keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Uintitekniikan oppimista ja maauimalaelämää

Hei kaikki! Uimareiden kesäkausi on nyt sitten todenteolla avattu kun sekä Uimastadion (eli Stadikka) ja Kumpulan maauimala on avautunut talvitauolta. Minäkin ehdin käydä jo polskuttelemassa molemmisssa paikoissa ja mukavaa oli! Ihmiset tuntuvat olevan maauimaloiden saunassa aina kovin hyväntuulisia, mikä ilahduttaa tällaista rupattelijaa. Näilläkin kerroilla puhe porisi tuntemattomien kesken niin uinnin kuin muidenkin hauskojen tarinoiden parissa.

Mutta kumpi onkaan parempi näistä Helsingin maauimaloista? Stadikassa on tietysti oma perinteinen tunnelmansa vanhoine kuluneine kaakeleineen. Kumpulan maauimala puolestaan on hyväkuntoinen ja viihtyisä ja taidettu aika vasta remontoida perinpohjaisesti. Stadikan lastenallas tuntui isommalta ja viihtyisämmältä liukumäkineen ja siinä pystyi myös aikuinen hyvin treenaamaan uintitekniikoita. Stadikan iso alla on kauttaaltaan syvä joten siinä on todella hankala hengähtää uimisen lomassa. Kumpulan maauimalassa iso allas on mukavasti matalampi toisesta päästä. Näin alkukesästä molemmissa paikoissa oli vielä hyvin tilaa ja vasta odottava aavistus alkavasta riehakkaasta kesästä. Molempiin uimaloihin aikuisen sisäänpääsy maksaa 3,60 e (alle 7-vuotiaat ilmaiseksi, 7-17-vuotiaat 1,80 e) ja molemmissa uimaloissa pukeutumistilojen kaapit toimivat 50 centin kolikoilla joten muistakaahan varata mukaan sopiva kolikko! Mutta kumpi on siis parempi? Molemmissa on niin tasapuolisesti hyviä ja huonoja puolia etten mitenkään kykene tekemään päätöstä. Mitäs mieltä te muut olette? Kumpi on sinun suosikkisi?

Minä päädyin maauimalaretkilleni Stadin Aikapankin ansiosta. Aikapankissahan vaihdetaan palveluita ja minä huomasin loppuvuodesta tarjouksen uintitekniikkaopetuksesta. Olen aina pitänyt uimisesta ja harrastanut sitä säännöllisesti mutta en ole koskaan osannut oikeaa uintitekniikkaa. Väärä uintiasentoni (pää vedenpinnan yläpuolella niskat jännittyneenä) aiheutti usein uinnin jälkeen hartioiden jumittumista ja päänsärkyä. Päätinkin tarttua Aikapankin tarjoukseen ja sopia tarjoajan kanssa uintitreenit Stadikalle. Nyt olen käynyt "valmentajani" kanssa harjoittelemassa vapaauintia kolme kertaa ja hommahan alkaa sujua! Tavoitteena olisi tavata kesän aikana yhteensä noin kymmenen kertaa harjoitusten merkeissä. Suosittelen muillekin väärästä uintiasennosta kärsiville menemään rohkeasti uintitekniikkakurssille tai vaikka tarttumaan Aikapankin uintiopetustarjoukseen. Mukavia kesäisiä uintireissuja kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!