Syyllisyyttä ja katumusta tutkaileva Lumipäiväkirja
 |
| Kuva: Otava |
Kustantaja: Otava, 2008
Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen
Sivuja: 190
Pisteet: 4+/5
Hyvät lukijat! Joel Haahtelan kirjat ovat minulle joka kerta yllätys. Joskus kansien välistä kuoriutuu hieno, syvällinen matka (Elena) ja välillä jään täysin kyydistä (Katoamispiste, Kaksi kertaa kadonnut, Naiset katsovat vastavaloon). Haahtelan Lumipäiväkirja onnistui koskettamaan minua kuten Elena. Elena oli tarina suuresta rakkaudesta. Lumipäiväkirja puolestaan kertoo raskaasta syyllisyydestä.
Keski-ikäisen oikeustieteen professorin elämä on mennyt suunnitelmien mukaan. On ura, Erika-puoliso ja yliopistossa opiskeleva Laura-tytär. Lähempää katsottuna elämä ei näytäkään yhtä täydelliseltä. Miehen terveys pettää, vaimolla on suhde ja tytär kärsii masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Samalla mies huomaa lehdessä uutisen nuoruuden rakastettunsa Sigrid Eisenbergin vapautuneen vankilasta 26 vuoden jälkeen. Ajoiko mies Sigridin aikoinaan terroristiksi? Muuttiko hän Sigridin viattomasta pasifistista murhaajaksi hylkäämällä hänet? Onko miehen elämän vastoinkäymiset nyt kammottavaa rangaistusta menneisyydestä?
Lumipäiväkirja on miehen matka menneisyyteen ja anteeksiantoon. Kuten kirjan kansi, joka näyttää kaukaa kauniilta kimmellykseltä ja paljastuu läheltä katsottuna paperisilpuksi, tuntuu menneisyys kirjassa näyttävän jokaisesta erilaiselta. Kirja paljastaa hyvin, kuinka vaikeaa menneisyydestä ja syyllisyydestä on päästää irti. Mutta se kannattaa.
Laura katsoi minua ja kohautti olkapäitään. Hän sanoi kannattavansa vapauttamista. "Mutta eikö hänen pitäisi katua?" minä jatkoin. "Miksi pitäisi? Se on hänen asiansa. Ehkä häntä ei kaduta." "Pakkohan hänen on katua", sanoin. "Kaikkien pitäisi katua", Laura sanoi ja pyöritteli kuppia kädessään. Hän näytti ärtyneeltä ja jatkoi: "Siis ehkä hän ei kadu, koska me emme kadu. Ehkä hän on yhtä kuin me. Ehkä hänen kykynsä katua on hävinnyt samalla kun meidän kykymme on hävinnyt. Ehkä hänen on pysyttävä katumattomana niin kauan." "Me?" "Me kaikki." "Aika rankka tuomio", sanoin, ja Laura oli hiljaa.
Minulle tämä on ainoa Joel Haahtelan kirja, joka on uponnut sataa. Olen lukenut tämän muutamaankin kertaan, mutta en blogini aikana. Tässä on kasassa monta kiinnostavaa asiaa ja ne on tuotu taidokkaasti tarjolle.
VastaaPoistaTämä on mielenkiintoinen kirja. Jokainen varmaan peilaa tästä kirjasta sen, mitä se itsestä heijastaa. Niinhän kirjat tekevät, mutta tämä kirja erityisesti jätti vapauksia tutkailla omia tuntemuksia..
PoistaLumipäiväkirja on ainoa lukemani Haahtelan kirja (Kaksi kertaa kadonnut on vielä lukematta), joka jäi jotenkin etäiseksi, vaikka pidin kirjasta. Aionkin aloittaa Haahtela-uusintakierrokseni tästä, jotta saan myös blogini haahtelasuoran joskus valmiiksi. :)
VastaaPoistaHei! Tai ehkä Katja olet ollut onnekas etkä ole joutunut pähkäilemään liikaa menneisyyden kanssa. Olen elänyt ihan hyvin, mutta silti olen joskus löytänyt itseni pohtimasta karmaa ja sen sellaista.. ;)
PoistaToisaalta minusta tuntuu etten aikoinaan ollut valmis (tai luin ne jotenkin väärään aikaan) Haahtelan kaikille kirjoille. Voisi olla mielenkiintoista lukea ne tosiaan uudelleen ja katsoa kolahtaako nyt :)
Pihi nainen, hienosti kirjoitit tästä hienosta kirjasta, ja pidin kovasti myös siitä miten upeasti analysoit kirjan kantta. <3
VastaaPoistaMinullekin Lumipäiväkirja kolahti kovaa. Kaikista lukemistani Haahtelan kirjoista tämä herätti eniten ajatuksia, ja sai ajattelemaan juuri omaa elämää ja omia valintojani. Upea teos!
Kiitos Sara! :) Pidän kovasti kirjan kannestakin. Aloin jossakin vaiheessa pohtia noita muutamia kannen mustia paperipyörylöitäkin (kuvaavatko ne elämämme sokeita kohtia joihin emme koskaan saakaan vastauksia..?). Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua että pitää lopettaa tämä analysointi ;) Mutta ajatuksia tämä kirja todella herätti kansineen kaikkineen :)
PoistaLumipäiväkirja on ainoa lukemani Haahtela. Olin lukemisen jälkeen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, toisaalta ärsyyntynyt ja toisaalta taas kovin ihastunut. Pikku hiljaa kirjan merkitys on noussut ja aion ehdottomasti lukea lisää Haahtelaa!
VastaaPoistaTäytyy myöntää ettei minunkaan oloni ollut erityisen seesteinen Lumipäiväkirjan lopetettuani, mutta aihe osui ja upposi juuri nyt. Suosittelen kokeilemaan seuraavaksi Elena-kirjaa. Kannattaa mennä lukemaan sitä vaikka rauhalliseen puistoon :)
PoistaEn ole lukenut vielä yhtäkään Haahtelan kirjaa, mutta blogimaailman takia kiinnostus on herännyt. Nyt tiedän, että aloitan Elenalla tai sitten Lumipäiväkirjalla. Kirjailija, joka on tarttunut (uskaltanut tarttua) syyllisyysteemaan, mahtaa kirjoittaa tosissaan.
VastaaPoistaJa kirjoituksestasi plus kommenteista päätellen kirjailija on onnistunut puhuttelemaan monia.
Varoitan että Haahtelan kirjoista joko tykkää hirmusti tai ei yhtään. Myös Haahtelan yksittäiset kirjat jakavat mielipiteet. Mutta Elena voisi olla hyvä aloituskirja ja sopiva kesätunnelmaan :)
Poista