torstai 5. toukokuuta 2011

Pikku kummitus Lapanen- rauhallista ja mukavaa lastenanimaatiota

Rakkaat lukijat! Tänään teimme lapsen kanssa retken Vantaan Flamingoon katsomaan leffan Pikku kummitus Lapanen ja setä Riukuliini. Arpajaisonni oli jokin aika sitten suosinut perhettämme ja olimme voittaneet leffalippuja, joita nyt käytimme kivan retken toteuttamiseen.

Perheemme on suuri kummitus Lapasen fanittaja joten olimme riemuissamme kun huomasimme leffan valikoimissa. Suuri osa lastenleffatarjonnasta tuntuu olevan välillä liiankin vauhdikasta ja villiä jopa lapsen makuun joten oli koko perheelle virkistävää päästä seuraamaan rauhallista ja mukavaa lastenleffaa.

Leffa koostui lyhyistä tarinoista, joissa Lapanen seikkailee perheineen. Kehystarinassa Anna-tyttö katselee episodeja Riukuliini-setänsä kanssa, jota suorastaan jännittää katsoa ohjelmia. Muutenkin elokuvan kantavana juonena on pelot ja niiden kohtaaminen. Onneksi riittävän usein päästään nauttimaan Lapasen hauskemmistakin seikkailuista ja kookospallojen mässäilystä, jotta elokuva ei käy liian pelottavaksi ja vakavaksi. Elokuva kesti vain 43 minuuttia ja viisivuotiaan kanssa olisi hauskoja episodeja katsonut mielellään vaikka toisenkin samanmoisen verran; sympaattiseen Lapaseen ei ainakaan meidän muksu helposti kyllästy. Osa tarinoista oli meille tuttuja televisiosta, mutta se ei meitä haitannut. Ruotsissa valmistettu leffa oli puhuttu suomeksi. Suosittelemme elokuvaa lämpimästi alle kouluikäisille kummitus Lapasen pienille faneille!
Leffan jälkeen voi vaikka tunnelmoida syömällä Ikean kookospalloja (10 kpl, 2,10 e)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!