Paikka paikan päällä, euro euron päällä


Hei! Tänään vietimme vaatteiden paikkauspäivää. Piipahdimme ensin Prismassa, josta mukaan lähti khakinvärinen Coats Itseliimautuva Vinyylipaikka (20cm x 10cm 3,95 e) ja Coats Silitettävä Farkkupaikka 2 kpl (3,95 e).

Vinyylipaikkakankaasta leikkasin paikat lapsen toppahaalarin molempiin polviin ja ulkoiluhousujen polveen. Paikasta jäi vielä materiaalia yksiin housuihin. Itseliimautuva nylonpaikka oli erittäin helppokäyttöinen. Sen kun leikkasin sopivan palasen ja asetin paikalleen. Nylonpaikka on lisäksi vedenpitävä. Prismasta nylonpaikkoja löytyi khakin lisäksi ainakin punaisena ja mustana. Itseliimautuvalla nylonpaikalla paikatut vaatteet suositellaan jatkossa pestävän 30 asteessa.

Soikeista farkkupaikoista leikkasin omiin risoihin lempifarkkuihini sydänpaikan ja pojan rikkinäisiin farkkuihin molempiin polviin ympyräpaikat. Farkkupaikoista jäi vielä jäljelle materiaalia yhteen reiluun paikkaan. Piirsin kuviot kuulakärkikynällä ensin nurjalle puolelle ja leikkasin. Silitin housunpolvea sileäksi, jotta paikka oli helppo asettaa rikkinäisen kohdan päälle. Lopuksi painoin kuumalla silitysraudalla noin 30 sekunnin ajan paikan päältä. Hyvin tuntui paikka tarttuvan! Kun paikka oli jäähtynyt 10 minuuttia, sai housut vetäistä jalkaan. Silitettävä farkkupaikka kestää pesun 60 asteessa (itse olen pessyt kuitenkin 40 asteessa). Erittäin helppoa, hauskaa ja luovaakin paikkaamista. Suosittelen!

Kommentit

  1. Hyvä idea! Monet eivät nykyään edes ajattele paikata...Ja nuo sydämet näyttävät hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantikkona minun oli luonnollisesti saatava sydänpaikka. :) Paikkaamalla vaatteeseen tulee myös lisää persoonallisuutta. Ja paikkaaminen on äärimmäisen helppoakin nykyään.

      Ja jos farkut ovat todella pahasti revenneet polvesta, voi 80-luvun tyyliin leikata housuista farkkushortsit. Ovat sopivasti muodissakin. Sellaiset odottavatkin jo vaatekaapissa kesää :)

      Poista
  2. Ainakin pojat ovat hirmuisia housunkuluttajia..;)
    Mukavaa että paikkaaminen on tehty helpoksi, entisaikoina se oli työlästä ja hankalaa hommaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat ovat kyllä kovia saamaan paikattavaa aikaan. Poikamme kaikki pitkälahkeiset housut ovat aina polvista puhki. Sama vaiva kyllä minullakin.

      Todella helppoa tämä paikkaaminen nykypaikoilla. Ja valmiita kuviollisia liimattavia tai silitettäviä paikkoja saa edullisesti netistä tilaamalla. Juuri lähti tilaukseen viitisentoista kuviopaikkaa. Paikkaustarve kun ei taida vielä moneen vuoteen helpottaa lapsiperheessämme.

      Poista
  3. Somat paikat. Olen ostanut tahallani reiälliset farkut, joita en ala paikkailla, mutta yhdet ovat tahattomasti rei'ittyneet. Pitänee siis harkita moista tapaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Olen niin ihastuksissani näihin liimattaviin/silitettäviin paikkoihin, sillä en todellakaan viihdy neulan ja langan kanssa. Ja hauskaa kun näistä voi leikellä minkä muotoisia paikkoja vaan.

      Poista
  4. Kolmen lapsen äitinä paikkasin jatkuvasti jotakin ja ompelin kyllä vaatteita aika paljon. Ulkovaatteisiin ostin heijastinkangasta ja ompelin niistä paikat tai sitten merkkejä, joista lapset tykkäsivät. Nykyajan opiskelijoiden haalarithan ovat merkkejä täynnä.
    Olen kyllä aika pihi ja farkkujen paikat otan vanhoista farkuista, mitkä ei mahdu päälle...nykyajan vaatteet kitistyvät pesukoneessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aiemmin ulkoistanut paikkailut & korjaukset mummolle tai aikapankkilaisille. Näin helppo paikkaus onnistuu onneksi minultakin. :) Olen niin laiska ompelemaan etten saanut aikoinaan opiskeluhaalareihinkaan yhtään merkkiä kiinni..

      Minäkin olen huomannut tuon saman vaatteiden kutistumisilmiön. ;)

      Poista
  5. Voi, olisipa tuollaisia paikkoja ollut aikoinaan, kun lastenvaatteiden kulutus meidän perheessä oli pahimmillaan. Mutta kyllä silloinkin paikattiin - tosin vanhanaikaisesti ompelemalla paikat. Eikä jälki aina ollut katseenkestävää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän onneani että paikkausmateriaalit ovat kehittyneet ja homma on nykyään helppoa ja lopputulos on katseenkestävä. Minun äitini paikkasi farkut aikoinaan siksakkaamalla koneella rikkoontuneen kohdan päältä. Muistan että isällänikin oli mielenkiintoiset siksakatut farkut. ;)

      Poista
  6. Oi, mikä vinkki! Arvaat, että meidän pojat kuluttaa vaatteita ihan hullulla kyydillä - ja niin itse asiassa minäkin :) Nuo on niin suloisia, nuo paikat, että täytyykin muistaa katsoa ensi Prisma-käynnillä.

    Kaunista viikonloppua sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Jopa tällainen hieman käsityökammoinen kuten minä innostui noiden avulla vaatteiden korjaamisesta. Ja paikkakankaasta voi tosiaan leikata vaikka minkä mallista paikkaa. Joku kuplavolkkarikin voisi olla aika söpö pienen pojan housunpolveen. :)

      Leppoisaa viikonloppua! :)

      Poista
  7. Minunkin pitänee hankkia tuollaisia. Kätevää ja hienon näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla farkkupaikoilla tulee nopeasti hyvännäköistä, suosittelen. Nylonpaikat ovat puolestaan vedenpitävyydessään ja liimattavuudessaan äärettömän käteviä muttei yhtä somia. Nylonpaikat ovat kyllä erinomaista paikkausmateriaalia esim. kosteussuojattuihin ulkovaatteisiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit