sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle

Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle
Kustantaja: Tammi, 2008
Sivuja: 190
Pisteet: 5/5

Rakkaat lukijat. Tuntuu oudolta antaa tähtiä Johanna Ervastin kauniille ja niin kipeälle kirjalle Jäähyväiset Einolle. Tositarina kolmivuotiaan pojan vakavasta sairastumisesta ja lopulta lapsen menettämisestä on kaiken arvioinnin yläpuolella.

Kertomuksen alussa on aamuyö, jolloin pieni Eino-poika valittaa pääkipua ja oksentaa. Lapsiperheessä flunssat ovat arkipäivää, joten äiti ei ihmettele, vaan ottaa lapsen viereensä nukkumaan. Aamulla alkaa piina, kun lääkäri-isä palaa kotiin ja huomaa Einon olevan todella huonossa kunnossa. Eino on saanut yöllä massiivisen aivoverenvuodon. Alkaa taistelu pienen pojan hengen puolesta ja lopulta taistelu, jotta niin rakas lapsi pääsisi tuskista pois. Kaikkien vanhempien pahin painajainen on toteutunut.

Johanna Ervast kirjoittaa rehellisesti ja rohkeasti. Läsnä ovat myös itsesyytökset ja koko eletyn elämän arviointi. Miksi emme viettäneet enemmän aikaa yhdessä? Olisimmeko voineet huomata jotain etukäteen ennen aivoverenvuotoa? Johanna Ervast valuttaa paperille koko äidin epätoivonsa ja surunsa, jonka hirvittävää voimakkuutta ei kukaan asiaa kokematon kykene ymmärtämään. Kirjaa lukiessa pystyy vain suremaan mukana. Itkin lähes tauotta kirjaa lukiessani.

Kahden pienen lapsen äitinä en ollut varma, miten pystyisin kirjan lukemaan ja millainen oloni kirjan lukemisen jälkeen olisi. Olin pari päivää pysähdyksissä näin hienon ja koskettavan kirjan lukemisen jälkeen. Kun olin lukenut kirjan ja heräsin aamulla, halasin lapsiani pitkään. En tuntenut pelkoa tai ahdistusta, vain suurta kiitollisuutta.

2 kommenttia:

  1. Olen ajatellut, etten voisi tai haluaisi tätä kahden pienen äitinä lukea, mutta ehkä se olisikin lopulta positiivinen kokemus. Kuka siis tietää, ehkä jonakin päivänä uskallan lukea tämän.

    VastaaPoista
  2. Koin jopa melkoista syyllisyyttä, kun kirjoitin tunteneeni kirjan luettuani kiitollisuutta lapsieni terveydestä. Halusin kuitenkin kertoa rehellisesti kirjan tuottamista tunteista ja rohkaista äitejäkin kirjan lukemaan. Joku joskus sanoi, että kuolema on olemassa, jotta me elävät osaisimme arvostaa elämää.

    Kirja antoi myös eväitä kuinka kohdata suuressa surussa kamppaileva ihminen. Johanna Ervast ainakin toivoi vain että ihmiset kuuntelisivat, eläisivät mukana. Sanooko mitään tai mitä sanoo ei ole niin tärkeää. Tämän kirjan avulla voi ehkä rohkeammin uskaltaa elää mukana toisten surussa pelkäämättä osaako sanoa oikeat sanat. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!