P.S. Rakastan sinua (ja suklaakuorrutteiset suklaamuffinssit)



















Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua
Alkuteos: P.S. I Love You, 2004
Suomentanut: Pirjo Lintuniemi
Kustantaja: Gummerus, 2005
Sivuja: 510
Goodreads-tähdet: ★ liked it

Holly murtui, kun suru pyyhkäisi hänen ylitseen. Silti hän oli myös helpottunut: Gerry kuuluisi jollain tavalla hänen elämäänsä vielä vähän aikaa. Hän lehteili pieniä valkoisia kirjekuoria ja selasi kuukausia. Nyt oli huhtikuu. Maaliskuu oli jäänyt väliin, joten hän poimi varovasti edelliskuukauden kuoren. Hän avasi sen hitaasti, sillä hän halusi nauttia joka hetkestä. Sisällä oli pieni kortti johon oli kirjoitettu Gerryn käsialalla: 

Älä enää kolhi itseäsi. Osta lamppu yöpöydällesi!
P.S. Rakastan sinua...

Hollyn kyyneleet sulivat nauruksi kun hän tajusi, että Gerry oli palannut! 

Hei! Voitin Lukuisa-blogin arvonnasta Cecelia Ahernin kirjoittaman P.S. Rakastan sinua-romaanin (kiitos vielä Laura!). Kirja kolahti sopivasti postilaatikkoon juuri kun kaipasin kevyttä luettavaa. Olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn samannimisen elokuvan ja se on yksi lemppareitani. Tällä kertaa kävikin niin, että leffa on mielestäni parempi kuin kirja.

P.S. Rakastan sinua kertoo kolmekymmenvuotiaasta Hollysta jonka aviomies Gerry kuolee aivokasvaimeen. Yllättäin murheen murtama Holly huomaa Gerryn kirjoittaneen kymmenen kirjettä, joista aina yhden hän saa kuukausittain avata. Kirjeiden avulla Holly kykenee nousemaan sängyn pohjalta. Kirjeiden lisäksi Hollya on piristämässä hänen rakkaat ystävänsä Sharon ja Denise joiden seurassa Holly päätyy mitä hulluimpiin seikkailuihin. Kuviin ilmestyy myös mukava Daniel josta voisi kenties kehkeytyä jotakin ystävääkin enemmän. Ainakin jos Holly pystyisi vielä avaamaan sydämensä rakkaudelle.

Rankasta aiheestaan huolimatta P.S. Rakastan sinua on suurimmaksi osaksi mitä ihastuttavin hyvän mielen kirja. Vain muutamassa kohdassa kyynelkanavat aukesivat kuin väkisin. Vaikka kirjassa oli enemmän tapahtumia, jäi tunne, että leffa antoi enemmän ja meni aiheessa syvemmälle. Muutamia juonenkäänteitä oli myös muunneltu elokuvassa, ja täytyy sanoa, että muutokset olivat onnistuneita. Jos et siis vielä ole nähnyt elokuvaa, suosittelen lämpimästi. Kannattaa varautua nenäliinapaketilla, sen verran koskettava leffaversio on. Kirjaa suosittelen kevyen kirjan nälkään.

Herkkunälkään puolestani suosittelen suklaakuorrutettuja suklaamuffinsseja. Yhdistin rakkaimmat (eli helpoimmat) tietämäni suklaamuffinssit ja perinteisten mokkapalojen kuorrutteen. Yhdistelmä oli ilmeisen onnistunut, sillä muffinssit hävisivät ennätysvauhdissa.

Suklaakuorrutteiset suklaamuffinssit (n. 20 kpl)

50 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja kaakaojauhe.
2. Sekoita munat ja sokeri (ei tarvitse vatkata). Lisää maito ja voisula.
3. Lisää jauhoseos siivilän läpi. Sekoita.
4. Annostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Kuorrute

4 rkl voita
3 rkl kylmää kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
250 g tomusokeria

1. Sulata rasva ja sekoita siihen kahvi, kaakaojauhe, vanilliinisokeri ja tomusokeri.
2. Levitä kuorrute lämpimien muffinssien päälle, koristele heti nonparelleilla.
3. Kuorrutetut muffinssit kannattaa nauttia jäähtyneenä jolloin kuorrute on ehtinyt jähmettyä.

Kommentit

  1. Minä pidän molemmista, kirjasta ja elokuvasta. Elokuva on tosiaan hämmästyttävän onnistunut, sillä yleensähän kirja peittoaa siitä tehdyn leffan mennen tullen. Tässä tapauksessa en oikeastaan tiedä kumpi on parempi. Kirjan olen lukenut englanniksi, joten en tiedä miten suomennettuna toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmastikin pitänyt kirjasta enemmän jos olisin lukenut sen ennen leffaa. Rakastamani leffaversio oli niin vahvana päässä, että se vaivasi lukiessa. Nyt on hirveä hinku taas nähdä P.S. Rakastan sinua-leffa.

      Poista
  2. En ole katsonut elokuvaa, mutta kirja oli ihana. Antaisin itsekin neljä tähteä kirjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa leffa. Se on mielestäni viiden tähden leffa.

      Poista
  3. Kirja voittaa niin leffan, ainakin englanniksi luettuna.
    Elokuvakin oli ihan jees, mutta en vaan saanut siitä niin paljon irti kuin kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffa itketti minua miltei koko sen keston ajan ja se koskettavuus jäi niin hyvin mieleen. Kirjaan olin hivenen pettynyt siksi, ettei se koskettanut minua yhtä vahvasti.

      Poista
  4. Tätä kirjaa havittelen irkkuteemaan, koska Saran mielestä tämä on Aherinin paras kirja. Ei kuulostanut liian siirappiselta... Sytytit innon myös leffan katsomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Rakastan sinua voi iskeä todella hyvin jos ei ole vielä katsonut leffaa. Jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta että kirjassa on yli 500 sivua. Kyllähän tämä tuli aika nopeasti hotkaistua.

      Minä tykkäsin vielä enemmän Yllätysvieraasta. Siihen verrattuna tässä hieman kaikui se, että tämä on Ahernin esikoisteos. Yllätysvieraassa oli mielestäni ripaus enemmän kypsyyttä.

      Poista
  5. Minä en ole nähnyt elokuvaa ollenkaan, pitäisi joskus katsoa. Kirjasta pidän suunnattomasti, se on ihastuttava, mikä ajatus kirjassa! Yleensäkin Ahernin kirjoissa on mahtavia ajatuksia, esimerkiksi Tapaamisessa elämän kanssa. (päähenkilö tapaa siis Elämänsä, ihan ihmishahmona). Tykkään Ahernista paljon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffa on mielestäni aivan ihana, kannattaa katsoa. Tuo Tapaaminen elämän kanssa kuulostaa kutkuttavalta. Yllätysvieraassakin pidin Ahernin kyvystä kirjoittaa taianomaisesti. Pienet irtiotot arjen yläpuolelle piristävät ja niitä Ahern tarjoaa. :)

      Poista
  6. Olen hieman ennakkoluuloinen tällaisen kirjallisuuden suhteen, mutta toisaalta pidän romanttisista elokuvista. Tämän voisi ehkä joskus lukea tai katsoa elokuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kyllä ehdottomasti suosittelen leffaversiota, veikkaan että pidät.

      Poista
  7. En ole ihan varma olenko lukenut tätä kirjana, elokuvan olen nähnyt useaan kertaan (se on ihana <3). Molemmat kuiteniin löytyvät kotoa, joten pitäisi ottaa ja lukea kirja ja katsoa sitten taas elokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on tosiaan aivan ihana, tulee ihan hirveä hinku Irlantiin sen katsottuaan. Houkuttaa kovasti katsoa leffa uudestaan vaikka veikkaan taas itkeväni silmät päästäni. Kirja ei ole mielestäni läheskään yhtä itkettävä, olisin jopa toivonut että kirjakin olisi koskettanut yhtä paljon.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit