Kuusi kovaa kotimaista!

Hyvät lukijat! Ensimmäistä haastetta pukkaa jo tulevalle vuodelle. Morren maailman itsenäisyyspäivän haaste oli niin kutkuttava, että pakkohan siihen oli napata kiinni. Haasteen sääntöinä on, että on ensinnäkin valittava kuusi kotimaista kirjaa, jotka on ollut tarkoitus lukea, mutta jotka ovat jostain syystä jääneet lukematta. Valittavien kirjojen tulee olla ilmestynyt ennen vuotta 2012 ja valittujen kirjojen tulee olla luettuna seuraavaan itsenäisyyspäivään 6.12.2012 mennessä. Enköhän pysty tähän. Tässä kuusi valitsemaani kovaa kotimaista:

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Alkuun olin jokseenkin epäileväinen kirjan suhteen, mutta kuultuani siitä niin paljon hyvää, on minunkin aikani koittanut tarttua tähän kirjaan. Toivottavasti en pahoita mieltäni! ;)







Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
En tiedä miksi tämä on jäänyt lukematta. Pidin kovasti Fagerholmin Amerikkalaisen tytön tunnelmasta. Nyt on korkea aika tutustua tähän varmasti Monika Fagerholmin tunnetuimpaan teokseen. Ja olenhan itsekin aika ihana nainen rannalla. Heh.






Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Tämä on ollut pitkään lukusuunnitelmissa, mutta aina on tullut jokin este. Pienenä halusin olla ruotsalainen (ja vähän isompanakin) joten tämä on varmasti kuin omasta elämästäni. Teimme lapsuudessani "rasvaretkiä" Haaparantaan (voita sai Ruotsin puolelta halvemmalla) ja esitin kaupassa osaavani puhua ruotsia. Yhä uskon että Tukholmassa asumalla olisin tyylikkäämpi. Tällaista.





Sofi Oksanen: Baby Jane
Tämä Oksasen keskimmäinen kirja on jäänyt lukematta. Nyt siis tilanteen korjaus. Olen kuullut tästäkin paljon kehuja. Stalinin lehmät oli minulle vaikuttava kokemus aikoinaan; erittäin taitavasti kirjoitettu tarina tärkeästä aiheesta.





Peter Franzen: Tumman veden päällä
Tämä kiinnostaa ja varmasti koskettaa. Ja valaa toivoa, että rankankin lapsuuden jälkeen voi elää täysipainoisen, hyvän aikuiselämän.









Anja Snellman: Parvekejumalat
Maahanmuutto aiheena kiinnostaa ja Snellmanin kirjat ovat usein täysosumia (kuten Äiti ja koira, joka oli mahtava!). Joskus Snellmanin kirjat jättävät minut kylmäksi kuten Lyhytsiipiset teki. Hieman siis jännittää, mutta toivon, että tämä olisi loistava.







Näillä siis kohti seuraavaa itsenäisyyspäivää.

Kommentit

  1. Kiva kun lähdit mukaan! :) Voidaan sitten vertailla haasteen tiimoilta miltä Baby Jane maistui ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä kuulostaa listasi! Olen ihan varma, että Mielensäpahoittaja on mahtava, mutta minulle on tullut kaikesta hehkutuksesta lievä vastareaktion, eikä mieleni tee mieli lukea sitä (vielä). :) Ostimme kirjan vuosi sitten joululahjaksi isillemme, ja hän(kin) rakasti sitä tulisesti.

    Ihanat naiset rannalla ja Tumman veden päällä kuuluvat kotimaisten lukukokemuksieni kovimpaan kärkeen, joten olen innoissani, kun aiot lukea ne! :) Ymmärtääkseni Ihanat naiset on hyvin erilainen kuin muut Fagerholmin kirjat. Minä en ole lukenut muita, vain aloittanut Diivaa, joka oli kauhea pettymys Ihanien naisten jälkeen. Mutta vaikkei Ihanat naiset rannallakaan ole misään nimessä mitään hömppää, se lienee hieman yksinkertaisempaa ja suoraviivaisempaa kerrontaa kuin muut Fagerholmit. Näin olen kuullut ja Diivan alun perusteella sen uskonkin. :)

    Nousiainen on varmasti hyvä kirjailija, muttei vielä minun TBR-listani kärjessä. Oksanen sen sijaan on, mutta ajattelin aloittaa Puhdistuksesta, joka on tällä haastelistallani. Tuo Snellmanin kirja kiinnostaisi, ja muutenkin lukisin mielelläni häneltä lisää. Olen kai lukenut kokonaan vain Siteen, josta pidin valtavasti. Arabian Lauri jäi sen sijaan kesken.

    Huh, olipas minulla sanottavaa. :D

    VastaaPoista
  3. Hei Karoliina ja kiitos pitkästä viestistä! :) Tuppaa tosiaan tulemaan vastareaktio, jos jotain kirjaa hehkutetaan paljon. Melkein väkisinkin sitten pettyy. Katsotaan miten minun käy Mielensäpahoittajan kanssa. Yritän nyt kovasti karistaa hirmuisia ennakko-odotuksiani! :)

    Amerikkalainen tyttö, jonka olen Fagerholmilta lukenut, on sellainen, että sitä joko rakastaa tai inhoaa. Se on todellakin (hyvässä mielessä) hitaan lukijan kirja. Tunnelman makustelua. Odotan kyllä kovasti Ihanat naiset rannalla-kirjan lukemista. Se taitaa olla aika monen kirja :)

    Puhdistus on kyllä lukemisen arvoinen. Stalinin lehmät oli minulle niin hieno lukukomenus aitoudessaan, että Puhdistus tuntui sen jälkeen hieman laskelmoivalta. Vaikka hyvä on sekin.

    Olen muuten lopettelemassa sinun listallasi olevaa Karkkipäivää ja voin jo nyt sanoa että olet tehnyt erinomaisen valinnan listallesi :)

    VastaaPoista
  4. Pakko vielä lisätä että Snellmanin Äiti ja koira on sarjassamme joka naisen hyvän mielen kirja, suosittelen! Ei kuitenkaan pelkkää hömppää. Ihmiselle joka uskoo ja toivoo hyvän voittavan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit