maanantai 29. lokakuuta 2012

Aapo ja hirviökiisseli (Lukudiplomi-haaste)



























Tuula Korolainen: Aapo ja hirviökiisseli
Kuvitus: Jukka Lemmetty
Kustantaja: Tammi, 2002
Sivuja: 57
Pisteet: 3/5

Hei lukijat! Lukudiplomi-haasteen kolmantena kirjana luimme Veijarit-tarjottimelta valitsemamme Aapo ja hirviökiisseli-kirjan. Tuula Korolaisen kirjoittama ja Jukka Lemmetyn kuvittama lastenkirja on ilmestynyt Tammen Keltanokka-sarjassa.

Kirja kertoo Aapo-pojasta, jonka äiti lähtee yön yli kestävälle jumppaleirille. Aapo on nyreissään äidin lähdöstä, mutta Aapon isä vannoo heille tulevan oikein hauskaa kaksistaan. Tai oikeastaan kolmistaan. Onhan heidän seuranaan myös heidän Putte-koiransa, jonka kieltä ainoastaan Aapo ymmärtää. Aapo ja isä tekevät kaikenlaisia hauskoja miesten hommia; heittävät tikkaa, pitävät sylkemiskilpailun, katsovat Poliisiopistoelokuvan ja tilaavat pitsaa. Jälkiruuaksi isä saa päähänsä valmistaa raparperikiisseliä. Keittiön puolella ilmeisesti hyvin harvoin liikkunut isä saa aikaan hirvittävän kiisselisopan. Edes Putte-koira ei uskalla koskea isän venyvään ja joka paikkaan takertuvaan keitokseen.

Jukka Lemmetyn kuvitus näyttää, miten kokkaavien isien käy.
Aapo ja hirviökiisseli on viihdyttävä lastenkirja, kuusivuotias viihtyi mukavasti tarinan vietävänä. Kirjan kuvitus on harmillisesti mustavalkoinen, värikuvat olisivat olleet tietysti mukavampaa katseltavaa. Tarina on melko sukupuoliroolittunut (laitoin juuri kukkahatun päähäni ;)) ja välillä minua ärsytti kirjan hyvin perinteiset miehen ja naisen roolit. Kirjan lopussa selviääkin, että tarina on peräisin kirjailijan lapsuudesta. Nykyään sukupuoliroolit ovatkin selvästi tasoittuneet, myös lastenkirjallisuudessa. Kirjan lopusta löytyy bonuksena raparperikiisselin resepti sekä Raparperin alla-laulun sanat. Kirja innoittikin meidät heti laulamaan ja keittelemään kiisseliä. Suklaakiisseliä kylläkin. Makoisaa maanantaita toivotellen!

Suklaakiisseli

5 dl maitoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria

1. Keitä maito, kaakaojauhe ja sokeri hellalla koko ajan sekoittaen.
2. Sekoita perunajauhot 0,5 dl maitoa.
3. Nosta keitos levyltä ja lisää perunajauhosuurus tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen.
4. Laita keitos takaisin kuumalla levylle ja kiehauta koko ajan sekoittaen.
5. Nosta kiisseli hellalta ja lisää lopuksi vanilliinisokeri.
6. Jos laitat kiisselin tarjoiluastiaan, ripota kiisselin päälle sokeria, jottei kiisselin päälle muodostu kuorta.

2 kommenttia:

  1. Ah! Pidän Korolaisen Aapo-sarjasta ihan valtavasti! Lempi-Aaponi on uusin Aapo ja rytmihäiriö, jota lukiessa kihertelin ääneen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ehdottomasti napata tuo Aapo ja rytmihäiriö kirjastosta. Sen verran kurkin kirjan teemoja, että vaikuttaa aika hulvattomalta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!