Ensimmäistä kertaa bookcrossing-tapaamisessa




























Hei! Olin eilen tiistaina ensimmäistä kertaa bookcrossaajien tapaamisessa Helsingissä. Bookcrossing on minulle vielä hyvin tuore harrastus. Olen tähän mennessä vapauttanut kolme (kaksi ns. villisti julkiselle paikalle ja yhden eilisessä tapaamisessa toiselle bookcrossaajalle) ja vastaavasti löytänyt luettavakseni kolme kirjaa. Nyt voin jo sanoa, että kyseessä on hauska ja yllättävän sosiaalinen tapa harrastaa kirjoja.

Bookcrossing tarkoittaa kirjojen vapauttamista. Harrastuksen perustajat halusivat aikoinaan rohkaista ihmisiä päästämään kirjahyllyissä pölyttyvät ja useimmiten vain yhteen kertaan luettavat kirjat ihmisten ilmoille ja useamman kerran käytettäviksi. Bookcrossing sopiikin ihmiselle, joka pystyy päästämään kirjoistaan irti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kirjojen vapauttaminen tuntuu hyvin vapauttavalta.

Eilisessä tapaamisessa paikalla oli hieman yli kymmenen henkeä. Kahvilan pöytä oli pullollaan paikalle tulleiden mukanaan tuomia kirjoja. Tuomani Leijapoika lähti seuraavalle lukijalle ja minä puolestani nappasin mukaani Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeet, jota kehuttiin kovasti tapaamisessa. Löysin kirjapinoista myös Anna ystävämme-kirjan. Tyttökirjat ovat jääneet osaltani aika vähälle, joten nyt tuli hyvä tilaisuus korjata puutos.

Tunnelma bookcrossajien tapaamisessa oli rento ja uusi harrastaja otettiin lämpimästi vastaan. Kirjoista keskusteltiin monipuolisesti ja oli kiva tutustua itselle uusiin kirjoihin ja ihmisiin, joista osa oli harrastanut bookcrossingia lähemmäs kymmenen vuotta. Nyt aion klikkautua www.bookcrossing.com-sivustolle tekemään merkinnät, että olen napannut kirjat itselleni. Jokaisessa bookcrossing-kirjassa on BCID-koodi, jonka avulla sivustolla voi seurata kirjojen kulkemista.

Bookcrossaajat tapaavat Helsingin keskustassa joka kuun toinen tiistai klo 18 Sokoksen kahvilassa (5. krs). Itse suuntaan nappaamieni kirjojen pariin ja odottelen jo seuraavaa tapaamista.

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä! Katsotaan jos joskus ehdin mukaan. Vapautettavia kirjoja olisi vino pino, ja uusi tietysti kiinnostaa. Sosiaalinen aspekti on myös plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi. Kävin monta vuotta lukupiirissä ja bookcrossing-tapaaminen muistutti sitä jollain tapaa. Mutta bookcrossing-tapaamisessa puhellaan yleisemmin kirjoista ja lisäksi bonuksena on konkreettisesti mukaan lähtevät kirjat. :)

      Poista
  2. Mulla olisi vapautettavaa. Pitäisi vaan saada aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi bookcrossaus on rentoa hommaa. Mulla oli Leijapoika puoli vuotta kirjapinossa ennen kuin laittelin sen eteenpäin. Rauhassa tässä mietiskelen mitä seuraavaksi vapauttaisin. Voi mennä taas toinen puoli vuotta. ;)

      Ja jos ei jaksa kirjoitella itse bookcrossing-kirjoihin tietoja, niin onneksi voi printata valmiit laput. Nyt en löytänyt mistä suomenkielisiä bookcrossing-lappuja voi tulostaa, mutta täältä voi ainakin tulostaa englanninkielisiä:

      http://www.atelierdefengshui.com/bclabels/lab_eng.pdf

      Poista
  3. Minä oon jonkun puoltoista vuotta harrastanut tuota Bookcrossailua, ja mukavaa hommaa se on :) kirjojen kierrätystä parhaimmillaan! Mulla on bc-kirjoja jonkin verran hyllyssä odottamassa lukemista, pitäs lukea ne että pääsee taas vapauttamaan! Lisäksi on jotain omia kirjoja vapauttamista odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosiaan kiva harratus. Monipuolistaa mukavasti lukemisiakin. Esim. tuota Palmgrenin kirjaa ei ehkä muutoin tulisi luettua (en hirveästi pitänyt hänen Jalat edellä-kirjastaan).

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Pitääkin yrittää tulla mukaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bookcrossaus on kyllä mukavaa, kannattaa kokeilla! Ja ilmeisen koukuttavaa, useimmat tapaamisessa olivat harrastaneet bookcrossausta jo useita vuosia. :)

      Poista
  5. Bookcrossingiin pitäisi minunkin perehtyä... Kiva, että nappasit Palmgrenin. Olen kuunnellut Lentämisen alkeet äänikirjana, mutta saatan joskus vielä lukeakin sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan odotan jo tuota Palmgrenin lukemista. Monet tapaamisessa olleet olivat myös siitä tykänneet, joten kiva laajentaa Palmgrenin tuotannon tuntemusta.

      Poista
  6. Mä liityin bookcrossingiin vuonna 2005 ja nyt en ole ollut pariin vuoteen kovinkaan aktiivinen. Suunnittelen kyllä aina välillä miiteissä käymistä pitkästä aikaa, mutta kun sitä luettavaa on riittänyt muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kävin muuten eilen etsiskelemässä blogistasi linkkejä suomenkielisiin bookcrossing-lappuihin. Kiitos kun aikoinaan linkitit ne! Jos hoksaat tämän viestini, niin vinkkaisitko mitä kautta niihin suomenkielisiin lappuihin taas löysikään? Olisi joskus hauska tavata vaikka miitissä. :)

      Poista
    2. Bookcrossingfinland.net oli ennen se paikka, mutta siellä on näköjään mennyt nettiosoite vanhaksi. BC-foorumilla saatetaan tietää asiasta tarkemmin ja monilla on varmaan ne omat laput omalla koneella tallessa (en tosin muista, että keneltä kannattaisi kysellä niitten perään). Mutta ensiavuksi infolappuja esimerkiksi täältä myös suomeksi: http://www.atelierdefengshui.com/bclabels/bookplates.htm ja pikkulappuja kirjan kanteen täältä: http://www.atelierdefengshui.com/bclabels/labels.htm

      Poista
    3. Kiitos Velma! :) Tuosta linkistäsi löysin vielä suorat linkit suomenkielisiin lappuihin:

      http://www.atelierdefengshui.com/bclabels/triskel5_fi.pdf

      ja

      http://www.atelierdefengshui.com/bclabels/sl_fi.pdf

      Poista
  7. Jes, nappasit Anna-sarjan ensimmäisen osan!!! :D Kerrothan sitten mielipiteesi kirjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulin tätä ensimmäiseksi osaksi mutta tämä onkin sarjan toinen osa Annan nuoruusvuodet-kirjan jälkeen. Nyt puntaroinkin luenko silti tämän kakkososan heti vai lainaanko kirjastosta ensin ykkösosan.. Voi olla että aloitan sarjan ihan alusta ja jatkan sitten tällä kirjalla. :)

      Poista
    2. Ei hitsi, ei voi olla totta :D En osaa enää katsoa kunnolla! Arght. Kannattaa ehdottomasti aloittaa ensimmäisestä osasta, siinä pääsee parhaiten sisään Annan juttuihin, hauskoihin tempauksiin, ja ennen kaikkea siinä on Annan ja Gilbertin värikäs ensikohtaaminen ;)

      Poista
    3. Taidan tosiaan lainata ekan osan ja aloittaa sarjan ihan alusta. Näissä bookcrossing-kirjoissa on onneksi se hyvä puoli, että lukemisella ei ole mitään kiirettä. Ei siis tarvitse pähkäillä lukemisajankohtaa siten kuin kirjaston kirjojen kanssa. Laittaa kirjan kiertoon sitten kun sattuu kerkeämään.

      Poista
  8. Vaikuttaa tosi mielenkiitoiselta ja hyvä että lukeminen kiertää lukijalta toiselle, eikä pölyty jossakin notkuvalla hyllyllä :)
    Ja kun on aktiivinen, törmää ihmisiin joihin ei muuten olisi törmännyt, sekin rikastaa elämää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Mukavaa kun kirjat pääsevät luettaviksi. Bookcrossing rikastaa elämää tosiaan monella tapaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit