lauantai 28. syyskuuta 2013

Knausgårdin mukaansatempaavaa jaaritusta


















Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Alkuteos: Min Kamp, 2009
Suomentanut: Katriina Huttunen
Kustantaja: Like, 2011
Sivuja: 489
Goodreads-tähdet: ★★ liked it

Hän pani vilkun päälle ja lähti ajamaan, kääntyi ensin vasemmalle, sen jälkeen uudestaan vasemmalle Dronningens gatelle, ja pian näimme sillalta isoäidin ja isoisän talon. Se kohosi keltaisena nummella pienen sataman ja satama-altaan yläpuolella. Ajoimme Kuholmsveieniä ylös ja käännyimme pienelle kadulle joka oli niin kapea että oli pakko ajaa jonkin matkaa mäkeä alas ja peruuttaa sen jälkeen takaisin kävelytielle ennen kuin pystyi ajamaan pihalle ja pysäköimään talon portaiden eteen. Olin lapsuudessani nähnyt isäni tekevän operaation satoja kertoja, ja kun Yngve nyt teki täsmälleen samoin, itku siirtyi ihan tietoisuuteni reunalle, ja vain ajatusten nytkäyttäminen esti sitä puhkeamasta uudelleen. 

Hei! Karl Ove Knausgårdin kuusiosaisen Taisteluni-elämäkerran ensimmäisen kirja oli minulle yllättävän kuohuttamaton lukukokemus. Olin lukenut kirjasarjan aiheuttaneen kohua etenkin kirjailijan synnyinmaassa Norjassa. Minusta ainakin tämä ensimmäinen osa oli kuitenkin kuvailua varsin tavallisen nuorukaisen kasvusta ja varsin tavallisen perheen elämästä.

Elämäkerrassaan Knausgård kuvaa etäiseksi jäänyttä isäsuhdettaan ja siitä juontuvia häpeän, vihan ja kelpaamattomuuden tunteitaan. Hän muistelee nuoruuden ensirakkauden herättämiä vahvoja tunnetiloja koskettavasti ja samaistuttavasti. Kirjan loppupuolisko puolestaan käsittelee alkoholisoituneen isän kuolemaa ja hautajaisten järjestämisestä nousevia muistoja. Vanhan äitinsä kanssa asuneen isän jättämää konkreettista sotkua siivotessaan Knausgård käy läpi elämänsä ristiriitaa. Miten niin paljon vihaa ja häpeää aiheuttanut isä on kuitenkin merkinnyt hänelle niin paljon? Miksi olisi ollut niin tärkeää kokea olevansa hyväksytty, vaikka hyväksyjä itse oli niin vajavainen?

Nostin katseeni. Olin kirjoittanut kirjani isälle. Sitä en ollut tiennyt, mutta niin se oli. Hänelle olin sen kirjoittanut. Panin käsikirjoituksen viereeni ja nousin seisomaan, menin ikkunaan. Merkitsikö hän minulle tosiaan niin paljon? Voi kyllä, kyllä hän merkitsi. Halusin että hän näkisi minut. 

Tekstillisesti ensimmäinen kirja on hyvin pikkutarkkaa. Knausgård tuntuu kuvailevan jokaisen lätäkön, auton käännöksen tieltä toiselle ja heijastuman ikkunasta. Yksityiskohtaisuus auttoi toisaalta elämään, suorastaan hengittämään kirjan mukana, mutta välillä jaarittamiselta tuntunut teksti turhautti ja sai toivomaan ripeämpää etenemistä. Tästä huolimatta kirjasta huokui tarinankerronnan taika. Aivan kuin olisi ollut leiritulella eikä mielenkiintoista, kesken olevaa tarinaa voi jättää kuuntelematta. Ensimmäinen kirja ei ollut lopulta kuitenkaan mitenkään huikea lukukokemus, mutta aion myöhemmin suunnata toiveikkain mielin sarjan seuraavan osan pariin.

Ensimmäisestä Taisteluni-sarjan kirjasta on blogannut myös mm. jaana, jonka postauksesta löytyy lisää linkityksiä mielenkiintoisiin Knausgård-postauksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!