Virginia Woolf: Oma huone

Hyvät lukijat! Kummallisesti minua on jo jonkin aikaa kiehtonut kirjailija nimeltä Virginia Woolf. Niinpä tartuin Virginia Woolfin teokseen Oma huone ja pääsin kurkistamaan tämän naisen ajatuksiin.

Oma huone ei ole kaunokirjallinen teos, vaan Woolfin vastaus aiheeseen naiset ja kirjallisuus. Kirjassa Woolf pohtii mikseivät naiset ole ennen 1800-lukua kirjoittaneet käytännössä mitään. Vastauksina Woolf löytää oman tilan ja rahan puutteen. Hän korostaakin, että pystyäkseen kirjoittamaan vapaasti naisella on oltava oma huone ja omaa rahaa. Samaten Woolf toteaa, että lähes kaikki mieskirjailijat ovat olleet rikkaita. Köyhyys on estänyt sekä naisia että miehiä kirjoittamasta.

Kirja piti otteessaan ja koska kirja on vain n. 150 sivua pitkä, ei asia jäänyt missään vaiheessa toistamaan itseään, vaan virtasi eteenpäin mielenkiintoisesti ja uusia ajatuksia jatkuvasti herättäen. Teksti ei ollut kuivaa, vaan siinä tuntui kuuluvan Woolfin aito oma ääni. Kirjan luettua tuli vahva tunne: kirjoitetaan, naiset, kirjoitetaan!

"Silti, vastustatte ehkä, miksi pidät niin kovin tärkeänä sitä että naiset kirjoittavat kirjoja, kun sinun mukaasi se kysyy niin paljon ponnistusta, johtaa ehkä tätien murhaan, aiheuttaa melko varmasti myöhästymisen lounaalta ja saa aikaan hyvin ankaria kiistoja joittenkin kunnon kavereitten kanssa? Tarkoitusperäni ovat ovat osittain itsekkäitä, myönnettäköön. Kuten useimmat kouluja käymättömät englantilaiset naiset, luen mielelläni- mielelläni ahmin kirjoja. Viime aikoina ruokavalioni on käynyt hieman yksipuoliseksi; historiateokset kertovat liiaksi sodista; elämäkerrat liiaksi suurmiehistä; runous on mielestäni osoittanut taipumusta mahouteen, ja romaanit- mutta olen jo liikaa esitellyt kyvyttömyyttäni nykykirjallisuuden kriitikkona enkä sano siitä enää muuta. Siksi pyydän teitä kirjoittamaan kaikenlaisia kirjoja, olemaan epäröimättä minkään aiheen kohdalla, miten tahansa vähäpätöisen tai laajan. Rehdisti tai kepulikonstein, te toivottavasti hankitte tarpeeksi rahaa matkustaaksenne ja ollaksenne joutilaana, pohtiaksenne maailman tulevaisuutta tai menneisyyttä, uneksiaksenne kirjojen päällä tai maleksiaksenne kadun kulmissa ja antaaksenne ajatustenne vanan kastua syvään virtaan."

Lainaus Virginia Woolfin kirjasta Oma huone

                                                                              ****

Kommentit

  1. Virginia Woolf on myös kiehtonut minua sen jälkeen, kun katsoin elokuvan Tunnit, joka piti otteessaan koko tarinan ajan. Leffan jälkeen luin myös samaisen kirjan ja yllättäen en osaakaan päättää oliko kirja vai leffa parempi. Yleensä valinta on helppo - kirja voittaa - tällä kertaa en osaa päättää...

    VastaaPoista
  2. Minulla onkin yhä katsomatta tuo Tunnit-leffa ja täytyykin pian korjata tämä puutos :)

    Virginia Woolf osasi henkilönä ja kirjailijana aina yllättää, se varmaan yksi asia mikä hänessä niin kiehtoo.. Hän oli todella edellä aikaansa. Olisipa itsekin sellainen visiönääri! ;)

    VastaaPoista
  3. Jos sen tasoiseen visionäärisyyteen kuuluu olennaisena osana itsetuhoisuus ja masennustaipumus, niin mieluummin olen tylsän tavallinen. Vaikka eipä tämä tavallinenkaan elämä tylsää ole, ellei siitä itse sellaista tee :).

    Itseltäni löytyy sekä leffa että kirja omasta hyllystä ja niihin olenkin palannut vuosien saatossa. Jotain kummallisen kiehtovaa siinä monitasoisessa tarinassa on.

    VastaaPoista
  4. On tosiaan paljonkin ominaisuuksia mitä ei Virginia Woolfilta toivoisi itselle, itsetuhoisuus yhtenä. Woolf oli aikanaan todellakin valtavirrasta poikkeava nainen koska ei mm. toivonut lapsia ja toimi kirjailijana. Virginia Woolf olisi varmaan elänyt paljon mieluummin meidän ajassamme..

    VastaaPoista
  5. I do not even know the way I stopped up right here, but I believed this submit
    was once great. I do not recognize who you're however definitely you are going to a famous blogger if you aren't
    already. Cheers!

    Here is my web blog; new cellulite treatment

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit