torstai 24. marraskuuta 2011

Leffa kirjastosta: Huono kasvatus

Huono kasvatus
Alkuperäisnimi: La mala educacion
Käsikirjoitus: Pedro Almodovar
Ohjaus: Pedro Almodovar
Ilmestymisvuosi: 2004
Ikäraja: K15
Kesto: 106 min.
Tyylilaji: Draama
Pääosissa: Gael Garcia Bernal, Fele Martinez
Oma arvio: **

Hei! Kirjastosta tarttui mukaani Pedro Almodovarin Huono kasvatus. Olen Almodovarin leffojen ystävä; Puhu hänelle, Kaikki äidistäni ja Volver - paluu ovat lempielokuviani. Mutta Huono kasvatus oli hirvittävän suuri pettymys.

Leffan perusidea on hieno. Kaksi nuorta katolisen poikakoulun poikaa rakastuvat toisiinsa. Koulun synkeä salaisuus, opettajina toimivien pappien oppilaihinsa kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö, tuhoaa kuitenkin kaiken. Jotain särkyy lopullisesti hyväksikäytetyn pojan sisällä ja nuoret ajautuvat erilleen. Koittaa kuitenkin aikuisuus ja koston mahdollisuus. Kuka häviää lopulta eniten? Seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi leffan teemoja ovat mm. homoseksuaalisuus, transseksuaalisuus ja huumeaddiktio.

Leffalla olisi siis aiheen puolesta kaikki mahdollisuudet onnistua, mutta valitettavasti juonesta on kirjoitettu liian sekava. Uskottavuus kärsii, ja se on pahinta mitä voi tapahtua. Hienosta aiheesta huolimatta vain karut kaksi tähteä ja leffan nopea palautus kirjastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!