Joel Haahtela: Katoamispiste

Joel Haahtela: Katoamispiste (<- Adlibrikseen)
Kustantaja: Otava, 2010
Sivuja: 160
Pisteet: 3/5

Hei lukijat! Minua onnisti Poplaarin Haahtela-arvonnassa hyvin sopivasti. Syysflunssa iski joten kaipasin minun ja vilttini kaveriksi mielenkiintoisen kirjan. Ja sitten postilaatikkoon kolahti Katoamispiste, Joel Haahtelan tuorein teos. Erittäin mukavaa!

Otin hyvän asennon viltin alla ja aloin suorastaan ahmia kirjaa. Hyppäsin kirjan kertojan, kirjailevan lääkärin, matkaseuraksi etsimään Paul Roux nimistä ranskalaista herraa. Paul Roux oli ollut kadoksissa jo puoli vuotta ja hänen jälkensä näyttivät johtavan Suomeen. Helsinkiin häntä saapui etsimään hänen surumielinen entinen puolisonsa Magda. Mutta mitä ihmettä ranskalaisherra teki Suomessa ja etsikö hänkin jotakuta? Juttu tuntuu kietoutuvan yhä tiukemmin tulipalossa kuolleen kirjailija Raija Siekkisen traagiseen elämään. Vyyhdin avautuessa tuntuu kaikkia kirjan "etsijöitä" yhdistävän kirjoittamisen lisäksi sama tyhjyys, kipu ja elämän hedelmättömyyden tunne, joka kalvoi sisältä myös Raija Siekkistä..

Olen aiemmin lukenut Haahtelalta kirjat Kaksi kertaa kadonnut sekä Naiset katsovat vastavaloon. Katoamispiste oli osittain tunnelmaltaan samanlainen, hieman eteerinen. Nyt intensiteetti oli kuitenkin voimakkaampi ja lukijana pääsin heti vauhdikkaasti mukaan juoneen. Nautin kirjan lukemisesta, välillä peläten kirjan pian loppuvan ja toisaalta malttamattomana loppuratkaisua odottaen. Mutta mutta.. Haahtela ei taaskaan tee tätä minulle helpoksi. Valmiita vastauksia ei anneta vaan lukijalle tarjotaan vain kiehtova matka. Katoamispiste laittoi minut miettimään, mikä onkaan lukemiseni tarkoitus; päämäärä vai matka itsessään? Olisin pysytellyt mielelläni kyydissä vielä toisen samanmoisen sivumäärän ja 160 sivun kohdalla tullut stoppi tuntui tulevan aivan liian pian. Herkkupala jäi liian pieneksi!

Kirja oli siis nautinnollinen syksyyn hyvin sopiva lukukokemus ja herätti mielenkiintoni kirjailija Raija Siekkisen elämää ja teoksia kohtaan. Lähiaikoina täytyy varmastikin tarttua johonkin Siekkisen teokseen ja jatkaa sillä lailla myös Katoamispiste-kirjan pohdintaa. Ehkäpä kirja ei siis päättynytkään liian nopeasti vaan jatkuu kunnes saan itse pähkäiltyä kirjan loppuun.. Katoamispisteestä ovat kirjoittaneet (ja tykänneet) blogeissaan myös ainakin Hanna ja Naakku.

Ajattelin Ingeborg Bachmannia, kirjaa joka oli levännyt Raijan pöydällä. Hän luki lauseen silloin tällöin, kirjoitti taas muutaman sanan, näki ikkunasta kuinka jääpuikko alkoi liukua pitkin puhelinlankaa. Mikä oli se tuho joka oli pyyhkäissyt kaiken ylitse? Tunsinko minä saman surun itsessäni, siksikö olin täällä? Näin Yves Navarren vaipuvan hitaasti uneen, kuulin porraskäytävästä kolahdukset, kun Raija yritti avata ovea. Lukko oli jumissa, kunnes se äkisti antoi periksi, avautui. 17. lokakuuta 1973, ja myöhemmin: 7. helmikuuta 2004. Kahden tulipalon välissä oli kolmekymmentäyksi vuotta. Olin varma, että hän oli vielä siellä, hitaasti lainehtivan veden, valojen takana.

Ote Joel Haahtelan kirjasta Katoamispiste