Lapselle työpiste kierrätyksestä



















Hei! Olemme eläneet jännittäviä aikoja, sillä esikoisemme aloitti tänä syksynä koulun. Päätimme hankkia ekaluokkalaisellemme oman työpisteen, jossa voisi tehdä läksyjä ja puuhata muitakin mukavia pieniä puuhia. Pieni tila asetti työpisteelle omat haasteensa. Päätimme suunnata Pakilan työkeskuksen kalustemyymälään (Jakokunnantie 26-28), jossa myydään edullisesti Helsingin kaupungin käytöstä poistettuja huonekaluja. Tarjolla oli mm. toimistohuonekaluja, Lundian hyllyjä ja lastenrattaita. Olimme haaveilleet perinteisestä pulpetista, mutta sellaista ei ainakaan tällä kertaa ollut myynnissä. Silmiimme osui vanha ja kaunis Singer, joka olisi juuri sopiva pöytä pieneen tilaan. Parikymppiä tiskiin, Singer takakonttiin ja menoksi.

Koulutuoli (20 euroa) puolestaan löytyi Emmaus-kirpputorilta Vallilasta (Mäkelänkatu 54). Kirpputoritoiminnan (jonka tulot menevät kehitysyhteistyöhön) lisäksi Emmaus ostaa vanhoja kunnostettuja tuoleja Toivo ja Rauha ry:ltä ja myy niitä eteenpäin. Toivo ja Rauha ry on yhdistys, jonka tarkoituk­sena on luoda edel­ly­tyk­siä sel­l­ais­ten pienyhteisö­jen toimin­nalle, joiden jäsen­ten mah­dol­lisuus selviy­tyä tässä yhteiskun­nassa on rajalli­nen. Yhdis­tys jär­jestää eri­ty­istä huolen­pitoa tarvit­seville ihmisille mah­dollisuu­den tasaver­taiseen ja virikkeel­liseen asumiseen, vapaa-​aikaan ja työhön. Lisäksi yhdis­tys pyrkii järjestämään loma– ja virkistys­toim­intaa eri­tyis­esti kehi­tys­vam­maisille ja van­huk­sille sekä koulu­tusta ja käytän­nön har­joit­telumah­dol­lisuuk­sia per­he­hoito­työhön aikoville.

Lainaus Toivo ja Rauha ry:n kotisivuilta

Näin saimme aikaan persoonallisen työpisteen, jossa on näyttänyt olevan kivaa työskennellä. Vanhat huonekalut pääsivät käyttöön, ja tulipa samalla kuin vahingossa osallistuttua hyvien asioiden tukemiseen. 

Kommentit

  1. Onpa ihanan rauhallinen sininen seinä :).
    Katsoin juuri vkoloppuna, kun pariskunta kantoi markkinoilta pulpettia aika mielissään, sellaista oikein vanhaa. Se olisi kaunis, mutta toimii kyllä Singerkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Pulpetti olisi kyllä ollut suloinen ja kätevä. Singerissä on toisaalta bonuksena kaikkea jännittävää, mikä kiehtoo alakoululaista (kuten pienet, salaperäiset lokerolaatikot ja pöydän salaluukku, joka toimii myös ompelukoneen kantena) :)

      Poista
  2. Hienolta näyttää :) Samanlainen (läksynteko)pesänrakennus on ollut meilläkin käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavia läksyntekopesänrakennuksia sinne. :)

      Tänäänkin jo aamulla on poika polkenut Singeriä ja väritellyt samalla värityskirjaa. Mietinkin että jos jollakin lapsella on vaikeuksia keskittyä, voi tuo Singerin poljin olla aika hyvä apu. Sitä kun voi polkea samalla kun tekee läksyjä. Suorastaan terapeuttinen pöytä. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mukavasti tavarat kiertävät (hienoa ettei Helsingin kaupungin käytöstä poistuneita huonekaluja heitetä roskalavalle vaan laitetaan kiertoon), ja ekaluokkalainen on tyytyväinen opiskelusoppeensa. :)

      Poista
  4. Hienot löydöt, nyt kelpaa opiskella. Meillä muuten samanlainen kombo etsinnässä ekaluokkalaiselle ja tilarajoitteet juuri ahdistavat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singer on aika näpsäkkä työpöytänä. Tuolla Pakilan työkeskuksessa on ollut aiemmin söpöjä vanhoja pulpettejakin myynnissä. Varmaan niitäkin tulee taas myyntiin. Etäisyys on teille vaan hieman ongelmallinen.

      Pienet tilat aiheuttavat omat haasteensa. Toisaalta pieni työpiste tuntuu lapsesta mukavan kotoisalta. Ehkä myöhemmin harkitsemme parvea, jonka alle mahtuisi tilavampi työpiste. :)

      Poista
  5. voi vitsi, aivan upea koulupöytä ja vielä mihin hintaan!!
    Taitaa olla aika samansävyinen seinä meidän keittiön kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Js ompelukonekin taitaa toimia, mukana oli kaikenlaista Singer-kamaa.

      Tuo on aika mukava sininen, vaikka pelkäsin miten räväkkä on pienessä huoneessa (yksi seinistä sininen, muut valkeita). Yllättävän hyvin tuo väri sopii myös pieneen tilaan. :)

      Poista
  6. Tuli tosi kiva työpiste. Löytämisen ilo ja kierrätys tuo projekteihin luovuutta ja kekseliäitä, persoonallisia lopputuloksia. Joita voi taas muuttaa ja tuunata, kun sellainen hetki tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olenkin jo miettinyt että koulupöydän jälkeen Singer voisi toimia eteisen pöytänä kuten aikoinaan mummolassani. :)

      Poista
    2. Ja se minun mummolani Singer puolestaan toimii nykyään olohuoneen kukkatasona lastemme mummolassa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit