Joulurauhaa Ruiskumestarin talossa


















Hei! Astuimme sisään Kruununhaassa sijaitsevaan Ruiskumestarin taloon (Kristianinkatu 12). Tiesimme, että talo on Helsingin kantakaupungin vanhin paikoillaan säilynyt puutalo ja rakennettu vuonna 1818. Mutta talon tunnelmasta emme tienneet mitään. Ensimmäisenä vastassa oli ihana lämpö. Uunissa paukahteli tuli. Pöytä oli laitettu koreaksi perinteisillä herkuilla. Opimme, että ennen vanhaan joulutortut olivat puolikuun muotoisia. Tähtitortut ovatkin siis melko moderni malli.

Lämmön jälkeen huomasimme talossa leijailevan ihanan tuoksun. Hellalla kiehunut glögi ja pöydän hyasintti luovuttivat ilmaan huumaavaa tuoksuaan. Ilmaa tuoksutellessamme ihastelimme samalla pienen talon interiööriä, joka kuvasi ruiskumestari Alexander Wickholmin, hänen puolisonsa Erikan ja heidän kolmen lapsensa Augustan, Alexanderin ja Fransin elämää talossa. Pienen puutalon rauhallinen tunnelma kantoi kotiin asti. Vielä illalla mietimme, jospa joulu olisikin tällainen rauhallinen juhla ilman kaupallista hössötystä.

Piipahdimme vierailullamme myös Ruiskumestarin talon pihapiirin rakennuksessa, jossa esiteltiin talon kunnostusurakkaa. Esillä oli mm. vanha seinä, josta pystyi tarkastelemaan eri vuosisatojen ja -kymmenten tapettikerrostumia. Rakennuksessa oli myös pieni myymälä, josta ostimme käsityönä valmistetun puisen pullasudin (se siitä shoppailemattomuudesta ;)).

Ruiskumestarin talo on avoinna 20.12.2012 asti ke-pe 14-18 ja la-su klo 11-17. 21.12.2012-6.1.2013 talo on avoinna ke-su klo 11-17. Ruiskumestarin taloon on sen aukioloaikoina aina vapaa pääsy. Rauhaisaa joulun odotusta kaikille.


Kommentit

  1. Oi, tuolla olisi kiva käydä nuuhkimassa joulutunnelmaa ja -rauhaa. Rakastan kaikenlaisia kotimuseoita, niin kirjailijoiden, taiteilijoiden kuin "tavistenkin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä. Tuolla oli todella hiljaista, vanha talo tykkäisi varmasti useammastakin joulutunnelman etsijästä. Ja samat sanat, kotimuseot ovat ihania. :)

      Poista
  2. Oi, kuulostaa aivan ihanalta! En ole ikinä käynyt tuolla sisällä, täytyypä yrittää joskus saada sopimaan kaupunkivierailuaikatauluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos tuonne suuntaa keskustasta, on matkan varrellakin vaikka mitä mielenkiintoista. Mm. Kruunukirppu-kirppis, jossa voi tehdä mukavia löytöjä lapsille (Mariankatu 12).

      Poista
  3. Onpa tunnelmallinen paikka - tuolla pääsee oikeasti rauhoittumaan joulunodotukseen :-) Toisin kuin kaupungin kaupallisessa hälinässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nyt haaveilen jo visiitistä Espoossa sijaitsevassa Glimsin talomuseossa. Katsotaan josko perhekin innostuu ideasta. :)

      Poista
  4. Täällä olen suunnitellut jo pitkään käyntiä - jostain syystä Helsinkireissut ovat vain aina niin täynnä ohjelmaa, että ei ole tullut käytyä. No, jos vaikka ensi kesänä. Ja jos vaikka reissun ainoa etukäteen suunniteltu kohde olisi Ruiskumestarin talo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä piipahtaa! Ja kun on sillä suunnalla kannattaa käväistä myös läheisessä Tervasaaressa. Siellä tulee aina tunnelmallinen olo jäänmurtajia katsellessa. :)

      Poista
  5. Voi, ihan taivaallisen näköistä. Juuri tuollaista rauhan tunnetta kaipaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka emme olleet talossa pitkään, rauhan tunne on pysynyt. Se huono puoli tässä rauhoittumisessa on, että "pakolliset" joulukuviot ovat ihan vaiheessa. ;)

      Poista
  6. Voi mikä tunnelma! Kunpa joulu olisikin vailla mitään hössötystä. Meillä se on sitä jo nyt PAITSI juuri viime ja tuleva viikko ja syy on mm. siinä, että pieni perheemme, johon tietysti kuulvat siskoni miehineen, äitini ja tyttäremme puolisoineen etc. asuvat kaikki kaukana. Myös miehellä samoin. Äidin kanssa on sovittu, että tänä jouluna mennään vain kortilla ja ensi joulun taidammekin viettää hänellä rannikolla, jossa usein musta joulu. Mutta keskenämme emme toisiamme lahjo. Aattona vietämme hääpäiväämme ja joulua;-) Nuoriso saapuu vasta joulupäivänä ja silloin isokin talo tuntuu ahtaalta - kivasti- Tunnelma voittaa kaiken krääsän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla. Lapsien pakettitoiveet vielä ymmärtää ihan hyvin mutta me aikuiset voisimme jakaa toistemme kanssa tätä joulun tunnelmaa. Vierailla yhdessä vaikka museossa tai kahvilassa.

      Ihanaa, rauhallista hääpäivää ja joulua. :)

      Poista
  7. Minä kävin tuolla syksyisenä ankean sateisena päivänä. Silloin paikka ei oikein tuonut fiilistä ja päätin, että pitäisi käydä katsomassa se uudestaan jouluasussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän reissuun sattui kunnon pakkaspäivä ja pelkkä sisälle lämpimään pääsy tuntui ihanalta pitkän kävelyn jälkeen. Käyhän kokeilemassa uudestaan joku päivä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit