Pihin naisen kirjamessutärpit

Lähde: Helsingin Messukeskus

Hei! Onni suosi Kirjojen keskellä - blogin lippuarvonnassa, ja olipa ihana selata Helsingin Kirjamessujen valikoimaa sen kunniaksi. Iski sellainen hykerrysolo. Tänä vuonna messuillaan pelkästään netissä, mutta se on kohdallani ihan hyvä juttu, sillä vauvelin kanssa ohjelmasta on mielestäni mukavampi nauttia kotioloissa. Tällaisia tärppejä päätyi listalleni vuonna 2020. 


TORSTAI

10.00-10.30 VILLITALON VALITSEMAT

Siri Kolu on kodissamme idolin asemassa. Olemme kolunneet hänen kirjansa läpi kymmeniä kertoja. Hotkaisimme Villitalo-kirjan heti sen ilmestyttyä, joten haastattelun aiheena oleva jatko-osa kiinnostaa myös. Tämän ohjelman katsomme yhdessä tyttären kanssa koulun jälkeen. Onneksi haastattelut näkee myöhemminkin.

13.00-13.30 KIRJAKALLIO – INSPISKALENTERI 2 JA LUOVA KIRJANI

Tubettajat Miisa Rotola-Pukkila ja Nelli Orell ovat tuttuja nimiä meidänkin kotona. Olen tällainen vanha kääpä, mutta tykkään seurata suomalaisia vlogeja. Miisas-kanavaa olen katsonut ihan alkumetreiltä lähtien. Nelli Orellilta tilasimme Memmo-palvelussa nimpparionnittelutkin tyttärelle yllätykseksi. Siinä muuten yksi ekologinen ja kohtuuhintainen lahjavinkki, joka on fanittajalle yleensä kovin mieluinen. Orellin Luova kirjani on ollut meillä pidetty. Rotola-Pukkilan Inspiskalenteriin en ole vielä tutustunut, mutta haastattelun jälkeen tiedän siitäkin enemmän. Voisi olla kiva vaikka pukinkonttiin. 

17.00-17.30 KARI TAPIO – ELÄMÄ 1945-2010

Kari Tapion elämäkerran kirjoittaneen Antti Heikkisen tarinointia kuuntelee ihan ilokseen. 

PERJANTAI

14.00-14.30 JOULUPUKIN JOULULOMA

Mauri Kunnaksen jouluaiheiset kirjat tulee luettua joka vuosi joulun lähestyessä. Uusi kirja samasta teemasta on siis kovin tervetullut. Joulupukin joululomankin haluaisin kääriä lahjapakettiin.

18.00-18.30 ELÄMÄN TARKOITUS – SUUNTANA MERKITYKSELLINEN ELÄMÄ

Viime vuosina on tuntunut, että niin sanottu elämän punainen lanka on alkanut hahmottua. Silti onnellisuus ja omannäköinen elämä ovat aiheita, jotka kiinnostavat minua aina. Elämän tarkoitus -kirjan (jota luen juuri parhaillaan) kirjoittanut Frank Martela esittelee neljä polkua tyydyttävämpään, merkityksellisempään elämään. Varmasti hyödyllinen puolituntinen luvassa. 

LAUANTAI

11.00-11.30 TULEVAISUUS ÄÄNESSÄ – ÄÄNIKIRJOJEN NOUSU JA TULEVAISUUS

Äänikirjat kuuluvat tänä vuonna useampaan otteeseen Helsingin Kirjamessuilla. Keskustelun aiheesta aloittaa pohdinta siitä, miten äänikirjojen kasvava suosio vaikuttaa tapaamme kirjoittaa, kustantaa ja kuluttaa kirjallisuutta. Tyhmistyykö kirjallisuus?

11.30-12.00 ÄÄNI TARINALLE – KERTOMUKSIA ÄÄNIKIRJAN LUKIJAN TYÖSTÄ

Mielenkiintoista kurkistaa äänikirjojen lukijoiden työhön. Työstään kertovat Jukka Pitkänen (meidän perheelle tuttu Pekka Töpöhäntä -kirjojen lukijana),  Krista Putkonen-Örn (lukenut loistavasti mm. Gillian Flynnin teokset) ja Pirjo Heikkilä, jonka lukemana Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu piristi montaa harmaata päivää. 

15.30-16.00 VAD HÄNDE MED DET SUNDA FÖRNUFTET?

Mereta Mazzarellan kirjat ovat mielestäni loistavia, joten ilahduin, kun huomasin, että hänen ajatuksiaan kuullaan kirjamessuilla. Ruotsiksi käytävä keskustelu ihmiskunnan tulevaisuudesta on myös hyvää aivojumppaa kaltaiselleni kotikielenään suomea puhuvalle ihmiselle. 

SUNNUNTAI

11.00-11.30 EN JUHLI, MIELENSÄPAHOITTAJA

Mielensäpahoittajan juhlavuoden kunniaksi (joko siitä on 10 vuotta!) on tietysti asiallista pukea villasukat jalkaan, syödä muutamat keitetyt perunat ja kuunnella, miten Tuomas Kyrö ratkoo lukijoiden visaisia pulmia (tai ainakin kertoo kirjastaan En juhli, Mielensäpahoittaja, jossa käsitellään lukijoiden mielen pahoittaneita asioita). 

11.30-12.00 SUOMEN KIRJAILIJALIITTO ESITTÄÄ: ÄÄNIKIRJAT JA RAHA

Kirjailijan leipä on tunnetusti tiukassa ja on hienoa, että aiheeseen tartutaan kirjamessuilla. Äänikirjojen vaikutuksesta kirjailijoiden tuloihin keskustelevat Elina Kilkku, Pajtim Statovci ja Sinikka Vuola

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Learn the art of writing flawless nursing assignments by availing assistance from SourceEssay.
    Nursing has traditionally been seen as a respectable profession.
    A diploma in nursing is available to those who want to become qualified nurses.
    It is a three-year programme that prepares students to work as registered nurses.
    Nursing basics, community diseases, health economics, administering and ward administration, medical surgical operations, and other topics are covered in the Diploma of Nursing programme.
    It is a comprehensive course that will assist students in becoming better nurses in the future.
    It not only improves topic knowledge but also helps students acquire the important skills for becoming a successful nurse, such as communication, problem-solving, and critical thinking.
    Aside from that, this nursing diploma helps students develop patience and train them to be more thoughtful of their clients.
    When students work late on academics, the most serious issue they face is that they have no one to turn to for help if they get stuck.
    This is why students can get assignment help from SourceEssay.
    They offer a team of highly qualified specialists available to assist students 24 hours a day, 7 days a week via chat, phone, and email. Become a participant and avail Diploma of Nursing Assignment Help from SourceEssay
    Get writing assistance 24 hours a day, seven days a week.
    SourceEssay ensures that all students, regardless of socioeconomic level, receive equal assistance and opportunities to complete their projects from online tutors.
    SourceEssay can help you with your homework right now. Make sure your academic career is a huge success!
    Every assignment is meticulously produced, double-checked by subject matter experts, and handed to students on time.
    We can help you understand the core principles of this subject and get good grades on your homework.
    Professionals from SourceEssay can supply you with all of the information you require right now!
    If you are heading towards diploma in Nursing and wish to do well in your assignments SourceEssay essay typer are there to help you. Please get in touch with us to avail Diploma Of Nursing Assignment Help from SourceEssay experts.


    VastaaPoista
  4. Congratulations on your article, it was very helpful and successful. 79684b34d2f7063d5d28ce08f79ba83b
    website kurma
    numara onay
    sms onay

    VastaaPoista
  5. Thank you for your explanation, very good content. 74c1c8a87114cc5907264b4fe170037a
    define dedektörü

    VastaaPoista
  6. Thanks for your article. 8a8b670842541f2b3a49d7a754a91b3c
    evde iş imkanı

    VastaaPoista
  7. so I choose to discuss it in detail in this article and also provide you with some good reasons to think about sex dolls in a better way by removing your concerns and questions about them.tpe doll

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit