Ratikkamuseossa


















Hei! Kävimme retkellä kulttuurikeskus Korjaamolla sijaitsevassa Ratikkamuseossa (Töölönkatu 51 A). Ratikkamuseossa on esillä useita vanhoja ratikoita ja useimpiin niistä pääsee myös sisälle fiilistelemään. Oli mielenkiintoista huomata, miten yli sata vuotta helsinkiläisten ilona ja hyötynä olleet ratikat ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Nykyään tuntuu hassulta, että alkuun raitiovaunuja vetivät perässään hevoset. Osa raitsikoista oli myös avomallisia. Kesäaikaan kuumissa, nykyaikaisissa ratikoissa hikoillessa avomalli alkaa kuulostaa houkuttavalta. 1950-luvulta miltei 1980-luvulle matkustettiin puolestaan ihanan pehmeillä nahkaistuimilla. Sellaiset olisivat kyllä poikaa nykyäänkin.

Museon parasta antia lapsiperheen näkökulmasta olivatkin itse ratikat ja niiden testaaminen. Pääsipä yhdessä ratikassa testaamaan jopa ohjaamoa. Ratikkamuseossa oli tarjolla myös tauotta pyöriviä filmejä raitiovaunujen historiasta sekä kaikenlaista raitiovaunuihin liittyvää rekvisiittaa kylteistä työntekijöiden vanhoihin työasuihin. Ratikkamuseossa on paljon nähtävää, koettavaa ja opittavaa.

Ratikkamuseo on avoinna ma-su 11-17. Ja mikä ilahduttavaa, Ratikkamuseoon on aina vapaa pääsy. Museossa pääsee leikillisesti leimaamaan ratikkalipun (kopio) leimauskoneella, ja leimatulla lipulla saa 0,50 e alennusta kahvikupillisesta Ratikkamuseon yhteydessä olevasta kahvilasta (normaalisti kahvi maksaa 2,50 e). Kannattaa käydä retkeilemässä. Lisätietoa Ratikkamuseosta voi lukea paikan kotisivulta täältä.
Ratikkamuseo sijaitsee osoitteessa Töölönkatu 51 A.
Tätä raitiovaunua veti aikoinaan hevonen.
Avomallisessa raitiovaunussa ei tullut hiki.
Kotona voi jatkaa fiilistelyä Tram-tyyny (Pisama Design) kainalossa. 

Kommentit

  1. Onpa taas kivan näköinen paikka, ja aika paha toi tyyny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava paikka! Täytyy mennä uudestaankin, sen verran paljon sinne jäi vielä katseltavaa. Jos tyynyn kuvio sykähdyttää, niin kannattaa ehdottamasti tsekata käynnissä oleva arvontani! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit