torstai 11. elokuuta 2011

Nikki Sixx: Heroiinipäiväkirja

Kuva: Like
Nyt voin sanoa lukeneeni mielenkiintoisen kirjan. Ja vieläpä erinomaisen sellaisen! Kurkistus Mötley Crüen biisintekijä/basisti Nikki Sixx:n huumehöyryisiin päiväkirjamerkintöihin Heroiinipäiväkirjan parissa oli hieno, mutta täysin ennalta suunnittelematon lukukokemus. Kirja kannettiin eteeni tilattuani hetken mielijohteesta Hard Book Cafe-kirjaterassin "drinkkilistalta" Bloody Maryn. Kyseinen juoma kauhistuttaa minua joten aluksi olin kauhistunut kirjastakin. Ensi ajatukseni oli; tämä kirja ei todellakaan ole minua varten!

Olen viime aikoina tuntenut outoa innottomuutta kaunokirjallisuutta kohtaan. Onko syynä lukemieni kirjojen tasapaksuus vai kenties kesän kuumuuden aiheuttama luku-uuvahdus. Nikki Sixx:n kuvaus heroinistin helvetistään ja keikkaelämän överistä (voisi puhua jopa supeöveristä!) maailmasta virkisti kummasti! Tarkoissa, lähes päivittäisissä päiväkirjamerkinnöissä toheltavat menemään yltiökreisi ja yltiöpäisesti huumeilla, alkoholilla ja seksillä mässäävä Nikki Sixx, lähes yhtä holtiton ja samalla aina hyväntuulinen rumpali Tommy Lee, diivaileva seksiaddiktiosta "kärsivä" laulaja Vince Neil ja hiljainen kitaristi Mick Mars. Päiväkirjamerkintöjen väliin Nikki Sixx:n managerit, turvamiehet, ystävät (kuten Slash) ja entiset tyttöystävät pääsevät lausumaan suorasukaiset kommenttinsa ja omat muistonsa sekopäisen Nikkin syöksykierteisestä elämästä vuonna 1987.

Huumehörhöilyn, kännäämisen, ylettömän sekstailun ja hirvittävien vieroitusoireiden välimaastossa Sixx pohtii onnetonta lapsuuttaan ja sen merkitystä rikkinäisyydelleen. Hurvittelevan kusipään sisältä löytyykin muilta hyvin piilotettu, mutta jatkuvasti läsnä oleva toive rakkaudesta ja omasta perheestä.

17. joulukuuta 1987
Toinen keikka eilen illalla - ihan kuin tekisin mitään muuta kuin heiluisin stagella! Pääsimme lavalta pois aikaisin, kuten yleensä täällä Japanissa. Vedin välittömästi sellaiset kännit, että filmi katkesi. En tunnu pystyvän pysymään selvin päin, koska sisuksiini sattuu niin helvetisti. Tiedän, että olen kuolemassa masennukseen. Tunnen itseni kadotetuksi sieluksi, kuin olisin maapallon viimeinen ihminen. Jos kuolisin, itkisikö kukaan?...

..Rich Fisher sanoi, että soitin hotellin respaan ja valitin faneista, jotka takoivat ikkunaani viime yönä. Vittu - huoneeni on 26. kerroksessa. Olen menettämässä järkeni ja hajoan liitoksistani. Ja sekö on muka uutinen?

Ote Nikki Sixx:n kirjasta Heroiinipäiväkirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!