30 days of books: lempikirjasarjani


Hyvät lukijat! Tänään kerron teille Harry Potter-fantasiakirjasarjasta, joka oli erittäin helppo valinta lempikirjasarjakseni. Mutta se, miten päädyin Harry Potter-faniksi, ei ollutkaan aivan yksinkertaista. Vasta syksyllä 2009 tartuin ystäväni usuttamana ensimmäiseen osaan. Ja sille tielle jäin! Luin tuona syksynä kaakaokuppi kädessä ja kirja sylissä kaikki seitsemän kirjasarjan osaa putkeen. Halloweenina kuuman kaakaon ja kirjan seuraksi leivoin lisäksi kurpitsapiirakkaa (sillä Harry Pottereissa syödään hillittömästi kurpitsapiirakkaa!) ja tunnelma oli ikimuistoinen. Se oli ihana syksy.

Teille, jotka ette ole vielä kirjasarjaan tutustuneet sanon; tutustukaa! Kirjoista tehdyt elokuvat eivät ole mielestäni läheskään yhtä hyviä kuin itse kirjat (en ole jaksanut katsoa yhtäkään leffoista loppuun saakka) joten leffojen perusteella kirjoista ei kannata tehdä johtopäätöksiä. Kirjat vievät mukanaan aikuisenkin.

Kirjasarja kertoo velhopoika Harry Potterista ja hänen seikkailuistaan ystäviensä kanssa Tylypahkan velhokoulussa ja hänen taistelustaan pahaa Voldemort-velhoa vastaan. Samalla nautitaan kirjat kirjoittaneen J. K. Rowlingin taiturimaisesti luomasta maailmasta; mitä huumaavimmista herkuista, hassuimmista velhoperheistä, hurjista huispausotteluista ja tunnelmallisesta Tylypahkan velhokoulusta sisäkaton tähtitaivaineen. Satumaista tunnelmaa on hankala kuvata. Helpointa ja ihaninta on avata ensimmäinen osa ja hypätä sisään!

Nämä kirjat olisi mahtavaa lukea uudelleenkin. En ole aiemmin lukenut mitään kaunokirjaa uudelleen, mutta Pottereista voisin aloittaa. Tällä hetkellä mietin, voisikohan kirjasarjaa alkaa lukea yhdessä kuusivuotiaamme kanssa. Vai onkohan se vielä liian pelottava? Mitäs mieltä olette?

Tässä sarjan kirjat. Ensimmäinen osa julkaistiin Suomessa jo vuonna 1998 ja viimeinen osa vuonna 2008:
Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Kommentit

  1. Voi että, ihana alkutaival sinulla ja Harrylla. :) Minäkin tartuin kirjoihin ihan puolivahingossa aikanaan; kuumana kesäpäivänä ei jaksanut lähteä kirjastoon ja kaivoin veljen kirjahyllystä Viisasten kiven luettavaksi. Ja se oli menoa se. Potterit ovat myös yksi syy siihen, miksi luen niin paljon englanniksi: en jaksanut odottaa nelososan suomennosta, joten lainasin reippaasti englanninkielisen version ja tahkosin sen läpi.

    Olen lukenut osan kirjoista varmaan viidesti (!), mutta kaikki ainakin kahdesti. Voisi taas.

    En tiedä mitä kuusivuotias tykkäisi, riippuu varmaan ihan siitä kuusivuotiaasta että mikä on jännää ja miten jaksaa kuunnella.

    VastaaPoista
  2. Kurpitsapiirakkaa, kaakaota ja pottereita! Ihanaa!
    Tämä on minunkin suosikkisarjani. Pidän elokuvistakin, mutta eivät ne ole mitään kirjojen rinnalla.
    Odotan, että nämä tulisivat mp3-muodossa äänikirjoiksi jonkun ihanan lukinan lukemana!
    6-vuotias on vielä aika pieni, tosin pari ensimmäistä kirjaahan on kuitenkin vielä aika kesyjä ja jos ette aivan hirveällä tahdlla lue, nin kasvaahan se lapsi samalla :) En malta odottaa, että meillä päästään lukemaan niitä!

    VastaaPoista
  3. Linnea: Harry Pottereilla on ihmeellinen voima; sinä aloit lukea englanniksi ja minä opettelin tekemään kurpitsapiirakkaa! Kanelinen kurpitsapiirakka ja kuuma kaakao on muuten taivaallinen yhdistelmä! :)

    Amma: Nyt vasta kommenttisi myötä hoksasin että kirjoista on äänikirjojakin olemassa Vesa Vierikon lukemana. Törmäsin mm. Satun luetuissa niihin: http://satunluetut.blogspot.com/2011/06/jk-rowling-harry-potter-ja-viisasten.html

    Kiitokset molemmille kommenteista, ehkäpä uskaltaudumme kuusivuotiaan kanssa jo makustelemaan pottereita :)

    VastaaPoista
  4. Ei sattumoisin olisi kurpitsapiirakan resepti jaettavissa? Voisin syksyllä leipoa ja lukea Potteria. :))

    VastaaPoista
  5. Tämä kurpitsapiirakan resepti, jota olen jo useampana vuonna käyttänyt, on niin helppo että ihan nolottaa! Mutta tällä reseptillä ainakin onnistuu varmasti (ja saa todella nopeasti makusteltavaa kirjojen seuraksi)! Kuumaa kaakaota ja kylmää kurpitsapiirakkaa, niin hyvää :)

    Tässä se iiseistä iisein Kotilieden resepti:
    http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/kurpitsapiirakka

    VastaaPoista
  6. Luultavasti kuusivuotias voi olla liian nuori, Harryn vanhemmathan on avada kevadralla elimoitu ja Oraven turbaani voi olla liikaa, minusta jokainen seuraava osa on edellistä jännempi. Basiliski on kakkososassa varsin paha...

