Sympaattinen mutta jaaritteleva Norsunhoitajien lapset

Kuva: Tammi
Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset (<- Adlibris)
Alkuteos: Elefantpassernes børn, 2010
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Kansi: Timo Mänttäri
Kustantaja. Tammi, 2011
Sivuja. 512
Goodreads-tähdet:★ liked it

Asiahan ei suinkaan ole niin, ettei sitä iloitsisi aina kun näkee ihmisten kehittyvän, etenkin jos kyseessä ovat omat vanhemmat. Mutta kehittyminen sinänsä ei riitä, pitää katsoa myös mihin suuntaan se kehitys on johtamassa. Ja juuri tällä hetkellä, istuessamme lehtileikkeet silmiemme edessä, sekä Tiltestä että minusta näyttää pahasti siltä, että isämme ja äitimme aikovat harpata huomattavan edistysaskeleen kohti vähintään kahdeksan vuoden ehdotonta vankeutta. 

Hei! Peter Høegin koskettava Rajatapaukset on yksi lempikirjoistani. Lähdinkin hänen Norsunhoitajien lapset-romaaninsa pariin kovin odotuksin. Timo Mänttärin suunnittelema värikäs kansi miellytti lisäksi silmää ja houkutti lukemaan. Valitettavasti yli 500 sivuinen romaani vaivutti minut kaksi kuukautta kestäneen luku-urakan aikana usein iltaisin parin sivun jälkeen uneen. Sympaattisuudestaan huolimatta. 

Norsunhoitajien lapset on humoristinen kertomus tanskalaisesta Finøn perheestä, joka asustaa vanhassa pappilassa pienellä Finøn saarella. Kirjan kertojanäänenä toimii perheen 14-vuotias Peter, joka suhtautuu intohimoisesti tyttöön nimeltä Conny, jalkapalloon ja käytännön piloihin. Muutamaa vuotta vanhemmalla, hurmaavalla isosisko Tiltellä on puolestaan kyky saada ihmiset näkemään elämänsä aivan uudessa valossa. Isoveli Hans on väkivahva mutta hivenen yksinkertainen. Sydän on hänelläkin kuitenkin täyttä kultaa. Sisarusparvi joutuu tukalaan tilanteeseen huomatessaan vanhempiensa kadonneen. Pappi-isänsä ja kanttoriäitinsä entisten tempausten vuoksi sisarukset alkavat epäillä rahan houkutukselle heikkojen vanhempiensa katoamisen liittyvän Kööpenhaminassa järjestettävään eri uskontojen suureen kokoontumiseen. Ja etenkin symbosiumissa esillä oleviin eri uskontokuntien hulppeisiin aarteisiin. 

Peter Høeg kirjoittaa lämpimästi kolmen sisaruksen (ja luonnollisesti mukana menossa on myös heidän koiransa Basker III) seikkailusta vanhempiensa jäljillä. Sisarukset ovat oikeamielisiä ja muutamista mutkien suoristamisista huolimatta heidän päämääränään on oikeudenmukaisuus. Kirjan aikuiset kuin myös eri uskonnot on kuvattu puolestaan pieni virne suupielessä. Norsunhoitajat-termistä mieleeni tuli heti Tommy Hellstenin lanseeraama virtahepo-termi. Virtahevot ja norsut ovat valloillaan kun lapset joutuvat huolehtimaan itse itsestään ja lisäksi vastuuntunnottomista vanhemmistaan. 

Kirja oli vähän liiankin rentouttavaa luettavaa. Lukiessa tuntui, että kirja olisi saanut edetä rivakammin. Vasta sivun 350 paikkeilla meno alkoi tuntua todella kiinnostavalta. Kahden romaanin perusteella Høegilla on taipumuksena käsitellä tarinansa lomassa syvällisiä. Rajatapauksissa hän pohti aikaa ja Norsunhoitajien lapsissa hän laittaa Peterin ja Tilten käsittelemään rakkautta ja yksinäisyyttä sekä kurkistamaan elämää suurempaan vapauteen. Raottamaan ovea. Minulle kirjan parasta antia olikin päähenkilöistä loistanut kyky huomata olennainen ja tuntea todellinen vapaus. 

- Rakkaus on yksi kaikkien suurten uskontojen avainsanoista. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että vaikka rakkaus saattaa olla vaikeasti tavoitettavissa, vaikka sen saavuttamiseksi on kestettävä paljon, rakkaus on silti se, mihin lopulta on määrä päätyä. Sillä rakkaus on ihmisen luonnollinen tila. 

Norsunhoitajien lapset on lukenut myös mm. Arja (joka koki Høegin tekevän kirjallaan lempeästi pilaa elämäntapaoppaista), Katja / Lumiomena (joka ahmi kirjan rönsyistä huolimatta ja löysi kirjasta paljon symboliikkaa), Jaakko (joka puutui kirjan jatkuvaan seikkailuun mutta piti semijalkapallofanina kirjan jalkapallovertauksista).

Kommentit

  1. Kirja on tosiaan aika rönsyilevä ja siksi siinä on tyhjäkäyntiäkin, mutta pidin kirjasta paljon. Ja luin sen vielä ihan oikeaan aikaan, juuri ennen Kööpenhaminan-matkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kirjasta jäi lopulta rönsyilevyydestään huolimatta lämmin tunne. Pitkän tarinan hyvä puoli oli, että hahmot tulivat tutuiksi. Suorastaan läheisiksi.

      Sinulla oli kyllä loistava ajoitus tämän kirjan lukemiselle. Harmi ettei Finøn saarta ole olemassa. Kuulosti varsin mielenkiintoiselta paikalta. ;)

      Poista
  2. Tuo on totta ^, pitkissä tarinoissa henkilöihin pääsee kunnolla tutustumaan, ja aina tulee vähän haikea olo, kun on hyvästien aika :) Mie taidan olla liian levoton lukemaan tätä, mutta hei, kokeile Lumen tajua! Se on minusta miltei yhtä hyvä kuin Rajatapaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan sisarusparvi oli niin ihana että heihin oli ilo "tutustua"! Tämä kirja on vähän hassu. Toisaalta siinä tapahtuu paljon mutta koska käänteet ovat toistuvasti samantyyppisiä tulee helposti turta olo. Sen vuoksi Norsunhoitajien lapset vaatii kärsivällisyyttä (ja kykyä pysyä hereillä ;)).

      Minun täytyy ehdottomasti (ja vihdoin) lukea Lumen taju. Olen kuullut siitä paljon kehuja mutta toisaalta myös negatiivisia kommenteja. Jännityksellä siis odotan lukukokemusta. :)

      Poista
  3. Tämä kirja on ihan pakko hankkia entisten Peter Hoegin kirjojeni lisäksi. Olen kovasti tykännyt kirjoista, mm Lumen taju on ihan super. Rajatapauksia luin hyppimällä, siitä en oikein saanut otetta. Ja Keltaisen kirjaston Nainen ja apina on yksi suosikeistani. Kiitos esittelystä, herätit mielenkiintoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta on mahdollista saada paljon irti. Lumiomenan Katja oli löytänyt kirjasta mm. paljon vaivihkaista yhteiskuntakritiikkiä. Minulle kirja tuntui ylipitkältä, paljon olisi mielestäni voinut karsia tarinan kärsimättä.

      Lumen taju on minulla vielä lukematta. Täytyypä korjata tämä puute pian.

      Poista
  4. Hih, liiankin rentouttavaa... Lumen taju, olen myös miettinyt sen uudelleen lukemista. Naista ja apinaa taas en jaksanut lukea alkua pidemmälle. Hyvin ovat erilaisia nämä Hoegin kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja toimi minulla todella kuin unilääke. Kerran heräsin aamuyöstä ja silloinkin tainnuin parin sivun jälkeen. Erittäin rentouttavaa. ;)

      Meinasin myös kommentoida että Hoegin kirjat tuntuvat kaikki olevzn täysin erilaisia. Jokainen kirja on yllätys.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit