Hulluna Helsinkiin



















Hei! Vierailin kaverin kanssa Hulluna Helsinkiin-näyttelyssä Kaupunginmuseossa. Helsingin kaupunginmuseon toimipisteisiin on aina vapaa pääsy ja Hulluna Helsinkiin-näyttelykin ilahdutti meitä siis aivan ilmaiseksi.

Museon alakerrassa esitellään helsinkiläisille rakkaita paikkoja kuten Suomenlinna, Linnanmäki ja Senaatintori. Minua harmitti se, että esillä olevat kohteet ovat kaikille niin tuttuja, suorastaan itsestäänselvyyksiä. Muistelin että näyttelymateriaalin keräämiseksi järjestettiin aikoinaan kysely, johon tuli mojova määrä helsinkiläisten ehdotuksia. Olinkin ajatellut näyttelyn olevan pullollaan mitä mielenkiintoisimpia kohteita. Museosta ne siis valitettavasti puuttuvat, mutta onneksi ehdotukset löytyvät netistä täältä.



Yläkerta on puolestaan omistettu Helsingissä eri tavoin vahvasti vaikuttaneille henkilöille. Oli mielenkiintoista oppia lisää ihmisistä monille tuttujen talojen ja sukunimien kuten Bock (Bockin talo), Kiseleff (Kiseleffin talo) ja Karamzin (Hakasalmen huvila) takana. Vitriineissä on näytillä heidän henkilökohtaisia tavaroitaan joiden avulla henkilöt tulevat lähemmäksi näyttelyvierasta. Yleensä en ole kauhean innostunut henkilöhistoriasta, mutta näistä ihmisistä pystyin jo pelkästään vitriiniteksteistä aistimaan palon jota he ovat tunteneet Helsingin kehittämiseksi. Hekin olivat todella hulluna Helsinkiin.

Kommentit

  1. Kiitti vinkistä! Tuolla pitää ehdottomasti käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla kannattaa piipahtaa vaikka olisinkin toivonut vähän monipuolisempaa ja revittelevämpää näyttelyä aiheesta. Nyt oli aika tutut ja turvalliset jutut valittu.

      Paikan museokaupasta löytyy mielenkiintoisia helsinkiaiheisia kirjoja, lautapelejä sekä ratikkapaitoja (museokauppa on kylläkin suljettuna muutamat seuraavat päivät mutta uuden vuoden jälkeen taas auki).

      Poista
  2. Ihana! Kunpa pääsisin käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on pystyssä vuoden 2015 loppuun asti joten aikaa piipahtamiseen on onneksi mukavasti. Näyttely on aika perus mutta sopii toisaalta siten hyvin myös turisteille (eli jos joku miettii vaikka kohdetta mihin viedä Helsinkiä tuntemattoman vieraansa käymään niin tämä voisi olla yksi sellainen).

      Poista
  3. Näyttely tuntuu vallan loistavalta käyntikohteelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla kannattaa piipahtaa. Tuli samalla pohdittua niitä itselle rakkaimpia paikkoja. Helsingin saaret ovat omia lempparipaikkojani. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit