lauantai 22. joulukuuta 2012

Lushin tuotekokeiluja

Hei kaikki! Sain hetki sitten Lushin Oatfix-tuorekasvonaamio kasvoillani idean tehdä postauksen kokeilemistani Lushin tuotteista. Olen tykästynyt Lushiin, sillä tuotteista suuri osa on kiinteässä muodossa, jolloin ne eivät vaadi muovipakkausta. Kiinteinä ne myös kestävät pitkään. Lushin tuotteet ovat minulle myös hemmottelua. Esimerkiksi kasvonaamio kasvoilla voi hidastaa hetkeksi pienemmässäkin mittakaavassa. Jotkut kokeilemistani Lushin tuotteista ovat olleet todella mainioita. Osa ei sitten ole ollut aivan niin onnistuneita kokemuksia.

Kuva: lush.fi
Porridge-saippua
Pisteet: 5/5

Porridge on ehdottomasti yksi Lushin lempparituotteistani. Lempeäntuoksuinen kaurasaippua ei tunnu kuivattavan käsien ihoa. Porridge sisältää reilun kaupan kaurahiutaleita ja tuoksuu niiin hyvältä. En oikein osaa kuvailla tuoksua. Se on jonkinlainen ihana kauran ja toffeen yhdistelmä. Uskoisin, että tämän saippuan tuoksu uppoaa moneen makuun.




Kuva: lush.fi
The Godmother-saippua
Pisteet: 5/5

The Godmother-saippuan tuoksu on karamellisen huumaava. Palasaippua on koristettu keijukaisen kuvalla, joten aikuisellekin saippua tuo arkeen hieman taikaa ja hauskuutta. Lapsemme ovat tähän saippuaan luonnollisesti aivan hullaantuneita. Kaikkia makea tuoksu ei kuitenkaan miellytä. Kannattaa siis käydä tuoksuttelemassa. 




Kuva: lush.fi
Ultimate Shine-shampoopala
Pisteet: 3/5

Tämän shampoopalan tulisi esittelyn mukaan tuoksua eksoottisille kukille, mutten ole paljon tuoksua palasta löytänyt. Shampoopala vaahdottuu ja pesee hyvin, mutta ei ole tehnyt isompaa vaikutusta. Ihan ok perusshampoo ja tuntuu todella kestävän ikuisuuden kuten tuotteen mainoksessa luvataan. 





Kuva: lush.fi
Trichomania-shampoopala
Pisteet: 4/5

Trichomania-shampoopala tuoksuu mukavasti kookokselle, vaahdottuu, pesee hyvin ja kestää todella pitkään. Trichomania sopii etenkin hieman hoitoa tarvitsevalle tukalle. Shampoo myydään leikattavana, neliskanttisena palana. Itse tykkään tällä hetkellä ehkä enemmän pyöreistä shampoopaloista. Toisaalta Trichomania-shampoopala on paljon halvempaa kuin muut Lushin shampoot, joten saattaa olla että siirryn jatkossa jälleen Trichomanian käyttäjäksi.



Kuva: lush.fi

Jungle-hoitoainepala
Pisteet: 2/5

Jungle-hoitoainepalan kuuluisi tuoksua trooppisille hedelmille, mutta en itse löydä palasta käytännössä mitään tuoksua (onkohan nenässäni jotain vikaa..). Hoitoainepala on kova, joten hoitoainetta on vaikea saada hierottua tukkaan. Lämmittämällä palaa lämpimän veden alla palasta saa paremmin hoitoainetta irti. Jos tätä laittaa liikaa tukkaan, on ohut hiuslaatuni auttamattoman litteä pesun jälkeen. Kuivemmalle, paksummalle tukalle tämä varmaan toimii paremmin. 



Kuva: lush.fi

Aqua Mirabilis
Pisteet: 4/5

Aqua Mirabilis on lempeäntuoksuinen (vähän samaa kuin Porridge-saippuassa) kuoriva ja kosteuttava pala suihkuun. Pala kostutetaan ja sillä hierotaan vartalo. Lopuksi aine suihkutetaan pois. Pala jättää kuorinnan ansiosta ihon pehmeäksi ja sisältämiensä öljyjen ansiosta myös kosteutetuksi. Käytänkin palaa kiireisinä hetkinä, sillä käsittelyn jälkeen ei tarvitse laittaa vartaloemulsiota. Huono puoli on palan pehmeys, jonka vuoksi se kuluu melko nopeasti.


Kuva: lush.fi

Stepping Stone-jalkahoitopala
Pisteet: 2/5

Tämä sympaattisen näköinen jalkahoitopala oli minulle pettymys. Palaa käytetään murtamalla siitä pienempi pala ja hieromalla sitä kostutettuihin jalkoihin. Käytössä pala tuppasi helposti murenemaan ja leviämään pitkin kylppäriä ja saunaa. Palan sisältämästä hohkakivestä huolimatta en huomannut jaloissa lähes mitään eroa kuorinnan jälkeen.



Kuva: lushusa.com
Oatfix-tuorekasvonaamio
Pisteet: 3/5

Oatfix-tuorekasvonaamio sisältää kauraa, joka on käytön kannalta hivenen epämukavaa. Kauraisena kasvonaamiota on vaikea levittää ja minulla sitä tuppaa karisemaan naamalta. Kasvonaamio kyllä tuoksuu ihanalta ja tuntuu kosteuttavan ihoa. Tämä sopiikin kosteutusta suorastaan huutavalle iholle. 






Kuva: lushusa.com

The Sacred Truth-tuorekasvonaamio
Pisteet: 5/5

The Sacred Truth on tuorekasvonaamio meille ei enää aivan nuorille. Tykkäsin tästä kasvonaamiosta kovasti. Se levittyy hyvin ja iho tuntuu naamion jälkeen pehmeämmältä ja ainakin tuntuu näyttävän kirkkaammalta ja elinvoimaisemmalta. Tätä tuorekasvonaamiota aion ostaa jatkossakin.





Kuva: lush.fi

Caca Brun-hiusväripala
Pisteet: 5/5

Tämä lämpimän tummanruskea hennaväri on ollut minulle kaikista testaamistani (esim. Sante) kasvihiusväreistä mieluisin. Taidankin siis tuotteen ansiosta olla brunetti pitkään! Lisää tästä hiusväripalasta voit lukea aiemmasta postauksestani täältä.





Kuva: lush.fi
Tiny Hands-käsivoidepala
Pisteet 5/5

Tässä jälleen yksi lempparituotteeni. Käteni ovat olleet ensimmäisen Tiny Hands-käsivoidepalan hankinnasta lähtien todella hyvässä kunnossa. Lapsiperhearjessa käsiä tulee pestyä tiuhaan, mutta tätä palaa hieromalla käteni pysyvät pehmoisina. 

16 kommenttia:

  1. Mä en ole ikinä ostanut mitään Lushilta, kun jostain syystä sain tietää kyseisen kaupan olemmassaolosta vasta muutama kuukausi sitten.
    Tekis kyllä mieli ostaa, ehkä raaskin ens vuonna hemmotella itseäni ja ostaa jotain sinun suosittelemaa tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostan yleensä lushit Tallinnasta. Siellä nämä ovat paljon edullisempia. Nyt jo vähän haaveilen, josko liikkeisiin tulisi ale joulun jälkeen. Jos Tallinnan Lushiin tulee tammiale, niin olen ehdottomasti siellä pöyhimässä hyllyjä! :)

      Poista
    2. Ja sielläkin on semmonen jes! Olenkin juuri sopivasti menossa äitini kanssa aleostoksille Tallinnaan joulun jälkeen.

      Poista
    3. Tallinnan Lush on Foorum-kauppakeskuksessa (joka on puolestaan lähes vastapäätä tuttua Viru-kauppakeskusta). Kannattaa käydä!

      Poista
  2. Kiitos tästä. Pitänee ensi Tallinnan reissulla käväistä Lushin liikkeessä katselemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan piipahtaa Tallinnan Lushissa! Siellä kun käväisee, niin ei meinaa enää raaskia ostaa Helsingin Lushista mitään.. Tallinnan Lushissa palvelua saa suomeksikin, joten osaavat auttaa todella hyvin, jos eestinkieliset tekstit tuotekylteissä tuottavat ongelmia.

      Poista
  3. Kiitos tästä, aion ehdottomasti kokeilla lisää Lushin tuotteita jossain vaiheessa. Ostin viime vuonna Lontoon Notting Hillin myymälästä Rub Rub -kuorinta-aineen, joka tuoksuu ihan mereltä. Elokuussa taas nappasin eräästä Amsterdamin myymälästä Rehab-öljyshampoon, joka on ihana kuiville ja paksuille hiuksilleni (kiilto ja sileys tosin näkyvät vasta seuraavana päivänä pesusta, mutta niin minulla aina käy). Shampoo alkaa vasta nyt loppumaan, vaikka luulin että ohkaisen ja vetisen koostumuksen takia se loppuisi melkein heti.

    Hiusväriä voisi kokeilla seuraavaksi, värjäysprosessi ei kuulostakaan niin vaikealta kuin luulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo öljyshampoo kuulostaisi aika mainiolta myös tyttäremme afrotukalle, joka kaipaa kosteutusta. Huomasin muutenkin, että Lushista löytyy aika mukavasti erilaisille hiustyypeille juttuja. Kansainvälisen liikkeen etuja!

      Olen itse jo niin tottunut kasvivärjäykseen, että suorastaan kaipaan sitä. Tämä Caca Brun vaan tuntuu pysyvän niin hyvin tukassani etten ole tarvinnut värjätä pitkään aikaan. Ekalla värjäyskerralla kannattaa apuna olla vaikka kaveri. Levittäminen voi tuntua alkuun hankalalta (on paksumpaa mössöä kuin kemialliset värit) jos on tottunut kemiallisiin väreihin.

      Poista
  4. Lush on vaarallinen kauppa. Tuohon lauseeseen voi tiivistää kaiken! :D Kaikki rahat menevät ja seuraavat kaksi viikkoa mennäänkin sitten puurolinjalla... Hyvänä puolena lush kyllä on inspiroinut minua monta kertaa tekemään kopio-kotikosmetiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Lush on vaarallinen. Onneksi on tuo mainitsemani Tallinnan Lush, jossa rahaa ei mene niin paljon. Olen hommanut Viking Clubin jäsenkortin (ilmainen) ja sillä saa hyviä tarjouksia. Parilla eurolla kun matkaa Tallinnaan, niin alkaa olla kannattavaa käydä ostoksilla. :)

      Minäkin olen miettinyt, että vastaaviin löytyisi raaka-aineet kotoa. Kahvinporoistakin saa kuulemma virkistävän kasvonaamion (joinakin aamuina tulisi meikäläiselle tarpeeseen ;)). Voisikin alkaa kehittelemään itse tehtyjä kauneusjuttuja!

      Poista
  5. Lush on meidän isännän (kyllä - luitte oikein ) lempikauppoja. Tykkää kovasti niiden saippuoista ja oli ihan myrtsinä, kun meidän lähikauppakeskuksemme Lush muutti pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän muitakin miehiä, jotka ovat tykästyneet kovasti Lushin tuotteisiin. Mahdollisesta alesta voisinkin ostaa jonkin miesten tuotteen siipalleni. Olisi kiva, jos hänkin innostuisi Lushista!

      Poista
  6. Ihanaa joulua sulle, Pihi nainen!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi! :)

      Poista
  7. Tykkään myös kovasti Lushin tuotteista, erityisesti saippuoista ja kiinteistä shampoopaloista. Muita tuotteita ostan enemmän sellaisiksi satunnaisiksi hemmottelujutuiksi, mutta nuo saippuat ja shampoot ovat vakikäytössä.

    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans saippuat ja shampoot vakikamaa. Ja lisäksi tuo käsivoidepala. Suunnittelen kokeilevani seuraavaksi Big-hoitoainetta tukalle. Olisi kiva jos hoitoainekin olisi palana. Tuo Jungle-hoitsikka oli kyllä pettymys.

      Hyvää joulua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!