Sielua ravinnut Helsingin Pitkäkosken luonnonsuojelualue



















Hei! Retkeilimme tänään Pohjois-Helsingissä Pitkäkosken maisemissa. Aloitimme hieman vajaan kolmen kilometrin patikointimme Pitkäkosken ulkoilumajalta (Kuninkaantammentie 19). Olimme saaneet vinkin, että Pitkäkosken ulkoilumajalta löytyvät Helsingin herkullisimmat ja rapeimmat possumunkit. Harmillisesti ulkoilumaja oli kuitenkin juuri remontissa. Ulkoilumajan pihalta löytyy parkkipaikka autolla saapuville sekä tienviitta, jonka ohjaamana lähdimme kävelemään kohti Pitkäkoskea.

300 metrin kävelyn jälkeen saavuimme sillalle Pitkäkosken ylle. Ylitimme sillan koskea ihaillen. Sillan toiselta puolelta lähti jokea alavirtaan myötäilevä polku. Kuljimme reittiä reilun kilometrin ja saavuimme rappusille. Rappusten yläpäästä lähti hiekkatie takaisin kohti Pitkäkosken ulkoilumajaa. Teimme siis kävelykierroksen.

Kierros oli mukavan vaihteleva polkuineen, siltoineen, koskineen ja rappusineen, ja sopi siksi hyvin myös lapsille. Matkan varrella oli lisäksi penkkejä ja pöytiä eväiden syömistä ja jalkojen lepuuttamista varten. Vasta aivan kierroksen lopussa, miltei kolme kilometriä käveltyämme ja juostuamme, kolmevuotias pyysi kannettavaksi. Pienten lasten kanssa kannattaa siis varata vaikka kantorinkka mukaan. Reppuselässäkin lapsi kulki kyllä hyvin reitin lyhyyden vuoksi.

Myös aikuisen mieltä reitti ilahdutti. Isojen, vanhojen puiden siimeksessä, virtaavan kosken viertä kulkiessa rauhoittui kuin väkisin. Retken jälkeen tuntuikin kuin olisi ostanut uuden kauniin vaatteen. Sielulle. Kannattaa käydä retkeilemässä.



Kommentit

  1. Pitkäkoski on kaunis paikka. Eipä vaan ole tullut käytyä vuosiin. Meno on hyytynyt Haltialan tilan kohdalle lampaita syöttämään viime vuosina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän puolestaan pitäisi käydä pitkästä aikaa Haltialassa. Paikan rapsutusta vaativa vuohi on ollut suosikkimme. Toivottavasti elää ja voi hyvin. :)

      Vinkkaan vielä että Pitkäkosken retkeen voi hyvin yhdistää uimareissun vasta kunnostetulla läheisellä Vetokannaksen uimarannalla (Vantaanlaaksontie 3). Harmillisesti meillä ei ollut uimapukuja tänään mukana, muuten olisimme pysähtyneet polskimaan. :)

      Poista
  2. Meidän pitäisi oikein lähteä tutustumaan näihin lähialueiden retkikohteisiin. Niitä on paljon tosi kivoja. Miten ihmeessä aika voikin kulua niin, ettei muka ehditä minnekään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaan, että päivät vierivät eteenpäin eikä ehdi käydä kaikissa kivoissa paikoissa. Toisaalta leikkipuistoissa ja takapihan pienessä rypyaltaassakin tuntuu lapsilla olevan hurjan hauskaa. Mutta jos tylsyys iskee, niin sitten eväät reppuun ja menoksi. :)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä, tätä täytyy myös kokeilla :) Osaatko sanoa milloin ulkoilumaja on taas käytössä? Olisi kiva testata Possumunkkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontin pitäisi olla valmis syksyyn mennessä (tarkempaa aikaa ei ole tiedossa). Syksyllä täytyy kyllä ehdottomasti käydä jälleen patikoimassa ja testata samalla paikan possumunkit. :)

