sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lushin paladeodorantti - jäähyväiset muoville!

Hei! Piipahdin Lushin myymälässä Asematunnelissa jokin aika sitten. Olin kyllästynyt muovisiin deodoranttipakkauksiin, joten olin päättänyt hankkia pakkauksettoman paladeodorantin. Kun sain liikkeessä kuulla, että deodorantti ei ole antiperspirantti (eli hikoilua estävä), meinasin jättää palan ostamatta. Olen nimittäin todellista haisulityyppiä näiden kainaloideni kanssa. Antiperspirantteja käyttäessänikin olen alkanut tuoksahtaa jo parin tunnin sisällä. Odotukseni eivät siis olleet korkealla Lushin Aromaco-dödöpalan kanssa.

Nyt olen käyttänyt palaa joitakin viikkoja ja uskomaton on tapahtunut; en enää haiskahda hielle! Antibakteerinen, patsulintuoksuinen pala pitää hienhajun poissa. Enpä olisi uskonut. Palan käyttö on lisäksi todella helppoa. Palaa kostutetaan hieman ja sillä sivellään kainalot. Palaa voi käyttää myös kuivana, mutta tuolloin levitys tuntuu karhealta. Pala ei tunnu kuluvan sitten millään. Alumiinittomasta, alkoholittomasta ja säilöntäaineettomasta deodoranttipalasta taisi tulla seuralaiseni loppuelämäkseni. Deodoranttipalasta voit lukea lisää Lushin webshopista.

Ps. Tallinnassa piipahtaville vinkiksi, että paikallisesta Lushista (sijaitsee kauppakeskus Foorumissa) deodoranttipalan näyttäisi saavan lähes puolet halvemmalla kuin Suomesta.

32 kommenttia:

  1. Ohhoh, kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta! Pitääpä käydä nuuhkuttelemassa Lushissa että miltä tuoksuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mikään dödö ei ole aiemmin toiminut minulla. En ole kyllä uskaltanutkaan kokeilla voimakkaimpia dödöjä, vähän kammoan vahvoja kemikaaleja.

      Aromacopala tuoksuu melko voimakkaasti patsulille. Jotkut pitävät sitä poikamaisena tuoksuna mutta minä ihan tykkään (sata kertaa parempi kuin hienhaju). Hyvä puoli tässä on se, että tämä deodorantti sopii tosi hyvin myös miehille.

      Poista
  2. Voi vitsit, kuulostaapa hyvälle :)! Saakohan tuota tuotetta verkkokaupasta jostain, pitääpä tarkistaa - tai voisikohan käydä niin hyvä tuuri, että täällä susirajalla Jyväskylässä olisi ihan jossakin kaupassakin myynnissä. Tätä olisi kyllä testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta postaukseni linkistä (Lushin webshop) pääsee tilaamaan paladeodoranttia ja muitakin Lushin tuotteita. Tällä hetkellä Suomessa vain Helsingissä on Lushin liike. Menen ensi viikolla käymään Tallinnan Lushissa. Voisin ostaa sieltä tätä paladödöä ja laittaa sellaisen vaikka neljään osaan ja lähettää palasen halukkaille ilmaiseksi kokeiltavaksi. 25 g-palallakin pääsee jo mukavasti testaamaan, kestää varmaan sekin ainakin puoli vuotta. :)

      Poista
    2. Ai katsos, niin onkin! Kiitos! Olin aiemmin luurilla liikenteessä, ei näyttänyt linkkejä ollenkaan :).

      Poista
  3. Siis vau! Enpä ole tuollaisestakaan kuullut. Hienoa että on vaihtoehtoja kaiken maailman ylimääräisille muovipakkauksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olen joskus miettinyt, että maatuvatkohan ne muoviset dödöpakkaukset koskaan. Tuo kuvassa oleva Lushin metallirasia on muuten valmistettu 100% kierrätysmetallista ja siinä voi säilyttää melkein mitä tahansa Lushin kiinteää tuotetta: käsivoidetta, vartalonkuorintapalaa jne.

      Poista
  4. Käytän myös tuota samaa deoa, ja olen tykännyt tosi paljon, ostin sen aluksi ihan tuoksun takia, mutta olen kyllä huomannut sen olevan myös tosi luotettava kaveri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pala toimii sinullakin! Saatan vielä hommata talkinkin deodoranttipalan lisäksi kun olen superhikoilija.

      Poista
  5. Tätä pitää kyl ehdotomasti testata! Mä ostin jonku "hippidödön" ja musta se haisee jo valmiiksi hielle ja se ei pidä sit hajuja yhtään. Ja kun mä satun vielä kärsimään lievästä liikahikoilusta, niin ei meinaa hyvää myrkytöntä dödöä löytyä millään. Pitääkin sanoa äitille, että käy hakemassa ton mulle kun kuitenkin Helsingissä käy töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan pitää hyvin hajut, itsekin kärsin liikahikoilusta. Tämän dödön patsulintuoksu on mielestäni aika voimakas (jotkut käyttäjät aivät kuulemma edes huomaa hajua). Itse tykkään tuoksusta.

      Poista
  6. Minä en juuri hikoile, mutta minulla on "sisäinen pakko" käyttää dödöä. Tuo Lushin paladödö vaikuttaa kiinnostavalta ja jos kerran on riittoisakin, niin voisi olla hyvä vaihtoehto minullekin. Minulla on ollut joskus joitakin Lushin tuotteita mm. joku hierontasaippua ja käsivoidepala. Se käsivoidepala oli tosi hyvä. Voisikin mennä tässä joku päivä Lushiin ostoksile, joten kiitosta vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ihana jos en itsekään hikoilisi! Deodoranttipala on tosiaan todella riittoisa, ei tunnu kuluvan yhtään. Tuoksu on aika vahva, joten kannattaa käydä tuoksuttelemassa. Minäkin fanitan Lushin käsivoidepalaa. :)

      Poista
  7. Kiitti vinkistä. Kokeiluun lähtee jossain vaiheessa; on alkaneet näin vanhemmiten nuo ylimääräiset myrkyt pelottaa - ja kuumat aallot;) - Lisäksi tuntuu, että näihin nykyisiin dödöpurkkeihin on pakattu entistä vähemmän tavaraa, kun aina ovat loppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä deodoranttipala kestää varmasti todella pitkään. On myrkytön ja samalla tulee lopulta säästöä kukkarolle, kun ei tarvitse aina ostaa uusia dödöjä.

      Poista
  8. Kiitos vinkistä! Mä olen etsiskellyt alumiinitonta dödövaihtoehtoa, mutten vielä ole oikein löytänyt toimivaa vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä uskallan suositella. Jos tämä toimii tällaisella superhikoilijalla kuin minä, niin tämä toimii varmaan useimmilla. Juuri puskin ulkona lumitöitä ja silti tuoksun raikkaalta.

      Poista
  9. Hei tästä tuli mieleen, että kun ilmeisesti ekologisuus on sydäntäsi lähellä, niin yksi huipputuote on kuukuppi! Luultavasti oletkin kuullut, mutta kuukuppi on siis kestokuukautissuoja. Itsellä käytössä jo yli puoli vuotta, ja parantanut elämänlaatua kuukautisten aikana huomattavasti. Eko-omatuntokin pysyy hiljaa kun jätettä ei tule kuin yksi kuukuppi kymmenessä vuodessa...

    http://www.lunette.com/fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut paljon kehuja kuukupista. Pitäisi vihdoinkin hankkia sellainen itsellekin. Kiitos muistutuksesta! :)

      Poista
  10. Hyvä kuulla haisulin :) arvio tästä. Taidan itsekin kokeilla. Tilasin juuri ensimmäiset LUSH tuotteet kokeiluun ja olen ollut tyytyväinen. Kuukupin käyttö vaati hieman opettelua, mutta ihan loistava tuote, myös runsaaseen vuotoon, mihin ei mikään muu riitä (kun tässä kerta jaetaan intiimejä tietoja itsestä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä deodoranttipala on kyllä mystinen. Nytkin olen hikoillut ulkona ja sisällä mutta silti on raikkaat kainalot. Olen tosiaan hyvä deodoranttien testaaja, sillä minua pahempaa (ainakaan naispuolista) haisukainaloa on vaikea löytää. :)

      Olen aiemminkin miettinyt kuukupin tilausta. Vaikeus on ollut valita koko. Tilatako pienempi vai suurempi? Kauheaa tällaiselle nuukailijalle jos tulee tilattua väärä koko. Ehkä pienempi olisi alkuun helpompi.

      Poista
    2. Kupille ääni täältäkin =) Useimmat paikat ottaa takas/vaihtoon väärän kokoiset ;) Rohkeasti vain.

      Tuo dödöpala lisätty ostoslistalle kunhan tässä joskus saa aikaiseksi lähteä keskustaan tai Tallinnaan =D

      Poista
    3. Ehkäpä rohkaistun kokeilemaan kuukuppia. Pelkkää hyvää olen siitä kuullut. :) Voi hyvinkin olla pantteriina, että tuon Tallinnan Lushista vähän tuliaisia kaikille tutuille. Kannattaa siis tulla kylään loppuviikosta tai ensi viikolla. ;)

      Poista
    4. Minäkin suosittelen kuukuppia! :) Itselläni ollut käytössä pari kuukautta ja on helpottanut elämää. Omani ostin grouponilta johonkin puoleen hintaan, kannattaa tarkkailla niitä tarjouksia. Ja koon valintaan liittyen netistä löytyy ainakin suuntaa antavaa ohjeistusta.

      Poista
    5. Minä en ole vieläkään uskaltanut hommata kuukuppia. Näin monien suosituksien jälkeen alkaa olla korkea aika minunkin se hankkia. :)

      Poista
  11. Vau, tuota dödöä pitänee testata. Kuukuppiki taas täytyy googlata... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeista saa kyllä hyviä ideoita. Minua houkuttaa seuraavaksi testata mm. Flow:n ympäristöystävällistä shampoopalaa, josta luin tänään toisesta kirjablogista. Hienoa että ekologisia vaihtoehtoja alkaa olla mukavasti tarjolla (ja kun ne vielä tuntuvat toimivan hyvin ja tulevat pitkäkestoisina käytössä todella edulliseksi).

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kävin heti kurkkimassa, kiitos sydämestä! Todella kiva aamuylläri! Laitan tunnustuksen pian eteenpäin. :)

      Poista
  13. Ostin vasta erään biohajoavan ja alumiinittoman muovipurkkidödön, mutta se ei pidä :( Pitäisi kokeilla tuota Lushia, muovit ja ylimääräiset ainesosat tympäisevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Lushkaan ei siis estä hikoilua mutta toimii hienhajuun. Minulla eivät pitäneet alumiinilliset dödötkään ja lisäksi hienhaju oli niiden kanssa kamala. Nyt en sinänsä huomaa hikoilua kun haju pysyy hyvin kurissa.

      Poista
    2. Tuo hienhajun läpitulo olikin se ongelma alumiinittomassa (tosin yksi ja ainoa kokeilemani). Jotenkin tuntuu, että hikoilua ei pitäisikään estää, pitäähän niiden kuona-aineiden päästä pois elimistöstä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!