Helppoa huovutusta- kissanlelut valmiiksi hetkessä

Rakkaat seuraajani! Mikäpä olisikaan rentouttavampaa kuin pieni käsillä näprääminen. En ole mitenkään erityisen taitava käsistäni, mutta helpot jutut onnistuvat. Huovuttaminen on hauskaa ja helppoa puuhaa, joten sopii hyvin meikäläiselle. Kaikille kissanomistajille tässä nopea ja erittäin helppo huovutettujen kissanlelujen valmistusohje:

Huopapallot:

Tarvikkeet: lampaanvillaa (itse ostan Virosta, Tallinnan käsityöbutiikeista löytyy edullisesti ja vaikka mitä ihania värejä!), Marseille-saippua, lämmintä vettä ja sille astia, pöydälle suojus (olen saksilla avannut muovipussin ja teipannut sen pöydän suojaksi).

1. Ota villaa ja availe sitä vähän käsilläsi kuohkeaksi (sopivan määrän hoksaat nopeasti kun näet minkä kokoisia palloja mistäkin määrästä syntyy).

2. Kostuta villa lämpimään veteen ja purista suurin vesimäärä pois.

3. Hankaa kosteisiin käsiisi Marseille-saippuaa ja ala pyörittää kosteaa villaa käsiesi välissä ensi kevyemmin ja lopussa voimakkaammin ja nopeammin. Muutama minuutti pyörittämistä yleensä riittää.

4. Huuhtele pallo kuuman veden alla, sitten kylmän veden alla ja toista käsittely. Näin villa sulkeutuu.

5. Anna pallojen kuivua.

Ja on muuten äärettömän suosittuja leluja kissojen keskuudessa, ilmeisesti villan tuoksu villitsee kissat kivoihin jahtausleikkeihin!

Kommentit

Suositut tekstit