    VastaaPoista
  7. Hmm mitähän tuohon ikäasiaan sanoisi.. Kuusivuotias tuntuu hirveän nuorelta, itse taisin olla kahdeksan maissa, kun soitin äidille töihin ja kysyin saanko lukea isoveljen Pottereita :D Silloin ne eivät tuntuneet liian jännittäviltä. Mutta auta armias, kun kävin samana vuonna katsomassa ensimmäisen Harry Potterin elokuvissa!! (Pelkäsin myös vähän mun vieressä istuvaa setää, kun sillä oli piikikäs nenäkoru... Vuoden 2001 muoti :D)
    Joo. Nim. Pelkäsin seuraavat viisi vuotta, että meidän saunasta tulee se peikko...

    VastaaPoista
  8. Hauska kuulla, että on muitakin myöhemmin heränneitä! Itsehän hurahdin Pottereihin vasta viime syksynä luettuani ensin (osin ihan ammatillisesta kiinnostuksesta) sen Jaana Kapari-Jatan kirjan, jossa hän kertoo sarjan suomentamisesta. Aiemmin Potter-mania lähinnä ärsytti – minulla nousee aina väkisinkin karvat pystyyn, jos jokin juttu on "liian suosittu". Mutta kirjat luettuani en ihmettele niiden suosiota yhtään. :) Luin ne siis suomeksi, ja seuraavalla kerralla ajattelin lukea englanniksi (kaikki kirjat tuli jo haalittua hyllyyn molemmilla kielillä...).

    Minäkään en kyllä lähtisi lukemaan näitä kuusivuotiaalle, vaikka tietysti kaikki ikäjutut ovat yksilöllisiä. Meidän poika on tutustunut Pottereihin nyt kolmasluokkalaisena, kun opettaja on lukenut ensimmäistä kirjaa luokassa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Jokke, Anni ja Pekka ajatuksia herättäneistä kommenteista! Taidamme sittenkin vielä vähän kasvaa ennen Pottereiden yhdessä lukemista.. Välillä perinteiset kansansadutkin tuntuvat aika pelottavilta, myönnän että olen niitä lapselle lukiessa sensuroinut joitakin kohtia (niissä on aivan karmeita kohtaloita!). Toisaalta pelottavien asioiden kohtaaminen yhdessä lapsen kanssa on myös hyvä asia. No, ehkä kuitenkin olen pikkuisen pullamössöäiti ja pysyttelemme vielä jonkin aikaa turvallisesti Risto Räppääjien maailmassa :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen myöhäisherännäinen Pottereiden suhteen :) Ärsytti se meuhkaaminen joka vain jatkui ja jatkui, joten päätin ottaa ensimmäisestä osasta selvää. Ja voi jestas, sille tielle tosiaan jäin! Luin kaikki osat ja olen pikkuhiljaa ostanut kirjoja myös itselleni. Sen verran hurahdin, että osat on ostettava uusina kovakantisina. Ajattelin lukea ne sitten putkeen kun koko sarja on kasassa.

    Noista elokuvista olen ihan samaa mieltä, eivät vedä vertoja kirjoille! Niistä jää niin paljon pois, mutta kirjoja tukevaan fiilistelyyn sopivat hyvin :)

    (Samalla tavalla kävi muuten Meyerin Twilightien kanssa. Olin erittäin epäilevällä kannalla niidenkin suhteen, mutta niin vain mieli muuttui.)

    Kurpitsapiirakkaa pitäisi testata!

    En ainakaan omalle kuusivuotiaalle lukisi Pottereita, sen verran jänniä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minulle kävi kanssa aivan samoin Meyerin Twilightien kanssa. Heti ekasta osasta jäin niihinkin koukkuun. Kannattaa siis näemmä tarttua ennakkoluuloista huolimatta rohkeasti kirjoihin. Voi löytyä helmiä!

      Ja suosittelen lämpimästi kurpitsapiirakkaa! :)

      Poista
  11. Minä kuuntelin salaisuuksien kammion äänikirjana sitten lainasin kirjastosta lisää ja kuuntelin mutta feeniksin kiltaa ei ole oulun kirjastoissa joten nyt luen sitä kirjana. Kurpitsa piirakka ja kaakao on hyvää äänikirjan kaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pottereista voisinkin aloittaa äänikirjojen kuuntelun (En ole vielä koskaan kuunnellut äänikirjoja, pelkään etten malta kuunnella). Ja täytyy varmaan sitäkin varten varustautua kurpitsapiirakalla ja kuumalla kaakaolla. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit