tiistai 24. heinäkuuta 2012

Elina Hirvosen moniteemainen Kauimpana kuolemasta

Kuva: Avain
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (<- Adlibrikseen)
Kustantaja: Avain, 2010
Kansi: Jarkko Virtanen
Sivuja: 239
Pisteet: 4-/5

Hyvät lukijat. Elina Hirvosen Suomeen sijoittuva esikoisteos Että hän muistaisi saman oli yksinkertaisessa rakenteessaan ja muutamassa koskettavassa teemassaan vaikuttava kokemus. Kauimpana kuolemasta on erilaista Hirvosta. Kuumaan Afrikkaan sijoittuva tarina suorastaan rönsyilee teemoista. Yhtäläisyyttäkin kirjojen välillä löytyy. Molemmissa kirjoissa teemat ovat rankkoja, rakkaus tekee kipeää ja Hirvonen kirjoittaa hyvin.

Kirjan päähenkilöt ovat kokeneet elämässään menetyksiä. Suomalainen Paul on viettänyt lapsuutensa etäisten vanhempiensa kanssa Afrikassa. Lapsuuden haavojaan kantava Paul on aikuistuessaan kokenut epäonnistuneensa sekä avioliitossaan, isänä että ammatillisesti. Paulin kipuillessa kyvyttömyyttään rakastaa, on hänen pojastaan kasvanut kuin huomaamatta väkivaltainen rasisti. Paulin idealistinen työ kehitysyhteistyössä on osoittautunut likaiseksi ja turhauttavaksi. Ainut mikä Paulia enää houkuttaa, on paluu Afrikkaan kuolemaan. Afrikkalainen Esther puolestaan on ponnistellut itsensä pienestä kylästä paremman elämän perään ja uskaltanut rakastaa. Elämä on kuitenkin raastanut Estheriltä kaikki, joita hän on rakastanut. Jäljellä on vain lastenkodista löytynyt pieni Susan, joka voi yhdistää päähenkilöiden elämät ja erottaa heidät kuolemasta.

Kauimpana kuolemasta vahvisti ihastustani Elina Hirvosen teksteihin. Hirvonen kirjoittaa yhtä aikaa älykkäästi ja lämpimästi. Väsyin kuitenkin teemataakan alla. Rasismi, ihmiskauppa, kehitysyhteistyön mädännäisyys, avioero, köyhyys, itsetuhoisuus ja korruptio ovat kaikki totta. Useista teemoistaan huolimatta kirja onnistui herättämään minussa uusia ajatuksia etenkin kehitysyhteistyön suhteen. On niin helppoa hankkia itselleen hyvä omatunto tukemalla kehitysyhteistyötä rahallisesti. Itse arkea emme kuitenkaan halua nähdä. Teemoja karsimalla kirja olisikin varmasti mennyt syvälle ihon alle. Kirjan lopulta olisin toivonut erilaista ratkaisua. Loppu sai tuntemaan, etteivät kirjan päähenkilöt olleet oppineet mitään. Lapsen etu unohtui jälleen kerran.

Isä kosketti päätäni. Hengitin raskaasti. Jotain tapahtuu nyt, ajattelin. "Tiedätkö sinä Paul, miten elefantit kuolevat?" isä kysyi. Hän puhui minulle aina hieman virallisesti, niin kuin opastaisi vierasta lasta. Pudistin päätäni. "Silloin kun ne eivät kuole nälkään tai metsästäjien luoteihin, vanhat elefantit jättävät lauman ja kulkevat suurten luurankojen täyttämään paikkaan, jossa toiset elefantit ovat kuolleet ennen niitä. Ne tietävät, koska on lähdettävä ja minne täytyy mennä." Nyökkäsin. Aurinko kiillotti valkoisen luun. Siristin silmiäni ja näin meidät kolmena luurankona, minun luusormeni elefantin kylkiluuta vasten, isän romuiset nivelet apinamaisen pääkalloni päällä. Ääni ei kulkenut. Minulla ei ollut lupaa liikkua. 

Ote Elina Hirvosen kirjasta Kauimpana kuolemasta.

8 kommenttia:

  1. Jätin keskimmäisen kappaleen tekstistäsi varulta lukematta, koska kirja on itsellä seuraavana lukuvuorossa kun tämän hetkinen vain loppuu! :) Paljon on kehuja kirjasta kuullut, joten hyvänä vastapainona on tuo mainitsemasi "väsyttävä teemataakka". Nyt voin ennakko-odotuksineni jäädä keskitielle :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt flow-kokemukseen kirjan kanssa, siinä vain oli minun makuuni liikaa kaikkea. Minullekin tämä valikoitui TBR-listalle muiden kehujen ansiosta. En ihan kamalasti pettynyt mutten kamalasti rakastanutkaan. Toivotan kuitenkin hyviä lukuhetkiä Disa, kyllä tämä ehdottomasti on lukemisen arvoinen kirja :)

      Poista
  2. Yhdyn tuohon "ehdottomasti lukemisen arvoinen"... mutta minua jotenkin ahdisti Hirvosen esteettinen ote kamaluuksiin. Silti: näin kauniisti kirjoitettu kirjaa kannattaa ainakin kokeilla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Tämän rankan kirjan nimikin on minun makuuni yksi kauneimmista :)

      Poista
  3. Olen Booksyn kanssa samoilla linjoilla. Ihan hyvä ja lukemisen arvoinen, mutta jäin etäiseksi ja vähän ärsyynnyinkin. Ei mennyt ihon alle tämä ei. Ja eittämättä, Hirvonen on kuitenkin kirjoittajana taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ärsytti kirjassa valkoisen miehen toimiminen kliseisesti "pelastajana". Ja välillä koin kirjan jopa kallistuvan paasauksen puolelle. Komppaan kirjan olevan kuitenkin taitavasti kirjoitettu.

      Poista
  4. Vaikka päähenkilöt jäivät minulle hieman etäisiksi, jätti kirjan maaginen kieli muistijäljen sieluuni. Harvoin olen lukenut yhtä kaunista, herkkää ja tunnetasolla vangitsevaa kuvausta tyttöjen ystävyydestä ja rakkaudesta. Rankkuutensa vuoksi pystyin lukemaan kirjaa vain pienissä erissä, ja minut jotenkin musersi loppuun jätetty muistokirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla että kirja on koskettanut. Ystävyyden kuvaus oli minustakin todella aidonoloisesti ja kauniisti kuvattu. Minussa tämä herätti monenlaisia (hyvin ristiriitaisiakin) tunteita omien afrikkakokemusten ja adoptioäitiyden kautta. Toisaalta omat kokemukseni lohduttivat, toisaalta ahdistivat lukiessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!