tiistai 6. marraskuuta 2012

Xing ja sukulaiset (Lukudiplomi-haaste)


















Leena Virtanen: Xing ja sukulaiset
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi, 2010
Sivuja: 27
Pisteet: 5/5

Hei lukijat! Nappasimme Lukudiplomi-haastettamme varten Kunnarin Kiipeilyteline-kirjatarjottimelta (kirjatarjotin, jonka kirjat sisältävät juttuja koulumaailmasta) luettavaksemme Leena Virtasen kirjoittaman ja Salla Savolaisen kuvittaman Xing ja sukulaiset. Kiinasta adoptoidun Xing-tytön seikkailut ovat meille entuudestaan tuttuja, sillä omistamme kirjat Pikku Xing ja Xing ja superkaverit. Iloksemme huomasimme, että Xing ja sukulaiset jatkaa samalla laadukkaalla tyylillä niin tekstin kuin kuvituksenkin saralla.

Xing ja sukulaiset-kirjassa Xing on kasvanut jo niin isoksi, että on aloittamassa ensimmäistä luokkaansa koulussa. Xing viihtyy hyvin koulussa, vaikka alku hieman jännittääkin. Xing saa perheineen pohdittavaa, kun koulussa on teemana perhe, ja kouluun pyydetään tuomaan lapsen vauvakuva ja kertomaan lapsen sukulaisista. Kuten monen adoptoidun kohdalla, ei Xingistäkään ole vauva-ajalta yhtään kuvaa. Koulukaverit ovat kuitenkin innoissaan Xingin Kiina-ajan kuvista. Eikä vauvakuvan puuttuminen harmita Xingiä enää niin paljon. Sukulaisten pohtiminenkin on hieman tavallisesta poikkeavaa, onhan Xingillä sukua myös Kiinassa.

Xing-sarja on kulkenut mukanamme adoptioperheessämme lastemme kasvaessa. Kirjoja on luettu ja rakastettu. Ja teipattu kasaan ahkeran lukemisen seurauksena. Xing-tytön tarinoita lukiessa voi pohtia yhdessä adptoidun lapsen kanssa tämän mietteitä kirjan aiheista. Xing ja sukulaiset-kirja herättikin paljon keskusteltavaa 6-vuotiaan kanssa. Etenkin sukulaisteemasta puhelimme pitkään. Upean värikkäällä kuvituksella varustettu ja muutakin kuin adoptioaihetta käsittelevä (koulun aloitus) kirja sopii kaikenlaisille lukijoille. Suosittelemme lämpimästi.

6 kommenttia:

  1. Hieno kirja ja hyvä kuulla, että on teillä otettu omaksi. Tämä täytyy ehdottomasti etsiä kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Minä puolestani mietin josko tämän raaskisi ostaa ihan omaksi. Tiedän ainakin, että tämäkin varmasti tulisi meillä luettua ihan puhki. Adoptiota käsitellään tietysti muutoinkin perheessämme mutta kirjojen kautta aiheeseen suuntaaminen on lapsen kanssa luontevaa.

      Poista
  2. Xing on ihana ja näissä kirjoissa pidän tosi paljon myös Salla Savolaisen kuvituksista (ihan aina en niin pidä)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla Savolaisesta tulee meille heti automaattisesti Xing-kirjat mieleen. Kävin blogistasi kurkkimassa, mitä kaikkea muuta Savolainen onkaan kuvittanut. Xingissä Savolaisen kuvitus on ihanan aurinkoista ja värikylläistä. Ja hahmot ovat ehjänoloisia. Taidan olla samaa mieltä. Xing-sarjan kuvitus on minustakin Savolaista parhaimmillaan! Ainakin tähän asti. :)

      Poista
    2. Yksi toinen ihana kuvitus Savolaiselta on tuore Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen -kuvakirja, josta en ole vielä ehtinyt blogata. :)

      Poista
    3. Täytyypä jossain vaiheessa tutustua tuohon Heinähattu ja Vilttitossu-uutuuteen. Vaikuttaa hauskalta ja taitavasti kuvitetulta Tammen sivuilta kurkittuna. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!