Keväiset korit leluille ja pikkutavaroille aikapankista


Hei! Valmistutin Stadin Aikapankin kautta lastemme duploille soveltuvan korin. Toiveena oli kahvallinen, iloisenvihreä kori, jota lapsen olisi mukava myös kannella ympäriinsä. Lopputulos on mielestäni ilahduttava. Värinä on keväinen ompunvihreä. Nyt duploilla voi leikkiä myös olohuoneessa ilman että isoa lelulaatikkoa tarvitsee tuoda mukanaan. Käsityönä valmistuneet korit tulivat myös mukavan edullisiksi. Maksoin vain koriin käytetyn matonkuteen hinnan. Lisäksi myyjä veloitti kaksi tovia aikapankin tililtäni (yksi tovi vastaa tunnin työtä). Saimme vielä ylimääräiseksi jääneestä matonkuteesta valmistetun pienen korin bonukseksi. Suloinen ja käytännöllinen kori vaikka tyttären hiuspompuloille. Näiden kanssa on mukava alkaa odottaa kevään saapumista.

Kommentit

  1. Voi kuinka ihanat korit! Itse haluaisin opetella noiden korien tekemisen niin saisi olkkariin oman lankakorin ja ja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Virkattu lankakori olisi todella soma. :) Minulla on yhä vaiheessa kaikki neulontaharjoittelut (mihin tämä aika oikein rientää). Aikapankissa olisi tarjolla myös tällaisten korien virkkausopetusta. Paljon olisi kaikkea kivaa, mitä haluaisi oppia tekemään. :)

      Poista
  2. Voi kun kivan näköinen! Ja kuka muuten on sanonut, että lelulaatikoiden tulisi olla muovisia? Meillä käytettiin paljon rottinkikoreja lelujen säilytykseen, kun lapset olivat pieniä. Jos vaan hartiat jaksaa työpäivän jälkeen, täytyykin kokeilla tehdä tuollaisia johonkin säilytykseen.

    Sinulla on mielenkiintoinen blogi, olen lukenut sitä jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä virkatut korit ovat todella monikäyttöisiä ja hyvin kestäviä! Sitten kun ei enää leluille tarvitse voi käyttää vaikka langoille, lapasille ja pipoille tms. Kannattaa alkaa virkkauspuuhiin.

      Kiitos kehuista ja samat sanat! Olen jäänyt seurailemaan blogiasi. :)

      Poista
  3. Onpas söpöt! Aikapankki on kyllä vinha keksintö. Saako tiedustella, millaisilla keikoilla tienaat itse toveja? Ei tarvitse vastata, jollet halua. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikapankki on kyllä kiva ja hyödyllinen juttu! Olen tienannut toveja mm. käymällä ruokkimassa lähialueen kissoja kun omistajat ovat olleet matkoilla tai olemme ottaneet kisuja meille hoitoon. Olen järjestellyt ihmisten koteja, siivonnut, pessyt ikkunoita, tehnyt mehiläisvahakynttilöitä sekä huovuttanut kissoille leluja. Olen myös vaihtanut joitakin itselle tarpeettomia vaatteita ja tavaroita toveihin. :)

      Poista
    2. Olen myös ollut muuttoapuna, talkoissa, haastateltavana ja festareilla töissä toveja vastaan. :)

      Poista
    3. Hoo! Aika monipuolista. :) Johonkin noista pystyisin itsekin, pitäisi ehkä liittyä. Olen tähän asti antanut olla, kun tuumin, ettei minulla ole mitään erikoiskykyjä, joita voisin tarjota. :D

      Poista
    4. Aikapankissa voi tosiaan tehdä todella monenlaista ja saada todella monenlaista palvelusta. Tarjonta on niin laajaa, että ei meinaa pystyä kuvittelemaankaan. Yksi villeimmistä tarjouksista, joihin olen törmännyt aikapankissa, on ollut veitsenheiton opetus. Jos etsii uutta villiä harratusta, voisi veitsenheitto olla aika jänskää. ;)

      Aikapankissa voi myös hyvillä mielin olla miinuksella tovitilinsä kanssa. Toveja voi olla miinuksella tai plussalla maksismissaan 50 tovia. Itse olen tällä hetkellä muistaakseni n. 35 tovia (eli 35 työtuntia) miinuksella.

      Poista
  4. Suloiset korit.
    Pitääkin muistaa tuo aikapankki juttu - meillä olisi kesällä tarvetta kissavahdille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikapankki on kyllä kätevä lemmikkien lomahoidon suhteen! Aina kun ei kehtaisi pyytää ystäviltä palvelusta. Aikapankista löytyy innokkaita ja eläinrakkaita hoitajia.

      Koirillekin löytyy lomien ajaksi hoitopaikkoja. Se alkaa olla jo mukavaa säästöä, jos koiraa ei tarvitse matkan ajaksi viedä hoitolaan. Ja koirallekin kenties mukavampaa perhehoidossa. :)

      Poista
  5. Mielettömän ihana väri ja rouhea ulkonäkö, kelpaisi kernaasti meillekin :). Hieno idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin täysillä väriin, kori menee ihan sisustuselementistä (kun muutenkin tykkäämme vihreästi väristä). Ja nuo lelukorin rivat ovat mainiot. Yksi pienen ihmisen huveistahan kun on tunnetusti kantaa lelukoreja ympäriinsä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit