Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ilmaista iloa

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
























Hei! Joka kuun ensimmäisenä perjantaina klo 14-17 Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan hulppeiden kasvihuoneiden ovet avautuvat kaikille ilmaiseksi (talvikaudelle joka kuun ensimmäisenä perjantaina klo 13-16). Niinpä suuntasimme eilen Kaisaniemeen. Lapset haaveilivat näkevänsä oikean lihansyöjäkasvin ja kyllähän sellaisen iloksemme (ja vähän kauhistukseksemmekin) lopulta löysimmekin.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Ovet erottavat valtavassa kasvihuoneessa eri kasvimaailmat toisistaan. Minulle hienointa oli haistella Sademetsähuoneen kuumankosteaa ilmaa ja ihastella valtavia lumpeita Lummehuoneessa. Lapset tykästyivät puolestaan Saint Paulia-huoneen toivomuskaivoon. Kasvihuoneen saintpauliat herättivät minussa nostalgiaa, sillä lapsuudenkodissani ne kukkivat aina hurjasti. Vinkiksi äitini kertoi kyseisten kukkien rakastavan alakautta annosteltua kuumaa vettä. Ilmankos, sillä nämä (nykyään surullisen harvinaiset) Afrikan vuoripurojen kasvit ottavat ravintonsa luonnossakin samaan tyyliin. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Lopuksi vielä hämmästelimme hieman kauhunsekaisin tuntein Lummehuoneesta löytyneitä kannukasveja, jotka nappaavat houkuttelemansa hyönteiset ravinnokseen. Itse puolestamme herkuttelimme kasvihuonekierroksen jälkeen Lipunmyynnin yhteydestä ostamillamme jäätelöillä ulkona puutarhassa. Ulkopuutarha on avoinna ilmaiseksi ympäri vuoden ja sinne voi suunnata vaikka kesäiselle piknikille oppimaan samalla luonnon ihmeistä.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kommentit

  1. Ihana paikka, jossa olen vieraillut muutaman kerran, pihalla useammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli eka kerta ja paikka teki ison vaikutuksen. Pitääpä piipahdella tuolla ulkopuutarhassa ohi kulkiessamme. Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on meille rakas paikka, jota suosittelen myös. Sinne valitettavan harva löytää mutta kun löytää niin hurmaantuu. :)

      Poista
  2. Oh, tuolla en olekaan koskaan käynyt. Ehkä voisi ottaa seuraavan Helsinki-reissun kohteeksi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä! Olen vuosia sitten siellä käynyt, mutta täytyy ottaa ohjelmaan tänä kesänä.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kivaa jos vinkistä on hyötyä. Kaunista viikonloppua!

      Poista
  4. Mahtava vinkki, kiitos! Vaikuttaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla voisi pyöriä vaikka kuinka pitkään. Laaja ja mielenkiintoinen, varsin kauniskin paikka.

      Poista
  5. Näyttääpä hienolta! On tänne(kin) jo pitkään pitänyt mennä :D Jos nyt vain muistaisin laittaa tuon päivämäärän ylös, haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jättilumpeet tekivät etenkin melkoisen vaikutuksen. Kuin sadusta. Kirjailehan päivämäärä ylös kalenteriin, kannattaa ehdottomasti piipahtaa. :)

      Poista
  6. Miten ihmeessä ei olla tuonne vielä eksytty?! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelin meidänkin perheen kohdalla. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

      Poista
  7. Tuo oli kyllä kiva paikka, kävimme kasvihuoneilemassa maaliskuussa. Mutta nuo jättilumpeet haluaisin kyllä vielä nähdä ihan livenä! Silloin niitä ei valitettavasti vielä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla sitten jättilumpeita ihastelemaan. :)

      Poista
  8. Päärakennus on minulle sangen tuttu paikka... Siitähän piti tulla meille kuninkaanlinna. Minut haltioittaa aina lasiseinän sinisade Wisteria sinensis kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään tuota päärakennuksen historiasta, kiehtovaa. On kyllä upea rakennus.

      Poista
  9. Oulun vastaava on meillä listalla tänä kesänä. Ilmaista lystiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkopuutarhoihin useimmissa paikoissa pääsee onneksi ilmaiseksi. Muistelisin, että esim. Kuopiossa jopa kasvihuoneisiin pääsee ilmaiseksi, mutten ole aivan varma. Kivaa ja mielenkiintoista kesäretkeä! :)

      Poista
  10. Nyt tuli sen luokan lapsuusmuistoja mieleen että! Noita jättilumpeita äiti vei minut ihmettelemään jo joskus 70-luvulla! Kerran sen jälkeen olen ne nähnyt kun serkkuni oli pieni ja niitä hänelle käytiin näyttämässä, sen on täytynyt olla 80-luvun puoliväliä. Tuon kuvasi myötä tuli halu nähdä ne vielä uudestaan ja muutenkin kierrellä tuolla kasvihuoneilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättilumpeet ovat vasta tehneet paluun tuonne ja hienoa että ovat. Tuovat varmasti paljon muistoja monelle mieleen. :)

      Poista
  11. Oi, nuo jättilumpeet näyttävät mahtavan hienoilta! Ollaan menossa viikonloppuna Helsinkiin koko perhe ja vähän mietin tätä yhdeksi kohteeksi. Toisaalta Luonnontieteellinen museo on vahva vaihtoehto myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin vaikea päätös, sillä molemmat ovat todella kiinnostavia. Jos perheestä löytyy dinosaurusfaneja, niin sitten ehdottomasti Luonnontieteelliseen museoon. :)

      Poista
    2. Päädyimme kuitenkin dinosauruksiin, eikä tarvinnut katua :) Mutta onpahan seuraavallekin kerralle katseltavaa!

      Poista
    3. Dinosaurusosasto on kyllä hieno, varmasti hyvä päätös. :) Ensi kerralla sitten vaikka kasvien maailmaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit