalein. Tulihiggo. Angaihiggo. Viighihiggö.
Hän ei koskaan 'vaatinut'. Minä en koskaan 'kieltäytynyt'.
Lopulta käy niin, että silkkiset muistonauhat menevät kukkakaupan seppeleensitojalla sekaisin. Joku muu saa Marulle laaditut sisaren ja tädin nauhat, ja minä luen tyttäret vierelläni arkun äärellä sinikellonsinisestä nauhasta, kuinka liuta työtovereita kaipaa 'Veskua'.
Olisit hihittänyt jutulle.

Hei! Anja Snellmanin lapsuusperhettään ja etenkin isosiskoaan Marua kuvaava teos Pääoma on kirjoja, joita ei voi oikein arvostella. Pääoma vaikuttaa rehellisesti kirjoitetulta kuvaukselta siitä, mitä kaikkea erityistarpeisen isosiskon pikkusiskona eläminen toi mukanaan. Kirja käy läpi häpeää, salattua vihaa, erityislaatuista rakkautta, ainaista väistymistä toisen tarpeiden tieltä, syyllisyyttä omasta terveydestä ja lahjakkuudesta, kaipuuta vapauteen, elämästä kaiken irti repimistä. Pääoma ei olekaan pelkkä kirja vaan tuntuu pikemminkin sydänverellä kirjoitetulta kunnianosoitukselta kuolleelle isosiskolle.

Anja Snellmanin lapsuudenperhe pakeni sotaa Viipurista Helsingin rosoiseen Kallioon. Kirjassa äiti Ludmila ottaa mukaansa vastasyntyneen, huuli- ja kitalakihalkioisen tyttärensä Marun. Isä Ruslan puolestaan Marxin Pääoman, vaikka tarkoituksena olikin ottaa mukaan kokelma Puškinin runoja. Puškinin runoon viittavat jopa vanhempien nimet kirjassa. Perheelle kirjallisuus ja verbaalisuus on todella tärkeää, ja sitä pahemmalta kirjan kymmenen vuotta nuoremmasta pikusiskosta Anusta tuntuu Marun kyvyttömyys ilmaista itseään. Vain perheenjäsenet ymmärtävät Marun kieltä. 

Marun huuli- ja kitalakihalkiota ei koskaan leikattu eikä vanhemmat muutenkaan hakeneet apua tyttären terveysongelmiin. Pikkusisko Anu tuntuu koko lapsuutensa ja nuoruutensa pohtivan mikä isosiskoa vaivaa, mistä oireet johtuvat. Anu hakeutuu yliopistoonkin pitkälti selvittääkseen isosiskon mystisen sairauden. Marun neljän seinän sisällä viettämä elämä ajaa pikkusiskon tarttumaan lujasti elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Anu matkustaa, lentää, rakastaa. Elää vähintään kahden edestä. 

Meni jonkin aikaa ennen kuin kirja alkoi koskettaa. Kirjassa Maru käy erityistarpeisuudestaan huolimatta töissä, syö, katsoo televisiota ja nukkuu. Pikkusisko Anu ei voi kuvitella, että tällainen ihminen voisi olla onnellinen. Aika iso osa aivan terveistäkin ihmisistä elää kuitenkin tällaista elämää tälläkin hetkellä. Tavallista, tylsää elämää. Anu on kuitenkin Marulle täysi vastapari. Hän on onnellinen seikkailujen keskellä.

Kun kirja siirtyy Marun elämän onnellisuuden pohtimisesta Anun omiin tunteisiin erityistarpeisen sisarena, tulee kirja lähelle. Tunnistin itsekin erityistarpeisen ihmisen läheisenä useita tuttuja tunteita. Olisinko voinut tehdä jotain enemmän, voisinko nyt tehdä jotain enemmän? Syyllisyys on tuttu kaveri. Ihmettelin pitkään kirjan nimeä. Miksi kylmältä kalskahtava Pääoma näin tunteikkaaseen, henkilökohtaiseen kirjaan? Kirjan loppupuolella aloin ymmärtää. Omastakin kokemuksesta voin todeta, että erityistarpeisen ihmisen läheisenä saa jotain erityistä. Vaikka elämä on välillä rankkaa, on se myös hyvin rikasta. Jaan saman tunteen Snellmanin kanssa. Kaiken keskellä voi todeta saaneensa elämäänsä todellista pääomaa. Ymmärrystä ja ehkäpä ripauksen sydämen viisauttakin. 

Pääomasta muualla Blogistaniassa: Kaiken maailman kirjatKirjakaapin avainKirjasähkökäyrä, Kirjat kertovatKissa kirjahyllyssäLeena Lumi, Lillin kirjataivas, Marjatan kirjaelämyksiä ja Sonjan lukuhetket.

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja kosketti. Oma poikani on CP-vammainen ja vammaisen kohtelu yleensäkin tai vammainen läheisenä on teema, joka on minulle tärkeää. Siksi tämä kirja on tärkeä, jotta vammaisen kohtelu näkyy ja kuuluu ja siitä puhutaan.
    Syyllisyys siitä, että olet itse terve ja läheinen on vammainen tai sairas, on kauheaa. Äitinä olisin ottanut kaikki lapseni vaivat itselleni, jos vain olisin voinut tehdä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle kirjalle oli tilausta. Monia meistä tämä aihe koskettaa läheltäkin. Tuntuu että kriteerit normaaliudella vain kovenevat vuosi vuodelta (jo pelkkä ulkonäkö voi olla halvaannuttava tekijä yhteiskunnassamme). Pahinta on, jos ihminen itse uskoo ettei ole esimerkiksi parisuhteen arvoinen. Rakkaus ja elämä kuuluvat kaikille, siihen täytyy uskoa ja siihen täytyy meidän kaikkien toisiamme rohkaista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!