Mom's Cancer


















Brian Fies: Mom's Cancer
Kustantaja: Abrams Image, 2006
Sivuja: 115
Pisteet: 5-/5

Hei lukijat. Rohkaistuin ja luin elämäni ensimmäisen sarjakuvateoksen aikuisiällä. Minulla on ollut vankka käsitys sarjakuvasta tempoilevana ja katkonaisena lukukokemuksena. Ensimmäiseksi sarjakuvaksi valikoitunut Mom's Cancer kumosi kuitenkin kaikki ennakkoluuloni. Sarjakuva voikin olla sujuvaa ja myös sarjakuvan tarinaan voi upota täysillä (sarjakuvien ystävät tietysti pitävät asiaa itsestäänselvänä). Vielä kun sarjakuvaksi valikoitui koskettava Mom's Cancer, oli sarjakuvakokemukseni todella onnistunut.

Brian Fiesin kirjoittama Mom's Cancer kertoo kirjoittajan äidin taistosta aivoihin metastoitunutta keuhkosyöpää vastaan. Englanninkielinen sarjakuva vie kuva kuvalta syvemmälle yhden perheen kriisiin. Alkujärkytys, elämän hallinnan menettäminen, itsensä mitättömäksi tunteminen tietämättömyyden edessä, tasapainoilu lääkityksen hyötyjen ja haittojen kanssa, kriisin myötä kiristyvät perhesuhteet ja lopulta se suurin kysymys: kannattaako vielä taistella?


Brian Fies kirjoittaa rohkeasti kaikista sairauden ja sairaan ihmisen lähipiirissään herättämistä tunteista. Kirjassa päähenkilön sijaan äänen saavat enimmäkseen syöpäsairaan äidin aikuiset lapset. Potilas itse on hämillään, taantuu. Mom's Cancer on erittäin hyvä, vertaistukea antava kirja samassa tilanteessa oleville. Syöpä koskettaa todennäköisesti jollain tapaa meistä jokaista jossain elämänvaiheessa. Meidän lähipiirissämme on syöpätaisto voitettu mutta myös hävitty. Hyvää Taiston päivää kaikille.



Ps. Mom's Cancer-sarjakuvateoksen pariin löysin Norkun ja Disan bloggauksien innostamana.

Pps. Tämä oli huikea aloitus sarjakuvien lukemiselle. Mitähän sarjakuvaa kokeilisi seuraavaksi? Vinkkejä?

Kommentit

  1. Jee! Sarjakuvanluku-uran alku!
    Hienon kuuloinen teos myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia uria löytyy näin aikuisiälläkin, yllätyn lähes joka päivä itsekin! Todella hyvä kirja tuo Mom's cancer, ihan upposin sen maailmaan. :)

      Poista
  2. Jee! Uusi potentiaalinen sarjakuvien ystävä!

    Tätä nimenomaista en ole lukenut, mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Olisi ehkä myös helpompi antaa suosituksia, jos oisin lukenut tämän, niin voisi yrittää miettiä jotain samantyyppisiä. Mutta äkkiseltään mietin tällaisia:

    -Marjane Satrapin Persepolis - nuoren tytön kasvutarina Iranissa. Tästä on tehty elokuvakin, ja muutenkin kai vähän jo sarjakuvaklassikko.

    -Alison Bechdelin Hautuukoti - On jo hyvän aikaa, kun olen tämän lukenut, mutta tämäkin oli eräänlainen kasvutarina. Jos en ole ihan väärässä, niin omaelämäkerrallinen. Ilmeisesti tänä vuonna on ilmestynyt suomeksi uusi albumi samalta tekijältä, mutta siitä luin pari ei kovin innostunutta blogiarviota. Mutta Hautuukodista ainakin minä tykkäsin.

    -Paco Rocan Ryppyjä - aikuinen poika joutuu laittamaan dementoituvan isänsä hoitokotiin. Luin tämän kesällä ja kirjoittelin tästä blogiinkin. Oli vaikuttava.

    -Canales & Guarnido: Blacksad-sarja. Aika erityyppinen muiden mainittujen kanssa. Kovaksikeitetyn dekkarin meininkiä, ihmismäisiä eläinhahmoja, upeita piirroksia. Monet ovat kirjoittaneet tästä sarjasta blogeihinsa, niistä teksteistä saa paremman kuvan, kun mun hätäisestä lauseen tiivistyksestä.:)

    Ja paljon paljon muita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella kiinnostavasta suosituslistasta. Persepolis ja Ryppyjä lähti heti varaukseen kirjastosta. Tutustun varmasti kaikkiin listan sarjakuviin. Ainoastaan Blacksad-sarja ei aivan kuulosta minun jutultani mutta ei tiedä varmasti jollei kokeile! :)

      Tunnustan, etten tiennyt sarjakuvienkin voivan sisältää (oma)elämäkerrallista materiaalia ja vakavampia aiheita. Sarjakuva todella ansaitsisi vähän enemmän tunnustusta.

      Poista
  3. Mukavaa että tykkäsit! Sarjakuvien maailma on ihmeellinen ;)

    Suosittelen myös tuota Sonjankin mainitsemaa Paco Rocan Ryppyjä-albumia, kirjoittelin itsekin siitä joskus kesällä. Hieman samaa tunnelmaa löytyy kuin Mom's cancerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryppyjä-albumi lähtikin juuri varaukseen, kiitos suosituksesta! Kävin juuri tutustumassa tarkemmin sarjakuva-tunnisteen alta löytyviin postauksiisi. Löytyi erittäin monta mielenkiintoista teosta joihin aion tutustua! :)

      Poista
  4. Minäkin hihkun sarjakuvainnostuksellesi! Juuri tällaisia heräämisiä haluaisin nähdä enemmänkin, tuntuu että useimmilla kirjaihmisillä on omituisen rajoittunut/väärä käsitys sarjakuvista. Sarjakuvahan on ilmaisumuotona jopa monipuolisempi kuin kirjallisuus.

    Mom's Cancer ei ole tuttu, mutta näyttää hyvinkin tutustumisen arvoiselta. Yhden syöpäaiheisen sarjakuvan olen jo lukenut, Harvey Pekarin albumin Our Cancer Year, joka oli vaikuttava sekin.

    Satunnaisia suosituksia kirjaston sarjishyllylle:

    - Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä (rakkaus-/suhdetarinoita) ja Aarre (seikkailu)

    - Tiitu Takalo (tamperelaista naisvoimaa)

    - Pauli Kallion käsikirjoittamat jutut, erityisesti jo klassikkosarjaksi noussut Kramppeja & nyrjähdyksiä

    - Pentti Otsamo (alkuaikoina taiteellisempaa kamaa, myöhemmin perhe-elämän kuvauksia ym.)

    - Adrian Tomine

    Ja olisihan näitä vaikka kuinka, pitäisi päästä lunttaamaan omasta hyllystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mojovasta suosituslistasta! :) Tunnustan omanneeni aiemmin todella rajoittuneen käsityksen sarjakuvista. Samoin minulle kävi runouden suhteen. Tästä lähtien myös sarjakuvaa tulee ehdottomasti olemaan lukulistallani & blogissa esillä. Seuraavaksi ajattelin kammeta itseni novellien pariin. Nekin kun olen aiemmin kiertänyt kaukaa.

      Poista
  5. Minä tykkäsin kovasti Kati Närhen Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri -sarjakuvista. Hillitty sini-musta-harmaa väritys, hieman melankolinen/angstinen päähenkilö höystettynä ironialla sekä salaisuuksien selvittelyä. Toimi :)

    VastaaPoista
  6. Millions of individuals have chosen to increase a treadmill to their list of "must haves" on
    the subject of obtaining physical fitness and weight reduction final results.


    Check out my weblog ... additional reading

    VastaaPoista
  7. Inspite of these damning data, a lot more than $3 billion
    is expended every year by People in america on health and fitness gear with one hundred
    organizations accountable for these sales figures.


    Here is my web page: adjustable dumbbells

    VastaaPoista
  8. Muscle-builders who go the route of pure compound movements and never ever
    isolate may possibly skip out within the benefits of 'focused movement' that bring
    about terrific definition.

    Feel free to surf to my site ... www.getfitnstrong.com

    VastaaPoista
  9. Additionally they allow your friends and family members to work out along with you.


    Feel free to visit my homepage :: resource for this article

    VastaaPoista
  10. Dumbbells have extensive been viewed as one of the better sorts a excess weight tools to help
    you achieve your ambitions.

    my blog post: click through the next document

    VastaaPoista
  11. During the bundle I bought there have been 4 distinctive latex
    bands that every had distinctive weights.



    My page ... bowflex adjustable dumbbells

    VastaaPoista
  12. Moreover, the h2o definitely helps flush and cleanse
    your program.

    my blog - best adjustable dumbbells

    VastaaPoista
  13. Nevertheless, if all you'd like is often a straightforward HRM view to help you can get far better physical fitness and body weight decline, the fundamental Timex T5G971 Physical fitness Heart Charge Keep an eye on is a lot more than good enough.

    Visit my page; sit up bench

    VastaaPoista
  14. You may find a whole lot of infomercial kind products
    which is currently being marketed applied, but if you occur upon a Bowflex
    you will see that it is in stellar situation and truly value its
    resale selling price and after that some.

    my web page; dumbbell sets

    VastaaPoista
  15. They're incredibly efficient considering that you are working both your decrease and upper human body in one work out.

    my blog post - dumbbell sets

    VastaaPoista
  16. Ab rollers, ab swings, and ab cruncher focus on the belly spots.



    my site ... bowflex hand weights

    VastaaPoista
  17. You are able to create your again and shoulders with all the lat tower,
    your glutes, hamstrings, and quads using the decrease pulley/squat station,
    and the many muscle groups of your legs using the included leg extension/curl station.


    Also visit my web blog - mouse click the up coming post

    VastaaPoista
  18. Purchasing employed dwelling training tools somewhat than new might be a wise decision if it
    usually means sticking towards your finances, but training caution and be sure that you simply really don't get the very first thing the thing is which you do have a prospect to extensively inspect all the things whatever the model identify or value.

    Feel free to surf to my weblog; adjustable dumbbells

    VastaaPoista
  19. It can support your heart too as assist you breathe far better
    and loosen up.

    Review my website; More hints

    VastaaPoista
  20. That's that which you seriously must request oneself, whether you happen to be looking to select up a Bowflex or a further bit of home conditioning products.

    Here is my website; Get More Information

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit