Kansalliskirjaston Kirjava keskiaika-näyttely - vapaa pääsy!

Kansalliskirjaston Kupolisali.
Hei! Piipahdin ystäväni kanssa Kansalliskirjastossa (Unioninkatu 36) katsastamassa Kirjava keskiaika. 1000 vuotta kirjakulttuuria-näyttelyn. Näyttely on esillä Kupolisalissa, joka on jo itsessään upea nähtävyys kattomaalauksineen. Itse näyttely on melko pieni mutta sitäkin informatiivisempi. Esillä on käsinkirjoitettuja ja -painettuja kirjoja sekä kirjaimin varustettuja arkiesineitä 1000-luvulta 1500-luvulle. En todellakaan tiennyt, että Suomessa on säilynyt keskiajalta niin paljon käsikirjoituksia! Itse asiassa keskiajalta on säilynyt enemmän kirjoituksia kuin mitään muuta esineistöä. 

Kiertelimme rauhassa vitriineitä ja ihastelimme värikkäitä kirjoituksia. Kuuntelimme lisäksi Schola Sancti Henrici-yhtyeen lauluja, jotka on koostettu keskiaikaisista kirjoituksista. Näyttelyssä olisi voinut myös kokeilla sulkakynän ja pergamentin käyttöä. Ehkä sitten ensi kerralla vaikkapa Taiteiden yönä 23.8.2012 klo 19-22, jolloin Suomen vanhimpiin kirjallisiin kansallisaarteisiin voi tutustua asiantuntijoiden opastuksella. Tällöin myös Schola Sancti Henrici-yhtye esiintyy Kansalliskirjastossa.

Kirjava keskiaika-näyttelyyn on aina vapaa pääsy, ja se on esillä 20.10.2012 saakka.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen menovinkki! Onneksi näyttely on auki lokakuun lopulle asti, joten sen ehtii käydä katsastamassa vielä syksymmälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin loistojuttu että näyttely on pystyssä niin pitkään. Syksylläkin ehtii siis vielä hyvin :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Edellisestä käynnistä onkin jo vierähtänyt aikaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit