Isänmaan tähden - vaiettuja asioita sodasta

Kuva: adlibris.com
Jenni Linturi: Isänmaan tähden (<- Adlibrikseen)
Kansi: Nina Leino
Kustantaja: Teos, 2011
Sivuja: 233
Pisteet: 4+/5

Leila lauloi makuuhuoneessa Kaarinalle parempia unia. Puhuttiin, että sota oli tehnyt miehistä kovia. Että he eivät olleet osanneet kantaa oikein isyyttä. Jokainen joka oli ollut sodassa tiesi, että sellaiset puheet olivat vääriä. Sota ei ollut tehnyt miehistä kovia vaan pehmeitä. Sen takia heidän piti esittää kovuutta, ettei suuri ja mahtava Suomi olisi vienyt heiltä nuoruuden ja poikavuosien lisäksi mieheyttä.

Luen harvoin sotakirjoja. Jenni Linturin sota-aiheinen Isänmaan tähden kuitenkin veti minua puoleensa. Ehkä ajattelin naiskirjailijan kirjoittaneen sodasta hieman eri kulmasta, pehmeämmin. Linturin kirja osoittautui kuitenkin raadolliseksi ja kovaksi, mutta samalla syvälle porautuvaksi tarinaksi sodan kokeneiden ulkoisista ja sisäisistä kamppailuista.

Kirjan päähenkilö on 79-vuotias Antti, joka on taistellut nuorena toisessa maailmansodassa vapaaehtoisena natsi-Saksan Waffen-SS-joukoissa. Iästään huolimatta jääräpäinen Antti päättää ryhtyä korjaamaan talonsa kattoa, mutta löytää itsensä pian pudonneena maasta ja keskeltä sota-aikaan palauttavia harhoja. Harhat vievät Antin takaisin Euroopan rumille sotakentille, jossa hämärtyvät niin tappamisen, moraalin kuin ystävyyden rajat. Miten selvitä sodanjälkeisestä elämästä kun jäljelle jää vain häpeä, syyllisyys ja loputon halu elää?

Isänmaan tähden oli minulle moniin kysymyksiin vastannut lukukokemus. Molemmat pappani olivat sodassa, ja olisin usein halunnut kysyä sodasta. En kuitenkaan koskaan uskaltanut. Vaikka Isänmaan tähden tarkastelee erityisesti taistelua natsi-Saksan joukoissa ja sen häpeällisyyttä, koin tämän kirjan yleisemminkin sodan traumoista kertovana. Siitä kuinka tappamisen kynnys madaltuu ja osa sotilaista tuntee itsensä pelkureiksi, osa pettureiksi. Siitä kuinka vaikeaa tavallinen elämä on sodan jälkeen. Joskus mietin, millaisia sodan arpia kannamme yhä mukanamme sukupolvien ketjussa.

Isänmaan tähden-kirjan aihe teki siis vaikutuksen. Myös teksti oli uskottavaa. Kirja jätti minut kuitenkin jollain tapaa kirjan ulkopuolelle, pelkäksi seuraajaksi. En siis päässyt täysin uppoamaan kirjan maailmaan enkä kyennyt samaistumaan kirjan henkilöihin. Täysin en siis kirjaan hullaantunut. Koin kirjan silti merkittäväksi, tärkeäksi kirjaksi, joka kannattaa lukea.

Kommentit

  1. Tämä on ollut lukulistallani ilmestymisestään lähtien, mutta jotenkin kirjan kantaminen kotiin kirjastosta on jäänyt - koko ajan tuntuu olevan muuta luettavaa. Oli kiva kuulla lukukokemuksestasi; jotenkin aavistelen, että kokisin kirjan samansuuntaisesti, arvostaen mutta sen syvemmin hurmaantumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkäilin jokseenkin pitkään montako pistettä tälle kirjalle antaisin. Annoin lopulta näin korkeat pisteet, sillä en vain voinut antaa tälle samoja pisteitä kuin joillekin tyhjänpäiväisemmille kirjoille. Ei siis hurmaantumista, mutta herätti kyllä paljon ajatuksia. Ja uusia kysymyksiä. :)

      Poista
  2. Minuakin on kiinnostanut teos jo pitkään. Ei tämä ihan turha taida olla, joten luenpa jossain vaiheessa :) Juuri naisnäkökulma pehmittää sota-aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut vähän sota-aiheista kirjallisuutta, jotenkin en ole uskaltautunut sen pariin hakeutua. Ennakkoluulonani on, että sotakirjallisuus on pelkkää taistelukuvausta. Isänmaan tähden-kirjan yksi vahvuus onkin juuri se, että se on helposti lähestyttävä. Sopii siis monille. Kannattaa lukea. :)

      Poista
  3. Minä pidin tästä, muistaakseni annoin myös neljä ja puoli tähteä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkailemassa postauksesi ja tunnistin paljon samoja ajatuksia. Minullakin meinasi mennä henkilöt sekaisin, välillä pikkuisen jopa tapahtumatkin. Kuitenkin aivan samaa mieltä kuin sinäkin; raskaasta aiheestaan huolimatta mukavan helppolukuinen kirja. Uskaltaa kyllä suositella. :)

      Poista
  4. Tämä on ollut minulle yksi tämän talven hyvistä kirjoista. Luin tämän Dora, Doran jälkeen, joten jatkosodan saksalaisyhteydet tässäkin kiinnostivat. Nyt olenkin sitten törmännyt aihetta sivuaviin kirjoihin lisää: Suvin Vallin runoteoksessa Ohijuoksija ja Joni Skiftesvikin Tuulenpesässä huomataan saksalaissotilaat Suomessa, ja jopa Siri Hustvedtin Amerikkalisessa elegiassa mainitaan sakslaissotilaat Norjassa. Myös Jo Nesbon Punarinta-dekkari oli nimenomaan tätä samaa aihetta, jossa norjalalaissotilas taisteli saksalaisten riveissä.

    Tuntuu välillä, että jokin aihe pomppaa jokaisesta kirjasta esiin... Tärkeitä aiheitahan sota-aiheet ovat - jospa niistä oppisimme jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän Isänmaan tähden-kirjan luettuani kiinnostuin enemmän sota-aiheisesta kirjallisuudesta. Kiitos hyvistä vinkeistä! Dora, Dora onkin jo lukukilistallani vaikken ole tiennyt sen sisältävän tällaisia teemoja.

      Ja toivottavasti ihmiset tosiaan lukisivat ja muistaisivat sodat. Silti tuntuu, että samat surulliset virheet tehdään aina uudelleen.

      Poista
  5. Tuoreeltaan Isänmaan tähden tuntui minusta hieman ulkokultaiselta, vaikka taidokkaasti kirjoitetulta. Nyt huomaan, että kirja on ollut mielessäni jo kauan.

    Elinan mainitsemaa Dora, Doraa suosittelen lämpimästi. Se on yksi viime vuoden kirjasuosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, kirja on taidokkaasti kirjoitettu. Lukiessa mielessäni kävi kuitenkin pari kertaa, oliko teksti hitusen kliseistä (ja jätti siten minut uppoutumasta täysin kirjaan). Kuitenkin hieno (esikois)teos, joka varmasti pohdituttaa pitkään.

      Dora, Dora taitaisi olla hyvä jatkumo tämän kirjan lukemiselle. Täytyypä etsiä käsiini.

      Poista
  6. Omat isöisäni eivät (onnekseen) juuri ja juuri ehtineet rintamalle asti. Muiden pappojen ja mummojen kanssa aiheesta keskustelleena olen saanut sen käsityksen, että sota ja sota-aika on koettu sekä kollektiivisesti samankaltaisena, että myös hyvin erilaisena, jokainen on kokenut asioita ja tilanteita hyvin omalla tavallaan. Tilanteet ovat olleet myös hyvin erilaisia ja tapahtumien kirjo on ollut määrätön. Myös se, mitä kerrotaan, mistä puhutaan ja mitä jätetään kertomatta, miten tilanteiden ja ihmisten toiminnan ja valintojen raadollisuuteen suhtaudutaan, riippuu ihan yksilöstä. Myös kokemukset ja valinnat sodan loputtua ovat olleet moninaisia ja suhtautuminen esimerkiksi evakoihin on ollut paikoitellen todella raadollista, joka tuli minulle jostakin syystä yllätyksenä. Minulla oli lapsena varsinkin sellainen käsitys, että kaikki olemme suomalaisia ja vedämme yhtä köyttä.
    Sen voin kuitenkin sanoa, että tilannetta kokemattomana, ei voi lopulta tieää, miten itse olisi oikeasti toiminut.
    Pitää varmaan lisätä tuo kirja lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! Evakkous on myös yksi raastava aihe. Siitäkin olisi mielenkiintoista lukea enemmän. Aira Samulinin Soturi ja sunnuntailapsi-kirja taitaa olla ainut evakkoutta käsittelevä kirja jonka olen lukenut. Suosittelen sitä (on todella hyvä) sekä tätä Isänmaan tähden-kirjaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit