Tommy Hellstenin uusia ajatuksia herättänyt Virtahepo olohuoneessa

Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa: läheisriippuvuus ja sisäisen lapsen kohtaaminen (<- Adlibrikseen)
Kustantaja: Kirjapaja, 1991
Sivuja: 167
Pisteet: 4,5/5

Hyvät lukijat! Tässäpä kirja, joka on ollut lukulistallani viimeiset 15 vuotta. Luettuani vihdoin Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa-teoksen, täytyy todeta, että olisinpa lukenut sen jo aikaisemmin! Kirjaa on käsitelty kautta vuosien eri medioissa ja sen päälinjat olivat minullekin entuudestaan tuttuja. Paljon löytyi kuitenkin uusia näkökulmia ja kirja suorastaan mullisti ajatteluani riippuvuuksista ja niiden periytymisestä!

Kirja käsittelee keskustelevaan sävyyn lapsuutensa addiktioperheessä viettäneen ihmistaimen mahdollisuuksia tasapainoiseen aikuisuuteen. Olin luullut, että kirja kertoo pelkästään alkoholismista ja sen vaikutuksista lapsiin, mutta mikä tahansa perheessä vaikuttanut ja vanhemmilta kasvatusvoimavarat vienyt voimakas ilmiö voi olla virtahepo perheen olohuoneessa. Näitä ovat mm. työnarkomania, peliriippuvuus, vakava mielenterveyden ongelma tai materialismi. Tällöin vanhempien voimavarat kuluvat muuhun kuin mihin perheen lapset heitä tarvitsisivat; huolehtimaan heistä ja toimimaan turvallisina peileinä lapsille ja heidän tunteilleen.

Kirjassa esitetty virtahevon periytyminen sukupolvelta toiselle oli itselleni kirjan mullistavinta antia. Moni alkoholistiperheessä kasvanut lapsi vannoo, että hänen perheessään ei ainakaan tulla läträämään alkoholilla. Koska lapsi ei ole saanut peilata itseään vanhempiensa kautta, ilmentyy virtahepo jossain muussa muodossa nyt aikuistuneen lapsen elämässä. Alkoholistin lapsi voikin kärsiä salakavalasti työnarkomaniasta ja työnarkomaanin lapsi puolestaan huumeaddiktiosta.

Mutta voiko virtahevon periytymisen katkaista? Hellstenin mielestä voi, kunhan aikuinen löytää itselleen uuden "peilin". Turvallisena peilinä voi toimia mm. terapeutti tai ystävä. Monilla tasapainoinen puoliso toimii peilinä, ja rikkonainen kokemus itsestä paikkaantuu. Puolison käyttäminen peilinä voi kuitenkin rasittaa parisuhdetta, jos toinen puoliso joutuu jatkuvasti olemaan toisen tukena.

Lohduttavaa siis on, että lapsuuden virtahevon ei tarvitse muuttaa omaan perheeseen. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi erityisesti virtahevon kanssa lapsuutensa viettäneille ja heidän läheisilleen.

Kommentit

  1. Kiitos tästä arviosta pihi nainen! Minun on pitänyt lukea tämä jo pitkään, minulla on tämä äidiltä lainassa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Pitäisi selvästi. Olen ehkä vähän vältellyt tätä jonkinlaisena self-help-oppaana tai jotain mutta jos vaikka nyt uskaltaisin.. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Hienoa jos kirjoitukseni saa jonkun tarttumaan tähän kirjaan! Paikoitellen kirja sortui pieneen toistoon, se on sanottava negatiivisena puolena. Luin vuoden 1991 alkuperäispainoksen kirjasta, voi olla että tuoreemmissa painoksissa kirjaan on tullut muutoksia. Vuoden 1991 kieliasukin kuulosti paikoitellen hieman vanhanaikaiselta. Sisältö itsessään on kuitenkin niin tärkeä, että muotoseikat jäivät toissijaisiksi.

    Tommy Hellsten arvioi itse kirjassaan, että osa lukijoista ei pysty lukemaan kirjaa loppuun ja pitää sitä höpötyksenä. Toinen puolisko puolestaan lukee kirjan loppuun. Itse kuuluin (itse keksimääni) ryhmään kolme, joka lukiessaan nyökkäilee, kiljahtelee kyllä ja vaatii lisää! :)

    VastaaPoista
  3. Olen omistanut tämän jo pitkään ja palaan siihen monesti. Tykkään muistakin Hellstenin kirjoista. Mm. vanhemmuus kirja laittaa kivasti miettimään asioita. Kohta "isän tehtävä" ja "äidin tehtävä" on mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ainutlaatuinen! Tämä on ainoa kirja jonka olen lukenut Hellsteniltä. Täytyy korjata puute! Googlailin tuota mainitsemaasi Hellstenin kirjaa Vanhemmuus: vastuullista vallankäyttöä ja täytyy ehdottomasti napata kirja ensi kerralla kirjastosta. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  4. Satuin kuulemaan radiosta Tommy Hellstenin nimen, ja mietin, että kirjahyllyssämme taitaa olla jokin hänen teoksensa. Ja tämähän se on! Täytyy tutustua tarkemmin. Kiitos suosituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea jos riippuvuus aiheena yhtään kiinnostaa. Virtahepo olohuoneessa tarjosi ainakin minulle muutaman tärkeän ahaa-elämyksen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit