keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Surullisen kaunis Että hän muistaisi saman

Kuva: Avain
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (<- Adlibrikseen)
Kustantaja: Avain, 2005
Kansi: Jarkko Virtanen
Sivuja: 158
Pisteet: 5-/5

Hyvät lukijat! Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman vei minua ensimmäiseltä sivulta saakka. Kirja kertoo kahden perheen surullisen sävyiset tarinat yhden päivän aikana. On helsinkiläiskahvilassa istuva Anna, jonka isoveli Joona odottaa häntä vierailulle mielisairaalassa. On Ian, Yhdysvalloista Suomeen muuttanut Annan poikakaveri, joka häpeää kotimaansa toimia Irakissa ja samalla itseään. On Annan mieli, joka ehtii liikkua yhden päivän aikana niin oman kuin Ianinkin lapsuuden käännekohdissa ja pohtia mikä meni lapsuudessa rikki ja miksi.

Pidin kirjasta todella paljon. Varmasti jokainen meistä tähän maailmaan syntyessään uskoo elämän menevän hyvin. Luotamme elämään ja siihen, että omasta elämästä tulee kaunis. Kirjassa Annan isoveljen hajonnut mieli aiheuttaa perheessä niin häpeää kuin syyllisyyttäkin. Täydellinen perhe ei olekaan enää täydellinen. Ian puolestaan tasapainotteli lapsuutensa Vietnamin sodasta palanneen ja mielenterveysongelmista kärsineen isän ja masennuksesta kärsineen äidin välissä. Iania raastaa syyllisyys, ettei hän huolehtinut mielestään tarpeeksi isästään. Mutta miksei kukaan huolehtinut Ianista?

Kirja oli minulle tarina elämän epätäydellisyyden hyväksymisestä. Elämä ei ole aina kaunista. Mietin pitkään kirjan luettuani Annaa ja Iania. Voiko kahdesta rikkinäisestä tulla yhdessä ehjää? Että hän muistaisi saman antaa ainakin toivoa eheytymisestä.

Aluksi Ian kertoi, miksi aikanaan ryhtyi kirjallisuudentutkijaksi. "Olen vakuuttunut, että muistaminen on tärkeää. Vain muistamalla voimme ymmärtää jotain itsestämme. Mutta minulla sattuu olemaan hirvittävän huono muisti. Halusin paikata sitä varastamalla muilta." Ian katsoi pois, joi kulauksen lasistaan ja alkoi puhua viime vuosisadan alussa eläneestä säkenöivän älykkäästä naiskirjailijasta, joka halusi tavoittaa mielen pienetkin liikkeet, sukeltaa ihmisen sisäiseen maailmaan kirjallisuuden historiassa kokonaan uudella tavalla.
Hänen puheensa nosti kurkkuuni kireän palan. Halusin nostaa käteni ylös ja sanoa, että muistamisessa ei ole mitään hyvää. Muisti on yksi elämän kohtuuttomuuksista, jonka edessä olemme voimattomia. Halusin nousta seisomaan, pysäyttää muistiinpanoja kirjoittavat kynät ja innokkaasti nyökkäilevät kasvot ja huutaa, että minä en muuta tahdo kuin keinon, jolla muistista pääsee eroon.
Ianin poskille nousi puna ja hänen kätensä piirsivät kaaria ilmaan. Kädet olivat laihat ja ranteissa kasvoi tummaa karvaa. Halusin kokeilla, miltä se tuntuu.

4 kommenttia:

  1. Voi että! <3 Minuakin tämä kirja vei heti alusta saakka ja vei niin, että luulen tämän olevan kirjavuoteni parhaita - ehkä ihan paras, mutta vuosi on vasta hieman yli puolessa - kotimaisia.

    Tässä kirjassa on melkein kaikki. Ja harva kirja ollut samalla kertaa niin koskettava ja fiksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka samasta aiheesta on kirjoitettu paljon, oli kirjan lähestymistapa aiheeseen erilainen. Ja koska aihe oli melko rankka, oli kirjan pituuskin juuri sopiva. Ja kansikin on hieno! Tästä kirjasta on hankala keksiä valittamista ;)

      Poista
  2. Minulla oli tämä lukulistalla viime vuonna, mutta jotenkin se jäi muiden jalkoihin. Pitääkin ottaa listalle uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pieni haikea kirja teki vaikutuksen, kannattaa lukea. Nyt minulla on lukuvuorossa Hirvosen uusin, Kun aika loppuu. Odotukset korkealla, Hirvonen on mainio kirjoittamaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!