Siivouspäivän satoa




















Hei! Tänään vietettiin jälleen Siivouspäivää ympäri Suomen. Siivouspäivänä kuka tahansa voi laittaa omat turhat tavaransa ja vaatteensa myytäväksi tai annettavaksi. Me tulimme tsekkaamaan Helsingin keskustan Siivouspäivän tunnelmia suoraan Espoon Nuuksion Koko perheen seikkailuretki-tapahtumasta. Patikoimme Ruttopuistoon vaellusasuissamme ja löysimme itsemme keskeltä varsin iloista kierrätystunnelmaa.

Hauskinta oli, että ihmiset olivat liikkeellä niin myyjinä kuin ostajina iloisella ja rennolla mielellä. Tarjonta oli hyväkuntoista ja todella edullista. Ruttopuisto oli mainio kohde hivenen väsyneelle vaellusporukallemme, sillä puiston oli kansoittanut runsas joukko myyjiä. Monta kohdetta siis kätevästi yhdessä paikassa.

Teimme paljon kivoja ja edullisia löytöjä. Tyttärelle löytyi mm. kaivattu ulkoiluasu ensi talveksi ja lelulaatikoillakin tehtiin mieluisia löytöjä. Lapsetkin odottavat jo innolla seuraavaa Siivouspäivää, jota vietetään 24.5.2014.

Nämä formaldehydittömät kynsilakat pienille ja isoille prinsessoille maksoivat euron kappale. 
Kaikkien Itse ilkimys-fanien must hahmot kustansivat 20 senttiä kipale. 
Valtava kauko-ohjattava junaratasetti maksoi 15 euroa. Koko perheemme ihastelee veturia, joka puksuttaa piipustaan höyryä kulkiessaan.
Talvinen asukokonaisuus untuvatakkeineen irtosi seitsemällä eurolla. 

Kommentit

  1. He hee, olin ihan hilkulla laittamassa saman otsikon omaan siivouspäivä-bloggaukseen :) Oli kyllä tosi miellyttävä päivä ja täälläkin odotetaan innolla seuraavaa kertaa. Toivottavasti niitä jatkossa olis useamminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin että toukokuulle on aika kauan. Toivottavasti tosiaan sitten jatkossa Siivouspäiviä olisi useamminkin. Kivaa että tavarat pääsevät kaapeista kiertoon. :)

      Poista
  2. Jopas on hauska tapahtuma! Onkohan tuo rantautunut muuallekin kuin vain
    Helsinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hauska ja hyödyllinen tapahtuma! Siivouspäivä on rantautunut ympäri Suomen, kaikki voivat siis pistää kirppispöydän pystyyn vaikka omalle pihalleen, kadulle tms. Oman myyntipaikkansa voi sitten merkitä Siivouspäivän kotisivuille, josta myyntipisteiden etsijät löytävät paikat kätevästi. :)

      Poista
  3. Voi nenä, meni minulta ihan ohi - vaikka siivottavaa olisi kyllä useammaksikin päiväksi meidän nurkissamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuussa sitten seuraavan kerran. Tai miten olisi vaikka blogikirppis? :)

      Poista
  4. Koska sulla on näitä inspiroivia juttuja, haastoin sut kertomaan kesän hyvät & huonot jutut:

    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/09/kesan-hyvat-ja-huonot-uutiset.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit