Jäätelöretkellä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa

Rakkaat lukijat! Aurinkoisen päivän kunniaksi päätimme lähteä retkelle Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan, joka on taas avautunut talvitauoltaan toukokuun alussa. Puutarha on upea vehreä keidas lampineen, ja täällä viihtyvät lapsetkin tutkimassa kasveja, ihastelemassa lepattelevia perhosia ja "onkimassa" lammesta levää. Puutarha on auki toukokuun alusta syyskuun loppuun joka päivä klo 10-18. Aikuisen pääsylippu maksaa aika suolaisen 4 euroa, onneksi alle seitsenvuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Koska Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on retkikohteenamme useasti kesän aikana, on ehdottomasti edullisempaa hankkia aikuisille kausikortit. 15 euron hintaisella kausikortilla puutarhassa voi käydä retkeilemässä vaikka joka päivä.

Yksi osa onnistunutta retkeä on tietenkin eväiden tai vastaavien nauttiminen. Puutarhan nurmialueella saa vapaasti syödä omia eväitä kunhan siivoaa jälkensä. Lipunmyynnin ohessa toimii idyllinen kahvila ja museokauppa, josta voi ostaa mm. jäätelöitä, kahvia/teetä, leivoksia ja pientä suolaista syötävää. Ostamansa voi nauttia pihalla sijaitsevilla pöytäryhmillä kauniin, ison vaahterapuun alla. Tällä kertaa nautimme lasten kanssa maistuvat jäätelöt, syksyisemmällä säällä vaahteran alla maistuu myös kuuma tee. Puutarha löytyy osoitteesta Jyrängöntie 2. 
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Aukioloajat ja hinnasto.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Alueen kartta, jossa näkyy puutarhan jakautuminen maanosien mukaan. Täällä onnistuu edullinen ja nopea maailmanympärysmatka.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Taustalla lipunmyynti/kahvila jonka edustalla voi istahtaa nauttimaan vaikka jäätelöt.

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. "Meidän" leikkitunneli. 

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha. Lasten suosikit lampi ja sen ylittävä silta. 

Kommentit

Suositut tekstit