maanantai 13. toukokuuta 2013

Vieras mies - rakastamisesta ja itsensä löytämisestä

















Heidi Köngäs: Vieras mies
Kustantaja: Otava, 2002
Sivuja: 333
Goodreads-tähdet: ★ really liked it

Riisun itseni alastomaksi ja katselen kenenkään koskematonta vartaloani. Pitkät kädet, luiset olkapäät, varovaiset rinnat, valkoinen vatsa ja naisen lantio, pyöreä. En ole enää nuori, mutta minusta näkee, etten ole oikeastaan minkään ikäinen. Miten ihminen voi vanhentua elämättä hetkeäkään. Samalla lailla kuin liinavaatekaappiin vuosikymmeniksi unohtunut liina, joka hapertuu olemattomiin, kun joku vihdoin tarttuu siihen. 

Heidi Könkään Vieras mies oli kolmas kyseiseltä kirjailijalta lukemani teos. Hyväntekijään ihastuin täysin, Luvattu kääntyi puolestaan puolivälin jälkeen pettymykseksi. Vieras mies oli lukukokemuksena näiden välimaastosta. Luin kirjan ahnehtien miltei kerralla, mutta jäin lopulta kaipaamaan jotain enemmän. Etenkin kirjan alkuosalta.

Vieras mies kertoo keski-ikäisestä Iiriksestä, joka valokuvaa päivästä toiseen potretteja valokuvaamossaan. Samaan tuuliseen, pieneen rannikkokaupunkiin saapuu muutama vuosi sitten sodasta kotiutunut nuori mies, Tuomas Vasama. Vasama kysyy Iiriksen valokuvaamosta töitä, ja apua kaipaava Iiris palkkaa miehen. Vaikka Vasaman sotakokemuksista on jo useampi vuosi, elää mies yhä mielessään läpi sota-aikaa. Miehen nuori, puhtoinen kihlattu Marre ei tunnu Vasamasta sopivalta sotakokemusten kuuntelijalta. Polion sairastanut Iiris on puolestaan ramman jalkansa vuoksi vetäytynyt yksinäisyyteen, elämättömyyteen. Iiris ja Vasama löytävätkin toisistaan lääkettä rikkonaisuuteensa. Uskaltaisiko vielä toteuttaa haaveensa, uskaltaisiko rakastaa?

Lähdin lukemaan kirjaa kovin odotuksin ja hivenen jouduin pettymään. Kirjan alkupuoliskon kuvaus Iiriksen ja Vasaman eroottisesti latautuneen suhteen kehittymisestä tuntui minusta paikoitellen harlekiinimaiselta. Kirjan loppupuolella tarina alkoi kuitenkin kehittyä. Iiriksen polttava kaipuu toisen ihmisen lähelle kasvoi yleisemmällä tasolla haluksi elää omannäköistä elämää. Alkuun pelkältä rakkaustarinalta vaikuttanut kirja jättääkin hieman yllättäin jälkimauksi tunteen uskalluksen tärkeydestä. Siitä, miten tärkeää on uskaltaa rakastaa ja pysähtyä kuuntelemaan omaa itseään. Uskaltaa löytää itsensä.

Kirjaan on (minua enemmän) ihastunut mm. Katja / LumiomenaLeena Lumi, Pekka ja Silmäilijä.

14 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän ja kuulun ihastuneiden ryhmään! :) Tosin tästä "trilogiasta" (Luvattu, Hyväntekijä, Vieras mies) ehkä juuri ko romaani teki vaimeimman vaikutelman. Muistaakseni kirja jätti aika surullisen olon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toisaalta koin, että Iiriksen ja Vasaman suhde oli Iirikselle tärkeä kokemus, joka avasi hänelle ihan uuden ajatusmaailman siitä mitä elämä voisi olla. Vaikka kirjan loppu oli haikea, tuntui se myös uuden alulta Iirikselle. Luvatun loppu tuntui minusta näistä kirjoista raskaimmalta ja toivottomimmalta, tämä oli semihaikea ja Hyväntekijässä jäätiin suorastaan toiveikkaisiin tunnelmiin. :)

      Poista
  2. Minä pidin enemmän Luvatusta, kuin tästä. Vasama oli ärsyttävä, en tykännyt hänestä yhtään ja se vähän riepoi pitkin luku-matkaa. Ja olisin toivonut syvempää taiteellista irtiottoa Iirikselle. Se aivan kuin lupasi jotain, mutta asiaan ei vielä päästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani ymmärsin jollain tapaa hyvin Vasamaa, hänen erillisyyden tunnettaan muista. Iiriksen taiteellin irtiotto jäi tosiaan kuin puolitiehen, mutta sekin tuntui lopulta olevan jollain tapaa Iiriksen käsissä (haistatti pitkät Helsingille).

      Poista
  3. Hmm. Köngäkseltä en ole mitään lukenut. Pitänee tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tutustua! Köngäs osaa kirjoittaa eteerisen kauniisti ja samalla välittää vahvaa intohimoa. Vaikken tähän kirjaan täysin ihastunutkaan niin silti tämä oli pakko ahmia. Kuten kaikki Könkäältä lukemani kirjat.

      Poista
  4. Kuvailemasi kirjan tunnelma ja juoniselostus ei kyllä oikein kohtaa kansikuvan kanssa :/ Mutta näinhän se harmillisen usein tuntuu menevän.

    Salainen urakka onkin pian ohitse, on ollut hauska "piileskellä" nimettömyyden takana, mutta seurailu jatkuu samaan vanhaan tapaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kannen pullisteleva hauislihas on ehkä jo vähän liikaa.. Kansi vielä vahvisti kirjan alkupuoliskon harlekiinimaista tunnelmaa. Onneksi tarinasta löytyi syvyyttäkin. Ja todella kaunista kieltä.

      On ollut supermukavaa kun olet piileskellyt ja piipahdellut! Pieni arvaus minulla on kuka siellä nimimerkin takana piileskelee. Taidan alkaa arvailla FB-ryhmässä. :)

      Poista
    2. Aika hauskaa! Arvasin että olet salainen ystäväni mutta ajattelin sinun olevan salainen ystäväni omalla nimimerkilläsi. Menin ihan lankaan. :)

      Poista
    3. Päätin olla ovela ja tänä aikana kommentoida sekä omalla nimellä että salaisena ystävänä ;)

      Poista
    4. Itse tein saman jutun kylläkin vahingossa (unohdin klikkautua ulos tilistäni) Kirjainen virrassa-blogin salaisena ystävänä ollessani. Saattoi itse asiassa hämätä mukavasti. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!