sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elämyksiä tarjoillut Suomen Rautatiemuseo Hyvinkäällä


















Hei! Oli asiaa Hyvinkäälle, joten päätimme samalla reissulla vierailla kaupungissa sijaitsevassa Suomen Rautatiemuseossa (Hyvinkäänkatu 9). Ekaluokkalaisemme oli bongannut museon saamastaan esitteestä ja haaveillut käynnistä jo pitkään.

Pelkäsimme etukäteen paikan olevan täynnä valokuvia, vitriinejä ja tylsähköjä infotekstejä. Siis kaikkea sellaista mikä tuppaa olemaan painajaismaista kun mukana on vilkas kolmevuotias. Helpotukseksemme ja todella iloiseksi yllätykseksemme museohalli olikin täynnä todella kauniita vanhoja vetureita ja vaunuja. Aivan kuin olisimme olleet keskellä junaleikkiä! Halli oli jaettu pienempiin osiin, ja jokaisesta tilasta löytyi mitä mielenkiintoisempia kiskoilla kulkeneita härveleitä.


Viimeisestä huoneesta löytyi vanha veturi johon pääsi sisälle tutustumaan ja leikkimään. Lapset saivat lisäksi sonnustautua veturinkuljettajan asuun. Samassa huoneessa oli myös hieno junaradan pienoismalli, josta sai seurata junien suihkimista ympäri huvipuistoa. Museo tarjosi siis varsin paljon hauskaa lapsiperheelle.


Eikä herkku tähän loppunut. Hallista pääsi ulos pihalle, jossa museoalue jatkui. Pihalla sijaitsi pieni kesäkahvila (auki elokuun loppuun viikonloppuisin), jossa nautimme jäätelöt. Nyt elokuussa viikonloppuisin alueen ympäri kulkee pieni Puistojuna (lapset kyytiin eurolla, aikuiset kahdella) klo 11-12 ja klo 14-15. Juna kulkee säävarauksella. Pakkohan meidänkin oli hypätä pienen puksun kyytiin. Hauskaa oli!


Suomen Rautatiemuseoon sai perhelipun (kaksi aikuista ja kaksi lasta) varsin kohtuullisella 16 eurolla. Rahalla sai vastinetta. Koko perheemme piti paikasta todella paljon. Suomen Rautatiemuseo taisi kiilata jopa suosikkimuseoksemme. Palvelukin oli hyvää ja ystävällistä. Kassan työntekijä opasti lippuja ostaessamme automaattisesti, missä järjestyksessä museossa kannattaa kulkea ja vinkkasi myös kesäkahvilasta ja Puistojunasta. Suomen Rautatiemuseo on elokuun 2013 loppuun asti auki joka päivä klo 10-17. Syyskuusta lähtien voimassa on talviaukioloajat. Lisää infoa paikasta löytyy museon kotisivuilta täältä.

6 kommenttia:

  1. Joskus on itse tullut käytyä, mutta tosiaan, voisi kiinnostaa meidänkin vilperttejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lapsiystävällinen museo tämä. Meidän 3vee on sellainen tornado, että jos hänen kanssaan on rento olo museossa, niin ihan kaikille vilperteille voi paikkaa lämpimästi suositella. :)

      Poista
  2. Kiva bloggaus! Tämä on ollut omallakin käytävien listalla, ehkä nyt loman aikana voisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen paikkaa kyllä lämpimästi. Meille museo oli aivan elämys. Mukavaa historian havinaakin oli ilmassa. :)

      Poista
  3. Hauska sattuma, meidän perhe oli samassa paikassa vain viikkoa aiemmin, Suomen rautatiepäivänä! Harmi, että emme osuneet samana päivänä, olisi ollut mukava tavata.

    Meillekin vierailu oli ensimmäinen, vaikka asumme lähiseudulla ja käymme Hyvinkäällä silloin tällöin esim. Prismassa, kirjastossa ja uimassa. Oli kyllä mahtava paikka, pitää mennä uudestaan! Mekin köröttelimme puistojunalla, tai siis mies ja lapset menivät ja minä kuvasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei satuttu samana viikonloppuna. Tuolla oli ihan mahtavaa ja kaikki museon asiakkaat tuntuivat olevan hyvällä tuulella. Eihän tuolla voi olla pahalla päällä. :)

      Mekin haaveilemme uudesta reissusta tuonne joskus. 3-vuotias olisi lähtenyt samoin tein uudelle kierrokselle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!