      Poista
  4. Minulle nämä kuvat ja paikat toivat nostalgisen olon, kiitos siis! Olen käynyt tuolla lenkkeilemässä ja fillaroinutkin sinne joskus. Aivan ihanaa aluetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkäkoski on kyllä mainiota lenkkeilyaluetta. Puolisoni lenkkeilee noissa maisemissa usein. Minä puolestani olin tuolla ensi kertaa ja ihastuin heti alueeseen. Todella kaunista. :)

      Poista
  5. Luontopolut ja -reitit ovat kyllä parasta Suomen kesässä! Kun vaan muistaa suojata itsensä jollain hyttyskarkotteella... Vesien juoksua jaksaisi tuijotella tovista toiseen. Kauniita otoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontoreitit on kyllä ihania. Sanoinkin miehelleni, että jos jostakin haaveilen, niin lomasta luonnossa. Onneksi mieskin haaveilee patikoinnista. Ehkäpä aloitamme yöpymisellä Nuuksiossa. :)

      Pohjoisemmassa patikointi on varmasti parhaimmillaan keväällä ennen sääskiä ja syksyllä sääskien jälkeen. Muuten voi tosiaan olla vähän tukalaa hyönteisten kanssa.

      Poista
  6. Oi, tuttuja maisemia! Usein olen tuolla fillaroinut ja talvisin hiihdämme - ja majalla käymme kahvilla kun tilaisuus vain on. Helsingissä on tosiaan upeita retkeilykohteita ja hienosti kaupunki on kunnostanut reittejä, etenkin pyöräily on jo nyt ihan toista kuin muutama vuosikymmen sitten. Keskuspuisto ja sen liepeet ovat ihan Lappiin verrattavaa ulkoilualuetta, ainakin minulle. On ihana hiihtää siellä illan hämyssä tai fillaroida hyvin ylläpidettyjä polkuja. Kävelyyn olen liian kärsimätön :-) Nuuksio on myös hieno, vaikka lapsen kanssa käymiseen eväsretkellä ja uimassa tai miksei telttailemassa yötäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ilahduttaa että Helsinki on muistanut viime aikoina pyöräilijöitäkin eikä ihan aina mennä autoilijoiden ehdoilla. Lisää, lisää, lisää väyliä pyöräilijöille. :)

      Nuuksioon olisi kiva mennä telttailemaan. Luukissa puolestaan telttailu on nykyään kiellettyä mutta siellä voisi käydä päiväpatikoinnilla kyllä. :)

      Poista
  7. Pitkäkosken majalla ehdottomasti Helsingin parhaat munkit! :)

    Majan remontti on kuulemani mukaan valmis jo mutta majan avaaminen venähtää loppukesään.

    Upeaa että Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki ovat huolehtineet tästä ainutlaatuisesta alueesta koskimaisemineen! Kävelypolkuja on kunnostettu ja uusia reittejäkin on alueelle syntynyt(mm. Korpi-polku Helsingin puolella).

    Helsingin kaupungin tulisi olla edelläkävijänä näin hienon kaupunkipuiston ja luonnonsuojelualueiden vaalimisissa ja kehittämisessä edelleen. Vastaavia ei ole muissa Euroopan pääkaupungeissa keskustan läheisyydessä kävely- ja pyöräreittien ulottuvissa.

    t. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä seurailla kahvilan nettisivua milloin maja taas aukeaa. Aion heti kun mahdollista mennä maistamaan paikan munkkeja. :)

      Helsingistä löytyy tosiaan onneksi vielä luontoa läheltä. Harmillisen vähän tuolla oli ihmisiä retkeilemässä, vaikka oli viikonloppu ja kaunis sää. Itse olisin aloittelevana luontoon tutustujana kaivannut jonkinlaisia reittimerkkejä polkujen varteen ja enemmän infoa paikan luonnosta.

      Poista
  8. Hei Pihinainen! Kuulin että Pitkäkosken maja olisi taas auki remontin jälkeen. Menen testaamaan vkl, sama vanha yrittäjä saanut uudelleen vuokralle. :)

    t. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva uutinen, kiitos kommentista! Pitääpä itsekin tehdä syksyinen retki Pitkäkoskelle ja käydä testaamassa majan munkkipossut. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit