Tukholmassa Myrorna-kirppiksellä (ja päivän kierrätysasu)


















Hei! Ja terveiset Tukholmasta! Kaverilla oli takataskussa ilmaiset risteilyliput, joten päätimme lähteä katsastamaan Tukholman kirpputorielämää. Tällä erää vierailimme vain yhdellä, Tukholman keskustassa sijaitsevalla Myrorna-kirppiksellä (Adolf Fredriks Kyrkogata 5). Myrorna on ketjukirppis, ja sen liikkeitä on ympäri Tukholmaa. Tällä keskustan Myrorna-kirppiksellä oli hyvä valikoima posliinia ja lasia, kirjoja sekä naisten ja miesten vaatteita. Lastenvaatteita tällä kirppiksellä ei puolestaan ollut lainkaan. Valikoimat siis vaihtelevat Myrornasta toiseen. Olin odottanut pientä kirppistä, keskustassa kun oltiin, mutta kirpparilla olikin tavaraa ja vaatetta kolmessa kerroksessa. Ei mikään jättikirppis mutta mukavan kokoinen kuitenkin.


Vaatteet oli lajiteltu tankoihin niin käyttötarkoituksensa kuin värinsä mukaan. Jos siis haussa olisi ollut esim. harmaa villatakki, löytyi kaikki harmaat neuleet samasta tangosta. Farkkuvaatteet olivat erikseen, samoin mm. mekot, hameet ja huivit. Löytöjen tekeminen oli siis superhelppoa. Mukaan lähti käyttämättömältä vaikuttavat H&M-merkkiset farkkulegginsit (80 kruunua), Ten Points-ballerinat (50 kruunua) ja tunikamallinen Zoe-merkin kauluspaita (45 kruunua). Hintataso ei ollut halvimmasta päästä, mutta myynnissä olevat vaatteet olivat useimmiten kuin uusia.


Kyseiseen Myrornaan oli tällaisen turistin helppo löytää. Monille tuttua shoppailu/kävelykatu Drottningsgatania kävelemällä oli jo aika lähellä kirppistä. Kartan ja kartalla näkyvän Myrornan voit kurkata vaikka täältä. Ohessa kirppikseltä mukaan lähtenyt päivän kierrätysasu. Mukavaa helatorstaita kaikille.

Kommentit

  1. Vastasit kyllä ajatuksiini! Olen miettinyt jonkin aikaa että olisi ihanaa joskus lähteä Tukholmaan tutkimaan kirppiksiä,mutta en ole se suuremmin aiheeseen aiemmin perehtynyt (mitä ja missäpäin). Kiitos vinkistä, tämä pitää laittaa ylös jos joskus saa tuon ajatuksen toteutettua. Kivat löydöt, erityisesti pidän tuosta tunikasta/paidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta olisi kyllä löytynyt vaikka mitä! Fiftarityylistä tykkäävillekin olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia. Jossakin blogissa haaveiltiinkin Ruotsin kirppareihin tutustumisesta, olisikohan ollut juuri sinun blogissasi. Blogeista saa vaikka mitä hyviä idiksiä. :)

      Tuo tunika on kyllä kätevä ja kiva. Kenties jopa pikkuisen hoikentavakin. :)

      Poista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt, hyvä laittaa tuo kirpparivinkki korvan taakse, jos tulisi vaikka käytyä ensi kerralla Ruotsin risteilyn yhteydessä. :)

    Kiitos muuten niistä farkkupaikoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä mukava kirppis, suosittelen piipahtamaan! Mukava kuulla että paikat ovat löytäneet perille. Meillä on noilla samoilla paikoilla paikattuja housuja pesty jo kovasti koneessa ja hyvin pysyy. :)

      Poista
  3. Ihastuksen huokauksia! Mie en ole kuopuksen syntymän jälkeen (ups, siitähän on jo kohta 2v...) palautunut entisiin mittoihini ja tuntuu, että tursuan kaikista vaatteista! Mun pitäis tehdä varmaankin Hki-reissu ellen ihan Tukholmaan asti pääse vaatekaappiani uusimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Helsinkiin ostoksille! Olisi mukava samalla nähdä vaikka Huvilan kahvilan gluteenittomien herkkujen äärellä. :)

      Jäähallin kirppis täällä Helsingissä olisi varmasti yksi parhaista kirppispaikoista tehdä löytöjä. Katsotaan josko uskaltaudun sinne joku viikonloppu. Se on todella ruuhkainen kirppis, ja minä entinen lappilainen tuppaan kaipaamaan väljiä vesiä.. Mutta ehkä siitä ryysiksestä selviäisi. :)

      Poista
  4. Olen usein haaveillut, että pääsisipä käymään Tukholmassa kirpparikierroksella! Minkälaisia kirjalöytöjä olet naapurimaan puolelta tehnyt? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin yhden kirpparin kokeneena jäi oikein lämpimät aatteet Tukholman kirppiselämästä. Ja löytyipä kirppikseltä yllättäin aika paljon suomalaista vintageakin. Kirjalöytöjä en ole harmillisesti Ruotista tehnyt, vaikka tuolla Myrornassa oli kyllä myynnissä huikea valikoima kirjoja (kuin pieni kirjasto). Astrid Lindgrenin kirjat ruotsiksi olisivat kyllä varmasti ihania. Nyt tuli luettua hytissä yksi Heidi Könkään kirja sekä Petina Gappahin novelleja. Omalla tavallaan kirjallinen matka siis kuitenkin. :)

      Poista
  5. Tuttu paikka tuo kirppis. Tosin en ole viime reissuilla siellä piipahtanutkaan, kun vakioreitti on ollut Vårberg-Skärholmen-Sundbyberg ja Ropsten. Ja sitten väliasemat kuten Zinkestam, Skanstull ja Medborgargatan. Yhdellä risteilyllä ehtii pikaisesti seitsemän kirpparia kiertää kun reitittää oikein. Nyt on tainnut laiskuus iskeä kun viimeksikin vain Norsborgin suunta käytiin. Skärholmenin Myrorna on myös isohko kirppis ja Vårbergin suurelle kirpparille vain yhden pysäkin väli eteenpäin.
    Tukholman kirppiksillä - kuten esim. viikonloppuisin Hötorgetilla - on melkoiset määrät suomalaista lasia ja posliinia. Sieltä sitä on kotiutettu yksi jos toinenkin kippo!
    Hyviä kirppisreissuja edelleen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla täytyykin käydä useammalla kirppiksellä, kiitos vinkeistä! Tuolla Myrornassakin tuli vastaan yllättävän paljon kotimaista designia. Mainioita löytöjä sen päälle ymmärtäville. :)

      Poista
  6. Oih...kiitos kirpparivinkistä! t.kirpparilla työskennellyt ja kirppareista elävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tuo Myrorna oli kaverinkin mielestä todella kiva kirppis. :)

      Poista
  7. Olipas täällä monta kivaa postausta. Meidän isä ja äiti kiertelevät usein Tukholman kirppareita ja tekevät hiukan erilaisia löytöjä, tuo paikka täytyy kyllä pistää korvan taakse. Mielenkiintoisen näköinen :) mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit blogivisiitille! :) Tuo Myrorna oli mukavan selkeä kirppis. Ja tavara hyväkuntoista. Ja vaikkei tuolla ollut lastenvaatteita oli myynnissä kuitenkin leluja (hyvä valikoima mm. junaradan osia). Mineilijöille oli puolestaan vitriinikaapillinen nukketalon varusteita. Melkein kaikille siis jotakin. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Mä olen myös tehnyt hyviä löytöjä Myrornasta. Toinen hyvä on Stadsmission, jolla on kanssa useampi kirpputori Tukholmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Stadsmissionia ajattelin myös tsekata, niitä kun on hyvin kantakaupungissa. Ensi kerralla täytyy piipahtaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit